Lasten luistelukentät saattavat jäädä kylissä jäädyttämättä – vapaapalokunnat solmussa lakien kanssa

Luistelukentät jäävät monessa kylässä tänä talvena jäädyttämättä tiukentuneiden lakien vuoksi. Lakiviidakko vaikeuttaa vapaapalokuntien tekemää varainhankintaa ja vapaaehtoistyötä. Kesällä muutoksista saattavat kärsiä myös maatilat, kun kuivuneet kaivot jäävät täyttämättä.

Kotimaa
lapsi kaatuneena luistimet jalassa
Päivi Meritähti / Yle

Nastolan Ruuhijärven kylälle on vuosikausia tehty luistelukenttä VPK:n vapaaehtoisvoimin. Tänä vuonna kenttä on jäämässä haaveeksi, sillä lasten luistelukentän jäädyttäminen ei kuulu pelastustehtäviin.

– Vielä viime vuonna jäädytimme kentän, mutta tänä vuonna emme enää voi. Ammattiajolupa kieltää sen, Vierumäen VPK:n päällikkö Ari Pajukko kertoo.

– Voimme joutua siitä ongelmiin, vaikka tekisimme ilmaiseksi, hän lisää.

Voimme joutua siitä ongelmiin, vaikka tekisimme ilmaiseksi.

Ari Pajukko

EU:n ammattikuljettajadirektiivi aiheuttaa vapaapalokunnissa tuskailua. Uusi laki vaatii, että kuorma-auton kuljettaja on suorittanut ammattikuljettajilta nykyisin vaadittavan jatkokoulutuksen.

Ainoastaan hälytysajot on rajattu lain ulkopuolelle. Niitä saa edelleen ajaa ilman jatkokoulutusta.

Ammattipätevyyden hankkimiseksi kuorma-autonkuljettajien täytyy suorittaa ammattikuljettajan jatkokoulutus, joka maksaa arviolta 700–900 euroa.

Jatkokoulutuksen kustannukset ovat monille vapaapalokunnille liikaa. Vapaapalokuntalaiset sanovat ammattipätevyysvaateen tarkoittavan käytännössä sitä, että monet kylät jäävät jatkossa ilman luistelukenttiä.

– Ihmisiltä tämä on pois. Heinolassa on pari kenttää, joita VPK on tehnyt. Pumpullisia säiliöautoja ei oikeastaan ole kuin palokunnilla, joten tämä hankaloittaa kenttien tekoa paljon, Heinolan liikuntapaikkatyönjohtaja Jorma Hakulinen kertoo.

Lain noudattamatta jättämisestä yhteisösakkoa

Vapaapalokuntalaiset saavat edelleen ajaa pelastustehtäviä ilman ammattipätevyyttä. Kaikki muut ajot joutuvat kortille.

Jos lakia ei noudata, siitä voi seurata tuhansien eurojen sakko vapaapalokunnalle.

Isto Kujala

– Vapaapalokunnat ovat tehneet luistelukenttiä ja täyttäneet maatilojen kaivoja varainhankintana. Näillä rahoilla on ollut iso merkitys palokuntien kalustohankinnoissa, Suomen Sopimuspalokuntien Liiton toiminnanjohtaja Isto Kujala toteaa.

– Jos lakia ei noudata, siitä voi seurata tuhansien eurojen sakko vapaapalokunnalle, hän lisää.

Kujalan mukaan vapaapalokuntien tilannetta tukaloittaa myös se, että Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi tulkitsee ammattikuljettajalakia tiukasti.

– Laki estää hyvää yhteiskunnallista työtä, jota vapaapalokunnat ovat totutusti tehneet, Kujala summaa.

Janoisten lehmien auttamisesta luovuttava

Monet vapaapalokunnat ovat rientäneet myös kuivina kesinä maatilojen avuksi, kun kaivot ovat kuivuneet ja karja on ollut janoinen.

Nykylait mutkistavat avunantoa. EU:n edellyttämän ammattipätevyyden lisäksi vapaapalokunnilla pitää olla veden kuljettamiseen myös hiljattain voimaan tullut liikennelupa.

Viime kesänä 25 lehmää huusi janoaan, kun maatilan kaikki kolme kaivoa olivat tyhjiä. Silloin autoimme, mutta enää emme voi.

Juha Simola

Esimerkiksi hollolaisen Vesikansan vapaapalokunnan riveissä on ammattipäteviä kuljettajia, mutta tavaran kuljettamiseen vaadittavan liikenneluvan saamiseksi on käytävä noin tuhat euroa maksava kurssi.

– Viime kesänä 25 lehmää huusi janoaan, kun maatilan kaikki kolme kaivoa olivat tyhjiä. Silloin autoimme, mutta enää emme voi, koska lisenssit eivät riitä, Vesikansan VPK:n hallituksen puheenjohtaja Juha Simola sanoo.

Vapaapalokunnat ovat ympäri Suomen törmänneet veden kuljetuksen vaikeuksiin. Suomen Sopimuspalokuntien Liitollakaan ei ole antaa neuvoja.

– Varainhankinta veden kuljetuksilla ja kaivojen täyttämisillä on tehty niin vaikeaksi, että siinä ei ole palokunnilla paljoa mahdollisuuksia toimia. Eniten ärsyttää se, että vapaapalokuntien varainhankinta ei ole koskaan haitannut varsinaista pelastustoimintaa, Suomen Sopimuspalokuntien Liiton toiminnanjohtaja Isto Kujala toteaa.