Tutkimus: Kaliforniassa hankalimmat sääolot yli vuosituhanteen

Kalifornia on kärsinyt usein pahoista kuivuuskausista. Uusi tutkimus esittää, että korkeiden lämpötilojen ja niukkojen sateiden yhteisvaikutukset ovat kuitenkin johtaneet poikkeukselliseen tilanteeseen.

Ulkomaat
Lake Meadin tekojärven laskenut vedenpinta on jättänyt venelaiturit kuivalle maalle.
Lake Meadin tekojärven laskenut vedenpinta jätti venelaiturit kuivalle maalle Echo Bayn venesatamassa heinäkuussa 2014, kun tekojärven vesimäärä oli alle 40 prosenttia täydestä määrästä.Jim Lo Scalzo / EPA

Yhdysvalloissa ennätyskorkeat lämpötilat ja niukat sateet ovat luoneet Kalifornian osavaltioon surkeimmat olosuhteet 1 200 vuoteen, esittää yhdysvaltalaistutkimus.

Kalifornia on kärsinyt kuivuudesta kolme vuotta. Pahoja kuivuusjaksoja on koettu aiemminkin, ja sateita on voinut tulla jopa vähemmän kuin viime vuosina. Tutkijoiden mukaan lämpötilojen, alhaisen sademäärän ja muiden tekijöiden kumulatiiviset vaikutukset ovat kuitenkin nyt johtaneet poikkeukselliseen tilanteeseen.

Lämpö ja kuivuus ovat verottaneet osavaltion vesivaroja samalla, kun veden kysyntä kulutukseen ja maatalouteen on kasvanut. Tämä on johtanut ennennäkemättömään vesipulaan, tutkijat toteavat.

Johtopäätöksistään huolimatta tutkijat huomauttavat, että kuluneen vuosituhannen aikana on ollut kuusi vuotta, jotka ovat saattaneet olla kuivempia kuin vuosi 2014. Kolmen vuoden kuivuuskaudet eivät myöskään ole osavaltiossa sinänsä mitenkään epätavallisia.

Amerikan geofyysisen yhdistyksen AGU:n julkaistavaksi hyväksymä tutkimus on tehty Minnesotan yliopiston ja Woods Holen meritieteellisen tutkimuslaitoksen yhteistyönä. Tutkimus on läpäissyt tieteellisen vertaisarvioinnin, mutta sitä ei ole vielä editoitu julkaisukuntoon.

Lähteet: Reuters