Dekkarityyliin tehdyt murhat levittivät pelkoa Kuopiossa 50 vuotta sitten – "Naiset katsoivat tarkkaan, seuraako heitä joku"

50 vuotta sitten Kuopiossa tapahtuneet nailonsukkamurhat saivat pikkukaupungin sekaisin ja pelon valtaan. Teon raakuus, asialla mässäily lehdistössä ja keksityt tarinat nostivat ilmiön tapahtumaksi, joka muistetaan vielä tänä päivänäkin.

Kotimaa
Arkistokuva poliisiautosta Kuopiossa vuonna 1965.
Yle

"Kyllä se laukas pelon, sitä uskaltaa jo kulkea näillä kaduilla niin kuin kotonaan. On niin pitkään pitänyt pelätä, että hyökkääkö joku niskaan." Näin kommentoi eräs kuopiolainen nainen Yleisradion haastattelussa vuonna 1965. Poliisi oli juuri kertonut tiedotustilaisuudessa, että paljon pelkoa herättänyt murhaaja oli saatu viimein kiinni Kuopiossa.

Nuoren naisen pelko liittyi niin sanottuihin nailonsukkamurhiin, jotka tapahtuivat joulukuussa 1964 ja tammikuussa 1965. 26-vuotias Terttu Mikkonen löydettiin kotoaan surmattuna tiistaina 8. joulukuuta. Mikkonen oli tunnettu tunnollisena työntekijänä ja työkaverit ihmettelivät, miksei nainen palannut töihin itsenäisyyspäivän ja viikonlopun jälkeen.

Työkaverit menivät asunnolle ja löysivät naisen surmattuna sängyltään. Uhri oli kuristettu ja kaulassa hänellä oli kaksi nailonsukkaa. Nainen oli tiettävästi surmattu jo itsenäisyyspäivää edeltävänä iltana.

Murhasta alkoi laaja poliisitutkinta. Kun toinen samanlainen murha tapahtui vain kuukautta myöhemmin, kaupungissa puhuttiin jo murhasarjasta ja pelko levisi entisestään. Tammikuun 3. päivänä 1965 vain 16-vuotias Raili Laitinen löydettiin kuristettuna kotoaan, edellisen murhan tapaan kaksi nailonsukkaa kaulassaan. Poliisi jatkoi tutkintaa ja koko maassa puhuttiin vapaana olevasta nailonsukkamurhaajasta.

"Murhilla mässäiltiin ja pelosta tehtiin viihdettä"

Tapausta tutki tutkinnanjohtajan lisäksi 25 poliisia, mukana oli koko maan parhaimmat rikostutkijat. Tiedotusvälineet kertoivat loppuunmyydyistä turvalukoista ja -ketjuista ja sälekaihtimista. Naiset pelkäsivät liikkua yksin kadulla.

Nyt jo eläkkeellä oleva poliisi Keijo Karhunen muistelee, että kuopiolaiset olivat hyvin varovaisia ja tarkkoja esimerkiksi siitä, ketä päästävät kotiinsa. Karhunen oli tuolloin 20-vuotias automyyjä.

Lehdet julkaisivat paljon vääriä asiatietoja. Se lietsoi entisestään kaupunkipelkoa ja hysteriaa.

Marjo Pakka

– Sain pomolta määräyksen viedä esitteitä yhteen omakotitaloon Niiralassa. Soitin ovikelloa ja ovelle ilmestyi kaksi naista. Kerroin kuka olen ja näytin käyntikorttia, mutta he supattivat pitkään keskenään että uskaltaako tuota laskea sisälle. Tapahtunut ei näkynyt muutoin kadulla, mutta iltaisin erityisesti naiset katsoivat tarkkaan seuraako heitä joku, Karhunen muistelee.

Tieto vapaana liikkuvasta murhaajasta huomioitiin vahvasti maakuntalehdissä kuten Savon Sanomissa ja Savossa. Murhista tuli iso asia pienessä kaupungissa paitsi niiden raakuuden vuoksi, myös siksi, että murhien ympärille kehittyi nopeasti tarinoita ja vääriä olettamuksia, sanoo nailonsukkamurhia pro gradu -työssään tutkinut Marjo Pakka. Pakan mukaan tapahtuneesta liikkui monta erilaista totuutta.

– Oli lehdistön totuus, poliisin totuus ja yhteisön totuus. Murhilla mässäiltiin maakuntalehdissä ja pelosta tehtiin viihdettä. Journalismi ei ollut yhtä kehittynyttä kuin nykyään ja esimerkiksi yksityisyyssuojaa ei ollut.

Keksittyjä tarinoita lehdistölle

Kun kaikki oli lehdistölle julkista, myös tutkinnan alkumetreillä murhista epäillyn varastomiehen nimi ja kuva painettiin lehteen. Kun mies myöhemmin todettiin syyttömäksi, asia hoidettiin pienellä korjauksella lehdessä, ilman julkista anteeksipyyntöä.

– Mies on kertonut vielä 2000-luvulla, että silloinen syytös pilasi hänen koko elämänsä. Lehdet julkaisivat 60-luvulla myös paljon vääriä asiatietoja, jotka poikkesivat poliisin antamista tiedoista. Se lietsoi entisestään kaupunkipelkoa ja hysteriaa. Sosiaaliporno oli paljon raaempaa kuin nykyään. Pian tapauksen jälkeen eduskunta kyllä otti poliisilain tarkasteluun.

Kuopiota järkyttäneet surmat saivat liikkeelle runsaasti myös keksittyjä tarinoita. Useat nuoret naiset antoivat haastatteluja ja kertoivat lehdille, että heitä oli ahdisteltu porttikongeissa. Myöhemmin selvisi, että tarinat oli keksittyjä.

– Kun media rummutti jatkuvasti murhia, tätä huomiota käytettiin paljon hyväksi. Siitä tuli ihan ilmiö, että nuoret naiset keräsivät huomiota kertomalla keksittyjä tarinoita, kertoo Marjo Pakka.

Pakka näkee lehtien liioittelun suurimmaksi syyksi silloisen median murroksen ja tiukan kilpailun maakuntalehtien välillä. Tutkimuksessaan Pakka on todennut, että Savon Sanomilla oli paremmat resurssit hankkia tietoa ja enemmän palstatilaa nailonsukkamurhille kuin esimerkiksi maakuntalehti Savolla.

– Myöhemmin on puhuttu, että nimenomaan nailonsukkamurhatapaus oli se vedenjakaja, joka teki Savon Sanomista suurimman maakuntalehden. Lehdillä oli kova kilpailu juttujenhankinnassa, ja Savon katsotaan epäonnistuneen murha-asian uutisoinnissa.

Tekijä palasi rikospaikalle

Poliisit saivat pian toisen murhan jälkeen kiinni oikean tekijän, vasta 17-vuotiaan Ilkka Kiviojan. Kivioja tiesi molemmat uhrit tuttujensa kautta, mutta ei tuntenut heitä sen paremmin. Keijo Karhunen muistelee, että tekijä napattiin suoraan rikospaikalta.

Sinne [murhapaikalle] oli valtava jono menossa autoja ja myös murhaaja tuli paikalle.

Keijo Karhunen

– Siitä voi kyllä sanoa, että murhaaja palaa aina rikospaikalle. Yleisradio oli juuri uutisoinut toisesta nuoren naisen murhasta Hapelähteenkadulla. Sinne oli valtava jono menossa autoja ja myös murhaaja tuli paikalle. Hän oli pahalla päällä siitä, että tällaista pääsee tapahtumaan ja oli ladellut tuomioitakin syylliselle. Poliisilla oli jo siinä vaiheessa vinkkiä, että hänellä on jotain tekemistä asian kanssa. Kaikki huokaisi helpotuksesta, kun tekijä saatiin kiinni.

Poliisin uran tehnyt Keijo Karhunen arvelee, että jos poliisilla olisi ollut käytössä 1960-luvulla nykyisenkaltaiset menetelmät, toinen murha olisi saatu estettyä.

– Vakavan rikoksen tutkintakaava menee edelleen samalla tavalla: kuulustellaan lähipiiriä, tutkitaan rikospaikkaa, etsitään sormenjälkiä. Nykyään on kuitenkin myös DNA-näyte, joka on erinomainen työkalu. Tekijä saataisiin todennäköisesti tänä päivänä nopeammin kiinni.

Nailonsukkamurhista syytetyn Ilkka Kiviojan murhatuomiot lievenivat tapoiksi ja mies sai lopulta 15 vuotta vankeutta. Vapautumisensa jälkeen tekijä on vaihtanut kokonaan nimensä.