1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Tietokirjailija lähetti kansanedustajille varoituskirjeen Rosatomista – "Totta kai sillä on vaikutusta"

Tietokirjailija Risto Isomäki on lähettänyt juuri Fennovoimapäätöksen alla kaikille kansanedustajille kirjeen, jossa hän kertoo huolestuttavia tietoja Rosatomin Intiaan rakentamasta ydinvoimalasta.

politiikka
Risto Isomäki Lahdessa.
Hanna Lumme / Yle

Kirjeessään kansanedustajille tietokirjailija Risto Isomäki kertoo ydinvoimayhtiö Rosatomin Intiaan "avaimet käteen"-periaatteella toimittamasta ydinvoimalasta. Demari-lehti julkaisi kirjeen kokonaisuudessaan ja se on levinnyt laajasti sosiaalisessa mediassa.

Isomäen mukaan reilu vuosi sitten Kudankulamissa käyttöön otettu reaktori on mm. pysähtynyt itsestään 14 kertaa ja viidesti se on pysäytetty korjaus- ja huoltotöitä varten. Isomäen tietojen mukaan reaktori on tällä hetkellä suljettuna, koska se ei ole läpäissyt lopullista käyttöönottotestiä.

Yksi tietokirjailija Risto isomäen kirjeen saaneista on eduskunnan talousvaliokunnassa istuva pirkanmaalainen kansanedustaja Harri Jaskari (kok.). Jaskarin mukaan Intian ydinvoimalan väitetyt ongelmat eivät ole olleet talousvaliokunnan tiedossa.

– Tällaisia tietoja ei ole tullut talousvaliokunnan puolella esiin. Intian tapaus ei ole ollut käsittelyssä.

Asiat tutkitaan rakentamisluvasta päätettäessä

Jaskari sanoo, että Isomäen esille nostamat tiedot Intian reaktorista pitää käydä tarkkaan läpi. Hän uskoo, että kirjeellä on vaikutusta.

– Totta kai. Nyt puhutaan niin isoista asioista, että kaikki asiat täytyy tutkia ja saada vastauksia.

Jaskarin mukaan analyysi voidaan tehdä vasta periaatepäätöksen jälkeen, ennen ensi kesänä käsittelyyn tulevaa rakentamislupapäätöstä.

– Tänään käsitellään ainoastaan periaatepäätös. Rakennuslupavaiheessa tulevat pohdittavaksi tekniset kysymykset ja turvallisuus. Nyt on yli puoli vuotta aikaa käydä selvityksiä läpi yksityiskohtaisesti. Mikäli ratkaisu ei osoittaudu turvalliseksi, rakennuslupaa ei varmasti tule.

Jaskari veikkaa ja myös toivoo, että asiasta käydään laajaa julkista keskustelua. Hän uskoo kuitenkin, että tämänpäiväisessä äänestyksessä periaatelupa menee läpi.

Lue seuraavaksi