Matti Virtanen: Taas on aika köyhäilyn

Bloginpitäjä havaitsee, että Sakari Topelius on ajankohtaisempi kuin aikoihin.

Matti Virtanen
Matti Virtanen

Suomessa on lama. Se näkyy paitsi BKT- ja työttömyystilastoista myös siitä, että lehtien taloussivuilla alkaa olla säästövinkkejä.

Ja mikäs on nuukaillessa, sehän on muodikasta: ”Nyt vastustetaan kuluttamista”, sanoo tutkija lehdessä. ”Downshiftaajien köyhäily on itse valittua. Oman elämänsä leppoistaja on vapaaehtoisesti luopunut ehkä hyväpalkkaisestakin työstä.”

Mutta vielä ihanampaa on, että nuukailu on suomalaista kansanperinnettä, ellei peräti geneettinen ominaispiirre. Downshiftaamisen esi-isä oli satusetä Sakari Topelius.

Hänen lastenkirjoissaan toistuu pienin muunnelmin tarina rikkaista kakaroista, jotka siirretään köyhien kasvatettavaksi. Ja se on niille aina ihan oikein.

Puute tekee ihmisestä paremman, siitä ovat satusetä ja nykynuukailijat samaa mieltä. Suurin ero on, että kun Topeliuksen tarinoissa muutos ilahduttaa Jumalaa, niin nyt kiittää ympäristö.

Ehkä jotain pienempiäkin eroja löytyy. Tunnistatteko näistä sitaateista, mitkä ovat viime viikonlopulta, mitkä viime vuosisadan alusta?

”Kuulkaas, hyvä mummo, ettekö ottaisi minun Ahasverustani luoksenne yhdeksi vuodeksi? Hän on rikkaan miehen poika ja vähän turmeltunut ylellisyydestä; hänelle tekisi hyvää olla jonkun aikaa köyhäin ja Jumalaa pelkääväisten ihmisten tykönä. Minä lähden nyt ulkomaille ja vaikea minun on kuljetella poikaa kanssani.”

”Yllättävän vähällä pärjää. Pienillä jutuilla saa ekstraa arkeen: lapset innostuvat makkaranpaistoretkestä läheiselle laavulle ihan yhtä lailla kuin HopLopiin tai kylpylään menosta.”

”Esterin mummolla oli ensi aikoina yllin kyllä tekemistä tästä pikku pojasta, joka heti ensi aamuna herättyään kiljui sokurileipää ja tiuskuen pyysi kullattua piiskaansa, lyödäkseen sillä hevosia. Ja kun ei saanut, mitä tahtoi, kiljui ja parkui hän yhtä päätä, kunnes taas nukkui.”

”Jos lapset haluavat juuri tietynmerkkisen paidan eikä halvempi kelpaa, heidän on maksettava siitä osa itse. Silloin tulee myös punnittua, kuinka kova halu on.”

”Eihän Jumala pidä pahoista, mutta Jumala pitää niistä, jotka katuvat pahuuttansa ja tahtovat tulla paremmiksi. Sellaisia hän auttaa, kun vain rukoilee häneltä sitä. Joka kerta, kun sinulla on halua tehdä jotakin, mikä ei ole oikein, niin ajattele: ei, niin minä en tee, sillä taivaan Jumalan ja äidin täällä maan päällä käy mieli pahaksi.

”Talon ja auton pienet korjaukset teemme mahdollisuuksien mukaan itse. Säästyy korjaamotyön osuus, jos hajonneen osan voi vaihtaa itse.”

”Mutta tulipa siitä muutos vähitellen. Ennen kolmannen viikon loppua oli Ahasverus jo unhottanut vaunut, hevoset, piiskan, sokurileivät ja ruman parkumistapansa; ja kolmen viikon päästä oli hän tottelevainen pikku poika, joka viihtyi hyvästi köyhässä tuvassa.”

”Vaikka saisin rahaa viisi kertaa nykyistä enemmän, ei elämä parantuisi yhtään. Tällä tulotasolla voi keskittyä vain kotiin, perheeseen ja eläimiin. Kaikki, mitä kaipaan elämältä tällä hetkellä, löytyy täältä kotoa.”

”Ahasverus oppi vuolemaan jousia ja kiskomaan päreitä ja antamaan ruokaa vuohille; sillä mummolla oli kaksi vuohtakin, jotka eivät ollenkaan pahastuneet, kun Ahasverus niitä hiljaa nyki parrasta ja sanoi: ”Kili kili, älä päkkä, niin saat sokuria.”

”En osta kalliita maustekastikkeita. Ne vain kerääntyvät jääkaapin ylähyllylle. Sen kerran, kun tekee mieli vaikkapa intialaista, menen ravintolaan.”

”Nyt ei meidän sovi enää erota, vaan Riitta lapsinensa lähtee myöskin kartanoon. Sinne minä olen rakennuttanut teille, hyvät ystävät, uuden tuvan puiston toiselle puolelle, niin että lapset saavat joka päivä olla yhdessä. Tulettehan, Riitta muori? Eikä koskaan enää pidä puuttuman kaalia teidän padastanne.”

”Värjäytin hiuksiani melkein 30 vuotta. Sitten huomasin, että hiuksien luonnollinen värikin on ihan kiva.”

Lopuksi on pakko vielä muistuttaa Topeliuksen tarinasta ”Armelias on rikas”. Se kertoo ökytalon kitsaasta isännästä, joka ei suostu panemaan edes ohralyhdettä varpusille jouluksi – ja köyhästä torpparista, joka ruokkii lintuja ilomielin samaan aikaan kun lapsilla ei ole joulukakkua.

”Eikö minulla ole yllin kyllin väkeä elätettävänä, vai vieläkö pitäisi viskellä Jumalan viljaa kaikenlaisten elikkojen eteen”, rikas ukko rähjää vaimolleen.

Tarinan loppu on helppo arvata: luoja suo köyhälle perheelle kaikkea hyvää kukkurakaupalla, ja rikas talo joutuu kärsimään hirveät satovahingot.

Tarina on kahdella tapaa ajankohtainen: kiitokset glögikutsusta Elinkeinoelämän keskusliitolle. Ja onnittelut Luxemburgin kautta tehdystä verokikkailusta kaikille Etelärannan herroille, joiden takia me muut hölmöt joudumme uhraamaan entistä enemmän Jumalan viljaa yhteiskunnan pyörien pyörittämiseen.

Oikeassa elämässähän Jumala ei tule korjaamaan mitään epäkohtia, joten täytyy kai luottaa siihen, että rikkaat lukevat Topeliusta ja tekevät parannuksen.

”Köyhäks jäisin mielelläin! Kullat helmet, koruvaatteet
Turhuuteen vain johdattaa;
Köyhille ne antakaa! Iloitsen kun mulle aatteet
Herra toi ja tajunnan
Paremman ja huonomman.”

Lainaukset Topeliuksen tarinoista Kuinka metsän pikku lapset oppivat lukemaan _ja Armelias on rikas, näytelmästä _Ole hyvä köyhille ja runosta Parempia ja huonompia. (Lukemisia lapsille 1906-1907). Inspiraatiota antoi myös Päivi Jokelan pro gradu Topeliaaninen lapsuus (Tampereen yliopisto 2000).

Helsingin Sanomat, lauantai 29.11.2014, kolmen jutun kokonaisuus Raha-osastolla. Otsikot: Onnelliset köyhät, Kuusihenkinen perhe eli kaksi vuotta ilman palkkaa ja Kanojen kanssa maalle.

EK:n hallituksen puheenjohtajan Ilpo Kokkilan SRV-yhtiön verokikkailusta kerrottiin marraskuussa MOT-ohjelmassa, joka on katsottavissa Yle Areenassa vielä tämän viikon ajan.

Matti Virtanen
Kirjoittaja on A-studion toimittaja