Filippiinit varautuu uuteen hirmumyrskyyn – "Emme ole vielä toipuneet edellisestäkään"

Lauantai-iltana paikallista aikaa iskevän Hagupit-taifuunin reitti on osin sama kuin vuosi sitten suurta tuhoa aiheuttaneen Haiyan-taifuunin.

Ulkomaat
Kalastajat kiinnittävät veneitään voimakkaiden tuulien varalta Manilassa, Filippiineillä 5. joulukuuta.
Kalastajat kiinnittävät veneitään voimakkaiden tuulien varalta Manilassa, Filippiineillä 5. joulukuuta.Dennis M. Sabangan / EPA

Filippiineillä valmistaudutaan uuteen taifuuniin epätietoisina Hagupit-nimen saaneen hirmumyrskyn tarkasta reitistä. Myrskyn on määrä rantautua lauantai-iltana paikallista aikaa Filippiinien keskiosaan.

Yhdysvaltain taifuunivaroituskeskuksen mukaan Hagupit suuntaisi rantauduttuaan kohti pohjoista ja pyyhkisi pääkaupunki Manilan eteläosaa. Filippiinien viranomaisten mukaan taifuuni kulkisi eteläisempää reittiä.

Yhtä mieltä viranomaiset ovat siitä, että hirmumyrsky heikkenee jonkin verran rannikkoa lähestyessään. Tuulennopeus on nyt 54 metriä sekunnissa, mutta sen arvioidaan heikkenevän hieman ja olevan lauantaiaamuna noin 49 metriä sekunnissa.

Filippiineillä on varauduttu lähestyvään myrskyyn määräämällä satoja tuhansia ihmisiä hakeutumaan turvaan ja perumalla lento- ja lauttavuoroja. Alueella olevat avustusjärjestöt ovat jo aloittaneet muun muassa riisin ja hygieniatarvikkeiden jakelun.

– Olemme jo lähettäneet ruokatarvikkeita mahdollisille tuhoalueille, kertoo Filippiinien kirkkojen neuvoston hätäapukoordinaattorina työskentelevä Joselito Sosmena.

Taifuuni pyyhkii osin samaa aluetta kuin vuosi sitten suurta tuhoa aiheuttanut Haiyan-taifuuni. Haiyan tappoi yli 7 300 ihmistä ja aiheutti valtavia aineellisia tuhoja. Yli neljän miljoonan ihmisen koti tuhoutui joko kokonaan tai osittain.

– Olemme valmistautuneet myrskyyn, mutta silti peloissamme. Emme ole vielä saaneet taloamme kokonaan kunnostettua ja nyt tulee jo uusi myrsky, Teresita Aban kauhistelee.

– Olen peloissani. Rukoilen Jumalaa, jotta hän ei antaisi toisen katastrofin iskeä meihin. Emme ole vielä toipuneet ensimmäisestäkään, sanoo vaimonsa, tyttärensä ja äitinsä viime vuonna iskeneessä hirmumyrskyssä menettänyt Jojo Moro.

Lähteet: AP, Reuters, AFP