Muistatko kokkiohjelman Makupalat? Janne Pekkala ei leivo pullapitkoa vieläkään

1990-luvun lopulla aloittanut Yle TV2:n kokkiohjelma Makupalat nousi nopeasti menestykseksi, ja sen tekijöistä tuli koko kansan suosikkeja. Huumoristista ruokaohjelmaa tehtiin yli 300 jaksoa.

ilmiöt
Makupalat -kokkiohjelma Elävässä arkistossa.
Yle / Elävä arkisto

Yle TV2 aloitti vuonna 1997 uuden kokkiohjelman Makupalat. Ohjelman tekijöiksi valittiin jo lastenohjelma Pikku posteljoonissa kunnostautuneet ammattikokki Janne Pekkala ja toimittaja Timo Nykyri.

Työnjako Makupaloissa oli selvä: pääkokkina toimi ammattikokki Pekkala, ja apukokkina valistunut gastronomian harrastaja Nykyri. Kanavajohdolta annettiin tekjöille yleisötavoitteeksi 300 000 katsojaa, mutta tuo raja osoittautui nopeasti turhan vaatimattomaksi.

– Saavutimme aika äkkiä kansansuosion ja se oli varmasti syy siihen, että ohjelmaa tehtiin niin pitkään. Meille sanottiin silloin kun aloitimme, että katsojatavoite on 300 000, mutta tuo luku ylitettiin heti kättelyssä.

– Ehdimme muistaakseni tehdä vain pari kolme jaksoa, niin katsojia oli jo 500 000. Ja parhaimmillaan heitä oli yli 800 000, Janne Pekkala muistelee.

Janne Pekkala.
Janne Pekkalan kokkaustaidot eivät ole ruostuneet tv-ohjelma Makupalojen jälkeenkään.Harri Nousiainen / Yle

– Syynä noin suuriin katsojalukuihin oli se, että silloin televisiossa ei ollut meidän lisäksemme muita kokkiohjelmia kuin Bon Appétit ja Jyrki Sukulan Kaikilla mausteilla. Meidän ohjelmamme oli selvästi kansanomaisempi kuin muilla, ja se varmaan selitti pitkälti sitä, miksi siitä tuli niin suosittu.

Neljän letin pitko ei ihan onnistunut..

Makupalat nojasi pitkälti kokkien Pekkala ja Nykyri keskinäiseen kemiaan. Aiemmasta televisioyhteistyöstä sekä yhteisestä muusikkotaustasta johtuen yhteistyö ja huumori käytti hyvin yhteen.

– Timon ja minun yhteinen pelimannitausta vaikutti paljon siihen, että homma toimi meillä vaivattomasti. Sen lisäksi meillä oli loistava tekijätiimi, joka viljeli hurttia huumoria. Monesti mentiin kyllä aikalailla soitellen sotaan, sillä käsikirjoitukset olivat usein tosi löyhiä. Ne oli usein pohjalta, että tänään tehdään tätä puuroa, ja pankaa nauha pyörimään, naureskelee Janne Pekkala.

Yritin letittää neljällä letillä, mutta siitä ei tullut kerrassaan mitään. Siinä oli apuna valo-, äänimiestä, apulaisohjaajaa ja vaikka ketä, mutta ei siitä mitään tullut.

Janne Pekkala

Kokkien keskinäisen sanailun ohella hauskuutta lisäsi se, että mahdollisia töppäyksiä ja mokia ei leikattu pois. Usein niistä tulikin olennainen osa jaksoa.

– Usein kävi niin, että töppäyksestä saattoi tulla sillä kertaa koko jakson kantava teema. Emme niitä pahemmin peitelleet, sillä sehän oli vain hauskaa, Pekkala kertoo.

Eräs kommellus jäi erityisen hyvin Janne Pekkalan mieleen.

– Leivoimme eräässä jaksossa pullaa, ja päätin tehdä lopuksi myös pullapitkon. Yritin letittää neljällä letillä, mutta siitä ei tullut kerrassaan mitään. Siinä oli apuna valo-, äänimiestä, apulaisohjaajaa ja vaikka ketä, mutta ei siitä mitään tullut.

– Sitten tapahtui jotain sellaista, jota emme tienneet. Koko sähläyksen ajan nauha oli pyörinyt ja kaikki nauru ja pöljäily päätyi talteen. Seuraavaksi tuo pätkä päätyi Markus Kajon ohjelmaan Naurunpaikka, jolla tuohon aikaan oli yli miljoona katsojaa. Ja siitähän tuli klassikko, Janne Pekkala naurahtaa.

Makupalat Elävässä arkistossa.
Yle / Elävä arkisto

– Vielä tänäkin päivänä kun kierrän ympäri Suomea erilaisissa tapahtumissa, tulee viikottain joku kysymään, että joko se Pekkalalta pullan letitys onnistuu. Ja eihän se onnistu, sillä päätin, että en enää koskaan leivo pullapitkoa!

Makupalat päättyi vuonna 2005

Makupaloista jäi tekijälleen hyvät muistot, mutta lopetus oli silti lievä pettymys. Kahdeksan vuotta ja yli 300 jaksoa oli iso urakka, mutta Pekkalalle olisi sopinut, että ohjelma olisi jatkunut pitempäänkin.

– Tokihan ymmärrän, että kaikilla ohjelmilla on elinkaarensa, mutta kyllä minä vähän ihmettelin, että kanavajohto lopetti lypsävän lehmänsä. Meillä oli kuitenkin koko ajan hyvin katsojia, vaikka loppuajasta lähetysaikamme siirrettiin niin sanottuun kuoleman laaksoon eli perjantain alkuiltaan. Se jos mikä oli huono ohjelmapaikka.

– Silti meillä oli noin 250 000 katsojaa, ja kun jakso uusittiin seuraavana maanantai-iltapäivänä, katsojia oli noin 300 000. Mutta kaikki loppuu aikanaan, Pekkala tuumii.

Olisiko Makupaloille tilausta tänä päivänä?

– Varmasti olisi, vastaa Janne Pekkala hetkeäkään epäröimättä.