Kaksi maksuautomaattia röyhkeiden varkaiden matkaan

Porin Poikeljärven kylmän bensa-aseman maksuautomaatti lähti varkaiden matkaan sunnuntain vastaisena yönä. Pari päivää aiemmin samankaltainen rötös tehtiin Honkajoella.

Kotimaa
Asiakas maksaa kortilla bensa-automaatilla.
YLE

Jo kaksi bensa-asemien maksuautomaattia on lähtenyt varkaiden matkaan Satakunnassa parin päivän sisällä.

Sunnuntain vastaisena yönä kello kahden aikaan varkaat iskivät valvontakameroista huolimatta Porin Poikeljärven SEO-asemalle valtatie 8:n varrella. Valvontatallenteesta käy ilmi, että maksuautomaattivarkaat olivat liikkeellä vaalealla farmarimallisella Volvolla.

Samankaltainen teko tapahtui myös viime viikon torstain ja perjantain välisenä yönä, jolloin Honkajoen keskustassa sijaitsevan huoltamon maksuautomaatti anastettiin.

Havainnot rikoksista voi kertoa poliisille virka-aikana numeroon 0295 449 290.