Benghazin taisteluissa on kuollut yli 400 ihmistä reilussa kuukaudessa

Sekasortoon ajautuneessa Libyassa ei käytännössä enää ole keskusvaltaa, vaan erilaiset ryhmittymät käyvät sotaa keskenään.

Ulkomaat

Libyan hallituksen joukkojen ja islamistikapinallisten välisissä taisteluissa Benghazissa on kuollut yli 400 ihmistä kuuden viikon aikana. Taistelut Libyan toiseksi suurimman kaupungin hallinnasta ovat kiihtyneet viime viikkoina hallituksen joukkojen ja sen liittolaisten vallatessa takaisin heinäkuussa menettämiään asemiaan.

Libyan pääministerin Abdullah al-Thinnin johtaman hallituksen joukot liittoutuivat entisen kenraalin Khalifa Haftarin joukkojen kanssa lokakuussa, minkä jälkeen ne käynnistivät operaation Benghazin valtaamiseksi islamistitaistelijoilta. Viimeisen kolmen viikon aikana taistelut ovat keskittyneet kaupungin sataman ympärille.

Benghazin taistelut ovat osa laajempaa sekasortoa, joka sai alkunsa vuoden 2011 kansannoususta. Libyan heikko keskusvalta ei ole onnistunut rauhoittamaan tilannetta pohjoisafrikkalaisessa valtiossa diktaattori Muammar Gaddafin hallinnon kaatumisen jälkeen.

Elokuussa al-Thinnin johtama hallitus joutui pakenemaan pääkaupungista Tripolista, jonka valtasi Misratasta peräisin oleva aseellinen ryhmä. Libyan aamunkoitoksi itseään kutsuva ryhmä perusti kaupunkiin oman parlamentin, mutta tätä ei ole tunnustettu ulkomaiden toimesta.

Lähteet: Reuters