Nuoret itsenäisyydestä: Se on vaatinut rankkoja juttuja – video

Tamperelaiset lukio-opiskelijat osoittivat kunnioitustaan sodissa kaatuneille perinteisellä soihtumarssilla Kalevankankaan sankarihaudalle. Lukiolaisten mukaan monet nuoret pitävät itsenäisyyttä itsestäänselvyytenä.

Kotimaa
Kolmen tamperelaislukion soihtukulkue Kalevankankaan hautausmaalle
Lukiolaisten soihtumarssi kulki perjantaiaamun hämärässä Kalevankankaan hautausmaalle sankarimuistomerkille.

Tampereen Kalevankankaalla koettiin perjantaiaamuna koskettava hetki, kun yli tuhat lukiolaista marssi soihtujen kanssa sankarihaudalle. 150-henkinen kuoro esitti Finlandia-hymnin sekä Maamme-laulun ja nuoret laskivat seppeleet kaatuneiden muistomerkeille.

Soihtumarssissa olivat mukana Kalevan lukion, Tammerkosken lukion ja Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijat. Perinteisen tapahtuman tarkoituksena on osoittaa kunnioitusta sodissa kaatuneille.

Nykymaailman poliittinen tilanne ja levottomuus Euroopassa vaikuttaa siihen, miten nuori kokee Suomen itsenäisyyden.

– Eihän sitä tietenkään joka välitunti itsenäisyydestä puhuta, mutta nykytilanne on tuonut siihen oman sävynsä, arvioi opiskelija Juuso Pelamo Kalevan lukiosta. Vielä kymmenen vuotta asioista puhuttiin eri tavalla.

Eihän sitä tietenkään joka välitunti itsenäisyydestä puhuta, mutta nykytilanne on tuonut siihen oman sävynsä.

Juuso Pelamo

– Etenkin historian tunteihin viimeaikaiset tapahtumat ovat tuonet uutta näkökulmaa, kertoo puolestaan Elina Metsäranta.

Elina ja Juuso olivat mukana, kun Kalevan lukion, Tammerkosken lukion ja Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijat marssivat perinteisessä soihtukulkueessa Kalevankankaan sankarihaudalle.

Itsenäisyys on asia, jota koululaiset yleensä arvostavat. Monet nuoret pitävät itsenäisyyttä itsestäänselvyytenä.

– Kaikki eivät tule ajatelleeksi, miten kaikkia rankkoja juttuja se on vaatinut, arvioi Pelamo.