”Kerran tuli nuotalla yli tuhat kiloa, se oli kovain miesten hommaa” – Puruveden kalastajat muistelevat murteella uudessa kirjassa

Puruveden kalastajat ovat saaneet kirjallisen muistomerkin. Useita kirjoja aiemminkin kirjoittanut ja kustantanut Reijo Pakarinen kokosi viidentoista kalastajan muisteluksia kirjaksi. Paitsi kalastusta ja kalastajien elämää, teokseen on tallennettu Puruveden seudun puheenpartta.

kirjallisuus
Talvinuottausta Puruvedellä.
Talvinuottausta Puruvedellä.YLE / Heikki Haapalainen

Reijo Pakarisen Puruveden kalastajat -kirjaan kokoamat kertomukset kattavat kaikkiaan kokonaisen vuosisadan Puruveden kalastusta. Aiemmilta sukupolvilta kuullut maininnat alkavat vuodesta 1914. Elävät muistot ulottuvat vuosikymmenten taakse.

– Näitten kertomana vähän yli 70 vuotta, mutta sitten päästään 100 vuotta taaksepäin. Muuan nuorempi mies kertoo tässä isosetänsä olleen ensimmäisten joukossa aloittamassa ammattimaista muikun talvinuottausta Puruvedellä viime vuosisadan alussa. Sanotaan, että talvella 1914 Hummonselkä oli hakattu täyteen nuotta-apajia, kertailee Reijo Pakarinen kirjansa tarinoita.

Kalastaminen etenkin ennen koneiden aikaa on ollut rankkaa työtä. Mutta Puruvesi on myös pitänyt kalastajat otteessaan.

– Mie sanon, että mie siitä nautin. Jo lapsuuvesta asti olin kotitarvekalastusta tehnyt. Välillä olin kolme vuotta Lappeenrannassa puutalotehtaalla, mutta se Puruveen vesi toi sitten takasin, kertoo jo kalastuksesta luopunut yli 80 -vuotias Aulis Rauhamäki.

Kovaa työtä ja kilpailua

Sen kertoo Reijo Pakarinen kirjaa tehdessään kalastuksesta oppineensa, että sadankin kilon päivittäinen saalis talvisin on ollut kovan työn takana.

– Yleensä neljän miehen nuottaporukassa oli pari hevosta. Toinen hevonen kuletti nuotan ja toinen sitten muut salot ja kelekat ja semmoset, mitä siinä tarvikkeita tarvittiin. Salakoja uitettiin ja nuottaa väännettiin, ei ollu konneita alakuaikana. Tuuralla jyystettiin semmonen seittemän-kaheksankymmentäsenttinenkin jää, kun avanto tehtiin. Se oli kovain miesten hommaa. Onneksi siihen aikaa oli alakujaan ikäkin nuori ja terveys, Aulis Rauhamäki muistelee.

Jos oli sata kiloa usein vaivan takana, niin joskus Puruvesi on antanut kalaa reiluminkin.

– Kyllä semmonen parin saan kilon saalis joskus saatiin muikkua verkoillakin. Mutta kerran tuli nuotalla yli tuhat kiloa. Enste oli suurin homma siinä, että saaha ehjänä se perä nousemaan. Siinä piti mättee jo suoraan sieltä veestä, kun ei niin isoa määrä saa pyörittänneen siihen jään päälle. Olhan meillä tuulensuojakankaita. Niistä tehtiin semmonen kukko johon laitettiin, mitä ei sopinu astijoehen, Aulis Rauhamäki kertoo.

Suuri saalis nousi, mutta lopuilta vastassa olivat talouden lait.

– Tietysti ilosija oli kaikki. Kyllä ne kaupaksikin saatiin, mutta yleensähän se oli semmosta, kun välittäjälle myytiin, jotta se välittäjä otti osasa. Tungos oli heti maalimalla, jos tuli semmonen iso saalis. Se tiputti hintaa, Rauhamäki nyreksii.

Yksi markkinoinnin haaste oli kesä. Hilekoneita ei ollut ja jäiden saanti oli vaikeaa. Myöhemminkin jäitä piti itse tehdä pakastimessa.

– Hellekala piti ite käyvä kauppamassa. Oli kiirettä. Se piti tuoreena saaha jokaiselle. Se oli alakuaikoina nii vaijjista, muistelee Rauhamäki.

Oma tarinansa on kilpailu pääsystä ensimäisenä parhaille apajille. Siihen liittyi monenmoisia konsteja ja harhautuksia.

Tarinoiden ohella tallentui puheenpartta

Kalastajien muistelukset Reijo Pakarinen on taltioinut oman tekstinsä oheen alkuperäisessä murteellisessa muodossa. Se oli haaste kirjoittajalle, mutta on haaste myös lukijalle. Tukena on tosin ammattitermejä ja murresanoja selittävä sanasto.

– Välillä piti muutama päivä istua ja pyörittää peukaloita, että miten ihmeellä tuon tekisin. Lukijan palkitsee, jos lukee kuuntelemalla. Olen yrittänyt rytmittää kolmella pisteellä näitten ihmisten puheen. Siellä ei ole muita välimerkkejä. Niin tarkasti kuin olen pystynyt, olen pyrkinyt sen murteen tallentamaan. Tuntuu, että olisin tehnyt vääryyttä näille ihmisille, jos olisin sen aidon ja hersyvän puhetavan kirjoittanut kirjakielellä, Reijo Pakarinen kertoo.

Kuvitus ”Puruveden kalastajat” -kirjaan on löytynyt yksityisistä ja Puruvesi-lehden valokuva-arkistoista. Kustantamista ovat tukeneen Taiteen keskustoimikunta ja Suomen Tietokirjailijat ry.