Juomisen lopettanut Lars von Trier: En tiedä, pystynkö tekemään enää elokuvia

Lars von Trier on ohjannut muun muassa elokuvat Breaking the Waves, Idiootit, Dogville ja Nymphomaniac.

Ulkomaat
Lars von Trier
Lars von Trier Berliinissä 9. tammikuuta 2014.Joerg Carstensen / EPA

Elokuvaohjaaja Lars von Trier lopetti juomisen kolme kuukautta sitten ja käy AA-kerhossa joka päivä, tanskalainen sanomalehti Politiken (siirryt toiseen palveluun) kertoo. Hän pelkää kuitenkin, että korkin mentyä kiinni myös hänen taiteellinen voimansa on ehtynyt.

– En tiedä, pystynkö tekemään enää elokuvia. Se raastaa minua, Lars von Trier sanoo Politikenissa.

Von Trier kertoo ensimmäisessä kolmeen vuoteen antamassaan haastattelussa, että hänen elokuvansa ovat kännäämisen tulosta. Hän on juonut itsensä luovaan tilaan juomalla pullon vodkaa päivässä ja kirjoittanut sitten elokuvakäsikirjoitusta.

Alkoholi on auttanut hänet samaan yhteyden "rinnakkaiseen maailmaan", jossa hän on saanut käsikirjoitusideansa. Von Trier pelkääkin, että mikäli hän alkaa kirjoittaa selvin päin, tuloksena on paskaa.

– Entiset alkoholistit ja narkomaanit eivät ole koskaan tehneet mitään taiteellisesti merkittävää.

Von Trier paljastaa, että Dogville-elokuvan käsikirjoitus syntyi 12 päivän humalan ja huumeiden käytön tuloksena. Ainoa käsikirjoitus, jonka hän on kirjoittanut selvin päin, on hänen viimeisin elokuvansa Nymphomaniac. Sen kirjoittaminen kestikin puolitoista vuotta.

Von Trier suljettiin Cannesin elokuvafestivaaleilta vuonna 2011, kun hän kertoi sympatisoivansa ja ymmärtävänsä natsi-Saksan johtajaa Adolf Hitleriä. Von Trier kertoi myöhemmin vitsailleensa ja pahoitteli puheitaan. Hän lupasi myös lopettaa puhumisen julkisuudessa.

Lähteet: AP