Myös varakkailla asuinalueilla asuu lapsia, joiden vanhemmilla ei ole rahaa lasten joululahjoihin

Saattaa olla, että sinunkin naapurissasi asuu lapsi, joka ei saa joululahjoja. Naapurin lasta voi ilahduttaa ostamalla pukin konttiin Lego-paketin tai Barbie-nuken vaikkapa serurakuntien joulahjakeräysten kautta. Auttamishalu on kasvanut viime vuosina ja erityisesti näin joulun alla lähellä asuvia vähävaraisia halutaan muistaa.

Kotimaa
Lahjapaketteja joulukuusen alla.
Yle

Eri puolilla Suomea järjestettävät joululahjakeräykset vähävaraisille lapsille ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina. Joululahjakeräyksiä järestävät seurakunnat, järjestöt ja myös yksityiset ihmiset, myös sosiaalisen median kautta.

Kirkkohallituksesta kerrotaan, että suurissa kaupungeissa on omat perinteikkäät keräyksensä ja että keräyksiä on valtavasti – lähes kaikissa seurakunnissa.

Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla on järjestetty tänä vuonna seurakuntien ja sosiaalitoimen kanssa yhdessä Rakenna joulupuu -keräyksiä lähestulkoon jokaisen seurakunnan alueella.

Vähävaraiset lapset toivovat samanlaisia lahjoja kuin muutkin lapset: lahjakortteja, Legoja ja Barbeja.

Rakenna joulupuu -keräys toimii siten, että seurakuntien diakoniatyö on yhdessä sosiaalitoimen kanssa ottanut yhteyttä alueen perheisiin, joilla on taloudellisia vaikeuksia ja jotka ovat usein myös toimeentulotuen asiakkaita. Näiden perheiden lapset ovat saaneet esittää joululahjatoiveen, joka on sitten ripustettu seurakunnan tiloissa tai vaikkapa kauppakeskuksessa olevan joulukuusen oksille.

Oksalta on saanut ottaa toiveen mukaansa, hankkia siinä toivotun lahjan ja toimittaa sen seurakunnalle, joka antaa lahjan sitä toivoneelle lapselle.

Lapset ovat toivoneet samanlaisia lahjoja kuin kuka tahansa lapsi: lelu- ja vaatelahjakortteja, Barbie -nukkeja, Lego -paketteja, pelikonsolipelejä ja rattikelkkoja.

Lahjatoiveilla ylähintaraja, esimerkiksi Helsingin Kannelmäen seurakunnan alueella lahja saa maksaa 50 euroa, Lauttasaaressa 30 euroa.

Lahjatoiveita on tullut tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna: Esimerkiksi Kannelmäen seurakunnan alueelta on tullut tänä vuonna lähes 90 lahjatoivetta vähävarasilta perheiltä, mikä on 20 enemmän kuin viime vuonna. Malmin seurakunnan alueella toteutetaan tänä vuonna jopa neljä sataa lahjatoivetta.

Suora lähimmäisen auttaminen alkoi lamavuosina

Seurakunnissa alettiin antaa suoraa apua lähialueiden vähävaraisille 1990-luvun lamavuosina. Nykyisenkaltainen joulupuuperinne on kymmenisen vuotta vanha.

Vähävaraisten perheiden lapsia, yksinäisiä vanhuksia tai asunnottomia haluavat muistaa joulun aikaan nimenomaan seurakuntalaiset, jotka ovat toivoneet saavansa antaa joululahjan oman alueen asukkaalle.

Joululahjakampanjoiden yksi tarkoitus joululahjan saajan ilahduttamisen lisäksi onkin alueiden asukkaiden silmien avaaminen: myös minun naapurissani saattaa asua joku yksinäinen, vähävarainen ihminen tai lapsi, jonka vanhemmilla ei ole rahaa ostaa joululahjaa.

Lapsille on raskasta, ettei saa sellaista mitä varakkaiden lapset saavat

Vähävaraisia asuu myös varakkailla alueilla. Esimerkiksi Helsingin Lauttasaaressa joulupuu -keräykseen on osallistuttu ahkerasti: tänä vuonna lahjoja jaetaan kymmenille lapsille, joiden vanhemmat ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin.

Koulussa on paljon lapsia, joilla on varallisuutta. Lapselle on raskasta, kun ei saa sellaista mitä kavereilla on.

Taina Viherkari

Seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Taina Viherkari kertoo, että työttömyyden, pätkätöiden, lomautusten tai sairauden takia taloudellisiin vaikeuksiin joutuneelle perheelle varakkaalla alueella asuminen on erityisen hankalaa.

– Jos elämäntilanne on muuttunut radikaalisti jostain syystä, on kova pala perheille, ettei enää päästä siihen statukseen, johon ennen on ylletty.

– Äidit kertovat, että koulumaailmassa on paljon lapsia, joilla on paljon varallisuutta. Vähävaraisen perheen lapselle on raskasta, kun itse ei saa eikä pysty hankkimaan sellaista mitä kavereilla on.

Asuminen vie niin paljon rahaa, ettei joululahjoihin ei ole varaa

Asuminen vie monen heikkoon taloudelliseen asemaan joutuneen rahat, eikä mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa.

– Kun vuokrat ovat korkeita, niin jopa ruuan hankkiminen voi olla todella vaikeaa. Jos haluaisi itselleen ostaa joskus jotain ekstraa, niin se ei ole helppoa.

– Olemme saaneet näiden joululahjojen lisäksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton kautta jouluavustusta, joilla perheet voivat ostaa jouluruokaa kaupasta

Vuokrat ovat niin korkeita, että jopa ruuan ostaminen voi olla todella vaikeaa.

Taina Viherkari

.

Viherkari kertoo, että harva voi tai haluaa äkillisten taloudellisten vaikeuksien kohdatessa muuttaa toiseen kaupunginosaan tai kaupunkiin halvemman asumisen toivossa: jos lasten koulu ja kaverit ovat omalla alueella, on vaikeaa yhtäkkiä muuttaa muualle. Sitä paitsi Helsingissä on korkeat vuokrat kaikkialla.

Voi myös olla, ettei perhe saa toimeentulotukea tai asumistukea, jos tulot ylittävät nippa nappa tukiin oikeuttavien rajojen.

– Jouluna tekee lähimmäinen ja auttaminen mieleen ja se herättää ihmisissä lämpöä. Auttajat saavat itselleen hyvää joulumieltä, mutta ennen kaikkea nämä joululahjojen saajat ovat tosi iloisia ja kiitollisia.