HI-virus heikkenee nopeasti

Kun HI-virus joutuu vastustuskykyiseen elimistöön, se heikkenee. Myös lääkkeet heikentävät HI-virusta. Tutkijat ovat selvittäneet, että HI-virus on muuntunut tietyillä alueilla siten, ettei se kykene enää lisääntymään yhtä nopeasti kuin ennen.

Ulkomaat
Uusi HI-virus tulossa infektoituneesta isäntäsolusta.
Uusi HI-virus tulossa infektoituneesta isäntäsolusta.CDC / C. Goldsmith, P. Feorino, E. L. Palmer, W. R. McManus

Aidsia aiheuttava HI-virus on muuntunut viime vuosina. Oxfordin yliopistossa tehtyjen tutkimusten mukaan virus on heikentynyt, eikä se ole enää yhtä vaarallinen kuin ennen, kertoo BBC (siirryt toiseen palveluun).

HI-viruksen lisääntyminen on hidastunut. Tästä syystä kestää entistä kauemmin, ennen kuin potilaan saama tartunta kehityy aidsin asteelle. Viruksen kasvun hidastuminen antaa viranomaisille lisää keinoja estää mahdollinen aids-pandemia.

Pelätyn viruksen muuntuminen vähemmän pelottavaan muotoon johtuu sen suuresta mukautuvuudesta. Kun virus pääsee ihmiseen, jonka vastustuskyky on vahva, on viruksen muunnuttava pysyäkseen hengissä.

Muuntuminen merkitsee, että se menettää osan kyvystään uusiutua, joten infektio etenee hitaasti. Jos kyseinen potilas levittää tautia toisiin ihmisiin, leviämässä on viruksen heikentynyt muoto.

HI-viruksen ja aidsin hoitamiseen käytetyt lääkkeet ovat myös heikentäneet viruskantaa, koska ne pakottavat viruksen leviämään vain heikoimmissa muodoissaan.

Tutkijat ottivat näytteitä Botswanan ja Etelä-Afrikan HI-positiivisista naisista. Botswanassa HI-virusta on ollut kymmenen vuotta kauemmin kuin Etelä-Afrikassa.

Tutkijat totesivat, että botswanalaisilla potilailla virusten lisääntymiskyky oli kymmenen prosenttia pienempi kuin Etelä-Afrikassa.

Tutkijoita ihmetytti taudin nopea heikkeneminen. Toiveikkaimmat voivat jo ajatella, että jonkin ajan kuluttua HI-virus muuntuu vaarattomaksi. Tästä ollaan kuitenkin vielä kaukana.

Maailman terveysjärjestön mukaan maailmassa oli viime vuonna 35 miljoonaa HI-positiivista ihmistä. Tautiin on kuollut 39 miljoonaa ihmistä sen jälkeen, kun virus tunnistettiin 1980-luvun alussa.

Lähteet: Yle Uutiset, AFP, Reuters