Raskaana olevien tupakointi on Suomessa muita Pohjoismaita yleisempää

Raskaana olevien tupakointi on vähentynyt kaikissa muissa Pohjoismaissa paitsi Suomessa. Suomessa 17 prosenttia raskaana olevista naisista tupakoi vuonna 2012.

terveys
Toinen nainen sytyttää kreikkalaisen naisen savukkeen.
Simela Pantzartzi / EPA

Raskaana olevien naisten tupakointi on vähentynyt kaikissa muissa Pohjoismaissa paitsi Suomessa. Suomessa 17 prosenttia raskaana olevista naisista tupakoi vuonna 2012. Osuus on pysynyt melko vakaana 1990-luvun puolesta välistä saakka.

Raskaana olevien naisten tupakointi on vähentynyt erityisesti Ruotsissa, jossa 1980-luvun alussa yli 30 prosenttia synnyttäjistä tupakoi. Vuonna 2012 Ruotsissa synnyttäjistä tupakoi enää vajaa 6 prosenttia.

Viidennes kaikista synnyttäjistä on täyttänyt 35 vuotta

Viidennes kaikista synnyttäjistä on täyttänyt 35 vuotta. Vuonna 2012 yli 35-vuotiaita synnyttäjiä oli eniten Ruotsissa, jossa heitä 22 prosenttia synnyttäneistä. Tanskassa vastaava luku oli 21,3 prosenttia. Muissa Pohjoismaissa osuus pysytteli alle 20 prosentissa, Suomessa luku oli 19,5 prosenttia.

Alle 20-vuotiaiden synnyttäjien osuus on vähentynyt viime vuosikymmenien aikana merkittävästi kaikissa Pohjoismaissa ja oli vuonna 2012 hyvin pieni, 1–3 prosenttia synnyttäjistä.

Synnyttäjien keski-ikä 28 vuotta

Ensisynnyttäjien keski-ikä on noin 28 vuotta, Islannissa synnyttäjät ovat hieman nuorempia, keskimäärin noin 26 vuotiaita.

Monisikiöiset synnytykset eli kaksosten tai useampien lasten synnytykset ovat yleistyneet kaikissa Pohjoismaissa 1980-luvulta lähtien. Tärkein syy on hedelmällisyyshoitojen lisääntynyt käyttö.

Pohjoismaissa syntyi vuonna 2012 runsaat 290 000 lasta. Tämä on noin 8 prosenttia enemmän kuin vuosikymmen aikaisemmin, vaikka syntyvyys laski vuosina 2011–2012.

Tiedot selviävät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreesta selvityksestä (siirryt toiseen palveluun).