Obama haluaa Yhdysvaltain poliisien univormuihin kamerat

Presidentti Obama ehdottaa kongressille, että Fergusonin kuohuntaan vastattaisiin uudistamalla Yhdysvaltain poliisivoimia. 210 miljoonan euron investoinneilla hankittaisiin mikrokameroita ja lisättäisiin poliisien koulutusta.

Ulkomaat
Pieni kamera poliisin olkapäällä.
Saksassa esitelty puettava Bodycam-kamera.Boris Roessler / EPA

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama haluaa lisätä poliisien univormuihin kiinnitettävien kameroiden käyttöä, Valkoinen talo tiedotti maanantaina.

Obama aikoo pyytää kongressilta noin 210 miljoonan euron (263 miljoonan dollarin) määrärahaa poliisivoimien uudistamiseen. Tavoitteena on, että kolmen vuoden kuluttua poliiseja valvovia mikrokameroita olisi käytössä 50 000 enemmän. Rahalla olisi tarkoitus myös kehittää ja laajentaa poliisien koulutusta.

Mikrokamerat ovat jo käytössä joissakin Yhdysvaltain kaupungeissa. Niiden käytön laajentamista on vaadittu yhä äänekkäämmin sen jälkeen, kun valkoihoinen poliisi ampui mustan teinipojan Missourin Fergusonissa elokuussa.

Viime viikolla oikeus päätti, ettei poliisia vastaan nosteta syytettä. Se aiheutti jälleen mielenosoitusaallon ja julkista keskustelua siitä, miten lainvalvojat kohtelevat vähemmistöjä.

Lähteet: AFP, Reuters