Meri-Lapin Seta: Juhlan aika on myöhemmin

Eduskunta on hyväksynyt kansalaisaloitteen sukupuolineutraalista avioliittolaista. Päätös otettiin Meri-Lapin Setassa vastaan ilolla.

Seta ry
Sateenkaarilippu hulmuaa.
Yle

Meri-Lapin Setassa eduskunnan äänestyspäätös otetaan vastaan ilolla. Paikallisyhdistyksessä kansalaisaloitteen eteen on tehty töitä tiiviisti viimeisen vuoden ajan, mutta juhlan aika on myöhemmin.

Yhdistyksen hallituksella on kokous perjantai-iltana, mutta sukupuolineutraalin avioliittolain etenemistä juhlitaan vasta pikkujoulujen yhteydessä.

– En ehdi enää leipoamaan mitään kokoukseen, kun töiden jälkeen on kiire laittamaan ruokaa lapsille, mutta kyllä tähän vielä palataan, naurahtaa paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Nina Mömmö-Koskiniemi.

Avoimuutta tarvitaan

Mömmö-Koskiniemen mukaan tämä on tärkeä päivä, mutta ihan loppusuoralla hän huolestui hankkeen vastustajien argumentoinnista, jossa huolestuttiin lapsista ja heidän asemastaan sateenkaariperheissä.

– Peli meni minusta aika likaiseksi ikäänkuin asiassa olisi ollut kyse vain lapsen oikeuksista. Lasten asema on aivan yhtä tärkeä turvata onpa kyseessä sitten hetero- tai homoperhe, luonnehtii Mömmö-Koskiniemi.

Nina Mömmö-Koskiniemi.
Perjantainen päätös otettiin Meri-Lapin Setassa vastaan ilolla, kertoo Nina Mömmö-Koskiniemi.Riikka Rautiainen/ Yle

Hänen mukaansa ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa perhemallia vaan nykyään kirjoon kuuluvat kaikenlaiset perheet.

– Tähän saakka on näyttänyt siltä, että lapsella on oikeus yhteen vanhempaan, kun yksi vanhempi voi adoptoida lapsen mutta kaksi samaa sukupuolta olevaa ei näin voi tehdä, sanoo Mömmö-Koskiniemi.