"Hyvässä näyteikkunassa on jotakin outoa" – Nykyajan teipattu luukku oli ennen taideteos

Pitkän uran muun muassa näyteikkunoita somistaen tehnyt Tapani Homasen mukaan nykyajan näyteikkunat ovat elottomia vanhoihin ja yksityiskohtaisiin taideteoksiin verrattuna.

ilmiöt
Tapani Homanen Joulun odotusta -näyttelyssä Kainuun Museolla.
Miia Roivainen / Yle

Nykyään taideaineiden opettajana toimiva paltamolainen Tapani Homanen on tunnettu somistuksistaan.

– Vuonna 1967 aloitin oppikloppina nämä hommat ja sen jälkeen ikkunoita on tullut tehtyä niin Suomeen kuin ulkomaillekin.

Ennen myymälän ja sen näyteikkunan ilmeen loivat somistajat. Ahkerat työntekijät rakensivat pieniä ja suuria yksityiskohtia kuluttajien iloksi.

– Tänä päivänä näyteikkunat ovat aika pitkälle teipattuja luukkuja. Onhan siellä jotain kaunista rekvisiittaa Kaukoidästä. Vanhan ajan ikkunasomistus on aika tavalla jäänyt pois. Ennen ikkunat olivat taideteoksia, Homanen arvioi.

– Nykyään ne ovat vähän elottomia. Monessa paikassa kuitekin panostetaan kauniisiin asioihin ikkunassa, mies jatkaa ja uskookin tulevaisuuden tuovan pienen yksityiskohdat takaisin ikkunoihin.

Vanhan ajan ikkunasomistus on aika tavalla jäänyt pois. Ennen ikkunat olivat taideteoksia.

Tapani Homanen

Ulkomaillakin noteerattu Tapani Homanen kertoo, että työnsä on vaatinut luovuutta. Kerran mies teki sairaalareissun innoittamana kipsistä betonisen näköisen amor-taulun.

– Kohokohta oli 1970-luvun vaihteessa japanilaisen kuvausryhmän tekemästäni ikkunasta kuvaama pätkä, joka esitettiin suurilla messuilla Japanissa. 1960–70-luvulla valmistimme lääkärinkin käyttämästä kipsistä tauluja. Siinä oli kipsin lisäksi myös rytättyä paperia, joten se oli uusiotavaraa.

Sopii kuin sanko päähän

Näyteikkunan olessa kurkistusmahdollisuus kaupan uumeniin, on se Tapani Homasen mukaan muutakin.

– Oppi-isäni Hans-Georg Krause opetti, että ikkunassa pitää olla jotakin outoa, että ihminen pysähtyy siihen. Ohikäveltäessä ikkunan sisällön on mentävä alitajuntaan kolmessa sekunnissa, Homanen ohjeistaa.

Tapani Homanen joulunäyttelyssä.
Tapani Homanen on somistanut näyteikkunoita Suomessa ja ulkomailla 1960-luvun lopulta lähtien.Miia Roivainen / Yle

– Näyteikkuna on sisäänheittoväline, sen pitää olla myyvä. Toisaalta kaikki ikkunat eivät kaipaa myyntiartikkeleita, kunhan ihminen saadaan sisälle.

Erikoiset valinnat toimivat Tapani Homasen mukaan mainiosti.

– Esplanadin Marimekolla työskennellessäni laitoimme mallinukeille samanlaiset vaatteet päälle. Mietimme, mitä siihen laitettaisiin huomionherättäjäksi. Viisas pää sanoi, että nyt haetaan sinkkisankkoja nukkien päähän laitettaviksi. Se oli yksi myyvimpiä ikkunoita.

Hyvä näyteikkuna pysäyttää

Somistajia kouluttanut Tapani Homanen kokee nykyajan ikkunoiden olevan elottoman ja jopa kuolleen oloisia, verrattuna entisaikoihin.

Uskoisin, että ihminen yleensä pysähtyy ja tutkii. Ihmisessä on luontaista uteliaisuutta.

Tapani Homanen

– Uskoisin, että ihminen yleensä pysähtyy ja tutkii. Ihmisessä on luontaista uteliaisuutta. Olen verrannut näyteikkunoita kirjallisuuteen. Lapseni kiinnittivät pienenä huomiota katosta roikkuvaan hämähäkkiin Mauri Kunnaksen kirjasta. Pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä.

Hyvä näyteikkuna on Homasen mukaan myyvä, edustava ja tunteita herättävä.

– Siinä pitää olla elementtejä, jotka herättää tunteen 'minä haluan tuon', Homanen sanoo ja lisää ikkunalla tietysti tehtävän rahaa.

Näyteikkuna ei yksinään riitä. Tunteiden pitää herätä kaupassakin.

– Ikkunahan on tietysti sisäänvetäjä. Lavastus pitää olla koko ajan kunnossa. Joulua suunnitellaan syksyllä, pääsiäistä uuden vuoden jälkeen, Homanen kertoo kiireisestä somistajan vuodesta.

– Aikoinaan vietimme pikkujoulua juhannuksena – muulloin ei ollut aikaa.