Koe uusi yle.fi

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Mistä muutimme kerran
Seuraa suomalaisten muuttokuormia maalta kaupunkiin

Suomalaiset ovat itsepäistä kansaa: yli sadan vuoden ajan olemme pakkautuneet samoille alueille. Miksi muuttokuormamme ovat kulkeneet vuosikymmenestä toiseen samoja reittejä, ja minne nämä reitit ovat meitä vieneet? Katso kartoista, miten Suomea on asutettu 1880-luvulta lähtien ja missä muutimme vuonna 2013.

Miljoona. Se on ihan tolkuton määrä. Niin monta kertaa muuttolaatikoita pakataan ja puretaan Suomessa vuosittain. Valtaosa muuttajista purkaa lastinsa Etelä-Suomessa. Muuttoautot toivat pelkästään Helsingin seudulle viime vuonna yli 80 000 uutta asukasta. Käytännössä siis Porin verran ihmisiä aloitti uuden elämän pääkaupungin tuntumassa.

Näin on jatkunut jo vuosikymmeniä, oikeastaan koko sodan jälkeisen ajan. Syrjäseudut tyhjenevät, ja väki pakkautuu muutamiin suuriin kasvukeskuksiin. 1950-luvulla valtion työllistävä aluepolitiikka, 1970-luvulla aloitettu hajasijoittaminen ja 2000-luvulla otsikoihin noussut alueellistaminen eivät ole pysäyttäneet muuttovirtoja.

Toisaalta, olisiko niiden pitänytkään?

– Se on vääjäämätön kehityssuunta, jos me haluamme kilpailla muiden metropolien kanssa. En tiedä, onko se hyvä asia, mutta on fakta, että Suomi keskittyy, toteaa Hjallis Harkimo.

Harkimo kuuluu tunnettuun Hackmanin sukuun. Hackmanien liiketoiminnan nousu ja tuho kulkevat käsi kädessä Suomen haja-asutusalueiden kukoistuksen ja taantuman kanssa.

Mistä muutimme kerran, siellä olivat myös Hackmanit.

Hjallis Harkimo on kotoisin Helsingistä, ja hänen bisneksensä pyörivät pääkaupunkiseudulla. Mutta kuten monen muunkin etelän eläjän, myös hänen juurensa ovat muualla Suomessa.

Hjallis Harkimo ja Johan Friedrich Hackman.

Hjalliksen äidinisänisänisänisänisänisä Johan Friedrich Hackman perusti 1700-luvun lopulla Viipuriin kauppahuoneen, joka kasvoi nopeasti. Sen jälkeen Hackmanit olivat mukana perustamassa muun muassa Outokummun kaivosta, Töölön sokeritehdasta sekä lukuisia sahoja eri puolille Suomea.

– Paljon ne ovat perustaneet. Eihän tuollaiseen kukaan enää pysty. Kyllä siinä omat saavutukset alkavat tuntua aika pieniltä ja vaatimattomilta, Harkimo sanoo.

Hackmanien sahojen tarjoamat työpaikat lykkäsivät vuosien saatossa monenkin suunnitelmia etelään muutosta. Nyt jäljellä ovat enää aterimet, nekin Fiskarsin omistuksessa.

– Maailmassa ei ole sijaa vanhoille teollisuussuvuille. Kilpailu on koventunut, pohtii Harkimo.

Ehkä on kuitenkin parempi aloittaa ihan alusta. Ajasta, kun teollisuussuvuille oli vielä paikkansa ja Suomen suurimmassa kaupungissa asui kymmenisentuhatta ihmistä.

On lokakuun kolmas vuonna 1777, kun Johan Friedrich Hackman saapuu Viipuriin Saksasta, Lyypekistä. 1700-luvun lopulla Viipurissa vaikuttaa useita saksalaissukuja, joten Johan Friedrich kotiutuu kaupunkiin nopeasti. Vuonna 1790 hän perustaa Hackmanin kauppahuoneen ja liittyy näin kaupungin saksalaisten kauppiassukujen joukkoon. Hackmanin kauppahuone myy puutavaraa, suolaa ja siirtomaatavaroita.

Viipuri on jo valmiiksi osa Venäjää, joten Suomen siirtyminen Ruotsilta Venäjälle vuonna 1809 ei kaupungissa juuri näy. Muutaman vuoden kuluttua Suomen painopiste siirtyy lähemmäs Viipuria, kun pääkaupunki siirretään Turusta Helsinkiin. 1800-luvun puolessa välissä Helsingin asukasluku kipuaa 20 000:een ja siitä tulee Suomen suurin kaupunki. Turussa asukkaita on 17 000 ja Viipurissa 8 000.

Uusi pääkaupunki, Helsinki, kasvaa 1800-luvulla nopeasti.

Hackmanit noteeraavat uuden pääkaupungin kasvun. Vuonna 1859 Hackman & Co tulee osakkaaksi Töölön sokeritehtaaseen. Yhtiö omistaa myös puolet Helsingin Kaasuvalaistusyhtiön osakkeista.

Hackmaneiden suku pysyy Viipurissa, vaikka yhtiöllä on toimintoja eri puolilla Suomea. Muuttaminen on 1800-luvulla lähinnä köyhien siirtymistä talosta taloon. Seurakunnilla on oikeus kieltää ihmisiä muuttamasta, jos heidän epäillään turvautuvan köyhäinapuun. Hackmanien muuttamiselle ei olisi estettä, mutta suku viihtyy Viipurissa.

Hackmanit ovat aktiivisesti mukana Suomen teollistumisessa. Hackman & Co omistaa lukuisia sahoja ympäri maata. Suvun mailta Pohjois-Karjalan Outokummusta löytyy malmiesiintymä vuonna 1910 ja muutamaa vuotta myöhemmin yhtiö perustaa valtion kanssa yrityksen nimeltä Outokumpu Kopparverk.

1930-luvulla Hackman & Co:n astioita valmistava Sorsakosken tehdas Leppävirralla työllistää jo 400 henkeä. Leppävirta on tuohon aikaan vielä kasvava kunta. Sen väkiluku kääntyy pysyvästi laskuun vasta 1960-luvulla, samoihin aikoihin kun kouluikäinen Hjallis Harkimo viettää Sorsakoskella hiihtolomiaan.

Vaikka Hackmanien bisnekset työllistävät väkeä eri puolilla Suomea, on muuttovirtojen suunta 1900-luvun alkuvuosikymmeninä selvä: keskittyminen teollisuuskeskuksiin on alkanut. Mutta tämä on vasta alkusoittoa. 1930-luvulla kukaan tuskin osaa ennakoida sitä vauhtia, jolla keskittyminen jatkuu sodan jälkeen.

Jatkosodan päätyttyä 425 000 ihmistä on vailla kotia. Uuden asunnon löytäminen rintamalta palanneille, evakoille ja sodassa kotinsa menettäneille on valtava ponnistus. Monella paikkakunnalla tutut kasvot vaihtuvat uusiin, kun rintamamiestaloja nousee ympäri maata. Myös Hackmanit luovuttavat maata uudisrakentamista varten.

Venäjälle menetetyn Karjalan kaupunki- ja teollisuusväki siirtyy Helsinkiin ja Lahteen. Uusille asukkaille nousee kaupunkeihin pikavauhdilla kerrostaloja. Hackmanit muuttavat Helsinkiin, mutta suvun 1800-luvulla Viipuriin perustama diakonissalaitos siirtyy Lahteen.

Suomi kokee valtavan rakennemuutoksen. 1,3 miljoonaa ihmistä siirtyy maa- ja metsätaloudesta teollisuus- ja palvelualoille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että joka kolmas työntekijä joutuu vaihtamaan alaa.

Aluepolitiikalla saattaa olla merkittävä paikallinen vaikutus, mutta kuinka pysyvää se on?

Timo Aro

Valtio yrittää pehmentää rakennemuutosta järjestämällä Itä- ja Pohjois-Suomeen hätäaputöitä, jotteivät alueen asukkaat muuttaisi työvoimapulasta kärsiviin teollisuuskeskuksiin. Tästä huolimatta Itä-Suomen maakunnat menettävät 1950-luvun alussa 26 000 asukasta.

– Suomessa on pitkä perinne, että muuttamiseen pyritään vaikuttamaan eri tavoin niin alue- kuin koulutus- ja työvoimapolitiikallakin. Sillä saattaa olla merkittävä paikallinen vaikutus, mutta kuinka pysyvää se on? Ihmiset ovat yhtäjaksoisesti ja johdonmukaisesti muuttaneet samoilta seuduilta samoille seuduille, sanoo muuttoliiketutkija Timo Aro.

1970-luvun puoliväliin mennessä yli puolet suomalaisista asuu kaupungeissa. Kaupungistuminen on tapahtunut poikkeuksellisen nopeasti, vain muutamassa vuosikymmenessä.

1970-luvulla suomalaisten elintaso nousee kohisten. Tähän asti työ ja toimeentulo ovat ohjanneet ihmisten muuttamista. Nyt suomalaisilla on ensimmäistä kertaa varaa valita asuinpaikkansa. Perheellistyneet suuret ikäluokat muuttavat suurten kaupunkien ympäryskuntiin.

Korkeakouluilla tehdään aluepolitiikkaa. Rovaniemelle perustetaan Lapin yliopiston edeltäjä, Lapin korkeakoulu. Hyvinvointivaltion kasvu ja julkisen sektorin laajentuminen tasoittavat muuttoliikettä.

– Korkeakoulut ovat hyvä esimerkki aluepolitiikasta, jonka vaikutukset näkyvät vasta pitkällä aikavälillä. Ne ovat olleet iso tekijä, joka vaikuttaa alueiden vetovoimaisuuteen edelleen tänä päivänä, Timo Aro sanoo.

Muuttoliike tasoittuu hetkellisesti, mutta Suomi on muuttunut lopullisesti. Vapautuneet markkinat kiristävät kilpailua. Hackman & Co muuttuu osakeyhtiöksi, Oy Hackman Ab:ksi. Herrick Hackman jää viimeiseksi Hackmaniksi yhtiön johdossa. Hänen työlleen ei löydy jatkajaa, ja yhtiöön palkataan suvun ulkopuolinen toimitusjohtaja.

– Herrickin poisvetäytymisen jälkeen valta suvussa pirstaloitui. Kokonaisuutta ei pystytty enää hallitsemaan, Hjallis Harkimo sanoo.

Eläkkeelle jäämisen jälkeen Herrick alkaa viettää aikaa suvun kesäpaikassa Sipoossa.

– Herrick oli tiukka hahmo. Pikkupoikina sitä pelättiin ja kunnioitettiin. Se muuttui leppoisaksi eläkkeellä, siihen asti se oli aika tiukka, Harkimo muistelee.

1980-luvulla Suomessa eletään nousukautta ja myös Hackman listautuu pörssiin. Yrityksen painopiste siirtyy sahateollisuudesta astioihin.

Hyviä vuosia seuraavat laihat. Suomi kärvistelee laman kourissa, ja taloustilanne pysäyttää muuttoliikkeen muutamaksi vuodeksi.

Laman jälkeen käy selväksi, ettei sitä edeltäneeseen aikaan ole paluuta. Uudet työpaikat eivät synny vanhoille teollisuudenaloille, maatalouteen tai julkiselle sektorille, vaan kasvu keskittyy harvoille kaupunkiseuduille. Niin sanotulla metropolialueella asuu vuonna 2013 neljännes koko maan väestöstä.

– Jos tarkastellaan väestön kehitystä, niin kyse ei ole mistään uudesta ilmiöstä. Keskittymiskehitys on jatkunut 1880-luvulta asti, Aro summaa.

Ei ole kysymys siitä, missä Suomessa tuotanto on, vaan siitä, onko se ylipäätänsä Suomessa.

Hjallis Harkimo

Nykypäivän muuttoliikkeessä näkyy Aron mukaan polarisaatio: ääripäät eriytyvät yhä kauemmaksi toisistaan.

– Mitä pidemmälle 2000-luvulla on tultu, sitä vähäisemmiksi ovat käyneet muuttovoittoisten alueiden määrä. Kartta on aika vino. Muuttajia vetävät ne kaupunkiseudut, joissa on valmiina riittävän suuria asutus- ja työpaikkakeskittymiä, monipuolinen toimiala- ja osaamisrakenne ja joilla on hyvä maine.

Keskittymiselle on tuskin luvassa stoppia. Koko maan elinvoimaisena pitäminen on vuosi vuodelta vaikeampaa.

– Toivoisin, että vuonna 2014 tunnistettaisiin tosiasiat: missä ihmiset asuu, missä on työpaikkoja, missä on vetovoimaa ja missä ihmiset kokevat olevan tulevaisuuden potentiaalia, Aro sanoo.

Koko ikänsä Helsingissä ja Sipoossa asunut Hjallis Harkimo pitää väestön ja työpaikkojen keskittymistä vääjäämättömänä. Enää ei ole sijaa teollisuussuvuille, joiden eri puolille Suomea ripotellut sahat pitäisivät seudut elinvoimaisina.

– Ei ole kysymys siitä, missä päin Suomea tuotanto on, vaan siitä, onko se ylipäätänsä Suomessa.

Voit tarkastella yksittäisten kuntien muuttovirtoja kirjoittamalla kunnan nimen hakukenttään. Nuolta klikkaamalla pääset tutustumaan vuoden 2013 kiinnostaviin muuttoilmiöihin.
Julkaistu 9.12.2014. Teksti: Anna Takala ja Tuomo Björksten. Kuvat: 1880-luku: Tammerkoski, Tampere; 1890-luku: aitta; 1900-luku: eduskuntavaalit, Nurmijärvi; 1910-luku: suojelukuntalaisia, Salo; 1920-luku: Fennia, Helsinki; 1930-luku: paperikone; 1940-luku: Jyväskylä; 1950-luku: Joen perkaustyömaa, Palojoki; 1960-luku: Helsinki; 1970-luku: Espoon kaupungintalo; 1980-luku: Oulun Teknologiakylä; 1990-luku: suljettu kyläkauppa; 2000-luku: Sundsberg, Kirkkonummi. Kuvalähteet: Lehtikuva, Åbo Akademin kuva-arkisto, Museovirasto, Ylen arkisto, Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmat, Panu Söderström. Video: Tuomo Björksten. Tilastot: Tilastokeskus. Tekniikka: Ville Juutilainen. Grafiikka: Juha Rissanen.