Jakomäen vuokratalo revitään kierrätystavaraksi – katso video

Jakomäessä ensimmäisen purkutuomion saaneen kaupungin vuokratalon purkaminen on edennyt betonirunkoon. 60-luvulla valmistuneen talon purkamiseen menee vain noin kaksi kuukautta. Suuri osa talon osista käytetään uudelleen.

pohjarakennus
Suuren elementtitalon rungon purkamiseen menee noin kuukausi.

Jakomäentie 4:n talon päädyssä on suurikokoinen työkone, jonka pitkän puomin päässä on purkusakset. Koneen teräsleuat repivät viisikerroksisen talon betonirakenteita kappaleiksi.

– Kunhan purkaminen etenee, paikalle tulee myös kone, jolla betoni hienonnetaan. Murskattu betoni toimitetaan uusiokäyttöön esimerkiksi kenttärakenteisiin, kertoo purkutöitä johtava projektipäällikkö Raimo Hantonen Deletestä.

Rungon purkamista on edeltänyt sisätilojen purku. Se on tarkoittanut käytännössä kaiken irrotettavissa olevan pois ottamista ja lajittelemista.

– Puutavara toimitetaan polttoon, metallit otetaan talteen ja kierrätetään, sanoo Hantonen.

Mahdolliset pölyhaitat pyritään minimoimaan veden avulla. Saksin vieressä on vesiletku, josta suihkutetaan vettä purkukohtaan.

– Ainakin toistaiseksi korkeapainevesi on riittänyt hyvin estämään pölyhaitat, kertoo Hantonen.

Hantonen arvioi, että purkamiseen menee kaikkiaan noin kaksi kuukautta.

– Kolme viikkoa sitten alkanut sisäpurku on valmis ensi viikon lopussa. Runko on maan tasalla kuun lopussa ja seuraavaan taloon siirrytään tammikuussa, kertoo Hantonen.