1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. joulumarkkinat

Joulutorilla panostetaan tänä vuonna tunnelmaan - video

Tampereen joulutori avattiin perjantaina seitsemännen kerran. Kävijöitä houkutellaan entistä laajemmalla myyntivalikoimalla – käsitöitä ja herkkuja myyviä kojuja on noin 60.

joulumarkkinat
Joulutorin avajaiset
Joulutori avattiin Keskustorilla. Katso videolta avajaistunnelmia.

Tampereen joulutorin avajaisia vietettiin perjantaina illan pimennyttyä Keskustorilla. Virallisesti joulutorin avasi pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Järjestäjä lupasi lämminhenkisen ja jouluisen ohjelman, täynnä mieleenpainuvia esityksiä. Illan päätähti oli tietysti joulupukki, kertoi avajaiset juontanut Simo Frangén.

Joulutorin tuottaja Rami Lehtisen mukaan nyt jo huomaa, että tämän vuoden panostukset torin tunnelman parantamiseen ovat onnistuneet. Lehtinen on erityisen iloinen siitä, että vapaaehtoisten esiintyjien määrä kasvaa koko ajan torin lavalla.

– Nämä vapaaehtoiset esiintyjät, kuten paikalliset kuorot, eri yhdistykset ja lapsiryhmät ovat todella tasokkaita. Ne ovat tärkeä lisä koko ohjelmatarjontaamme.

Tapahtuma on tärkeä myös myyjille. Joka vuosi mukana olleen toijalalaisen tekstiilialan yrityksen FinnLean Lea Larsen sanoo, ettei hän enää osaa kuvitella joulunalusaikaa ilman Tampereen joulutoria.

– Tästä on tullut niin tärkeä paikka, ja myynninkin puolesta tänne kannattaa lähteä. Olen saanut uusia ystäviäkin niin asiakkaista kuin toisista myyjistäkin.

Taideteollisuusyritys Tapsor Sisal Wood Orivedeltä on myös ollut mukana joulutorilla myymässä alusta asti.

– Tämä on meille vuoden tärkein tapahtuma. Myynti kasvaa täällä joka vuosi, kertoo yrittäjä Toivo Tapaila.

Joulutori on auki joka päivä 22.12. asti.

Lue seuraavaksi