KL: Verojohtaja hävittäisi lounassetelit

Palkansaajien lounaita tuetaan erilaisilla veroeduilla jopa 30 miljoonalla eurolla vuosittain. Vuosittain lounasseteleitä tai -kortteja käyttää jopa 600 000 suomalaista.

talous

Lounassetelit ovat aikansa elänyttä, eikä niitä enää tarvita, sanoo Verohallinnon pääjohtaja Pekka Ruuhonen Kauppalehden (siirryt toiseen palveluun) haastattelussa.

Ruuhosen mukaan lounassetelien tai -korttien mukaiseen verotukeen ei enää ole perusteita.

Erityisen huonona pääjohtaja pitää sitä, että lounassetelit laittavat palkansaajat eriarvoiseen asemaan.

– Työnantajan tarjoamassa työpaikkaruokailussa tilanne on toinen, koska etu tarjotaan tiettyyn aikaan, tietyssä paikassa ja tietyn listan mukaan. Mutta lounasseteliä voi käyttää koska tahansa ja missä tahansa, Ruuhonen toteaa lehden haastattelussa.

Hänen mielestään lounassetelit ovat käytännössä rahaan verrattavia etuja ja niiden käytön valvonta järkevällä tavalla on käytännössä mahdotonta.

Lounasseteleitä käyttää vuosittain noin 600 000 suomalaista. Kaikkiaan verottaja tukee palkansaajien lounaita vuosittain noin 30 miljoonalla eurolla. Käytännössä lounassetelin arvosta verotetaan tai työnantaja perii sen käyvästä arvosta 75 prosenttia.

Julkisen sektorin tukeman työpaikkaruokailun veromenetyksiä ei ole laskettu.