1. yle.fi
  2. Uutiset

Seinäjoen kaupunginteatterin hallitus punnitsee yhtätoista toimitusjohtajahakijaa

Toimitusjohtajaksi haettiin ensin sisäisellä ja sitten avoimella haulla. Avoin haku tuotti kahdeksan lisähakemusta eri puolilta Suomea.

kulttuuri
Seinäjoen kaupunginteatteri
Seinäjoen kaupunginteatteriHans-Mikael Holmgren / YLE

Seinäjoella kokoonnutaan tänään pohtimaan tulevaa kaupunginteatterin toimitusjohtajaa. Toimitusjohtajan tehtävistä on nyt kiinnostunut kaikkiaan yksitoista henkilöä. Toimitusjohtajaa haettiin loppumetreillä myös avoimella haulla konsernin sisäisen haun lisäksi ja avoin haku tuottikin tulosta. Lisähakemuksia tuli eri puolilta Suomea kahdeksan kappaletta.

Seinäjoen kaupunginteatterin nykyinen toimitusjohtaja Marja-Leena Kallantie jää eläkkeelle ensi vuoden aikana. Teatterin hallitus käsittelee hakemuksia tänään.

Toimitusjohtajan paikkaa hakivat määräaikaan mennessä: fil.yo Markko Heinonen Turusta, TaM Irmeli Jussila Alavudelta, yo-merkonomi Harri Natunen Raumalta, kulttuurituottaja YAMK Sini Rauhala Seinäjoelta, FM Timo Saarimäki Seinäjoelta, MuM Jukka Saarman Jyväskylästä, FM Maria Salomaa Tampereelta ja BBA Pirkko-Liisa Utter Seinäjoelta sekä jo aiemmin kaupunkikonsernin sisäisessä haussa FT Jarmo Anttila, KTM Paula Pitkäkoski ja TeM Jukka Puronlahti.

Lue seuraavaksi