Valtio käyttää suomalaisten pelastamiseen ulkomailla pikkurahoja – Kalevan pariskunnan kulut poikkeus

"Esimerkiksi sellaista kuin ilmainen konsulinkyyti kotimaahan ei ole."

A-studio
Leila ja Atte Kaleva tiedotustilaisuudessa 16. toukokuuta.
Leila ja Atte Kaleva tiedotustilaisuudessa 16. toukokuuta 2013.Yle

Viime vuosien kallein pelastuoperaatio Suomen valtiolle oli Atte ja Leila Kalevan vapauttaminen Jemenistä. Yleensä ulkoministeriö käyttää pulaan joutuneiden suomalaisten auttamiseen pikkurahoja. Esimerkiksi aktivisti Sini Saarelan vapauttamiseen kului veronmaksajien rahoja vain pari sataa euroa.

Ulkoministeriö laski A-studiolle, kuinka paljon viiteen huomiota herättäneeseen auttamistapaukseen kului ministeriön rahaa. Siepatuksi joutuneen Kalevan pariskunnan auttamiseksi työskenteli myös keskusrikospoliisi, ja kuluja syntyi. Suojelupoliisin osallistumista tai kuluja ei ole tiedossa.

Atte ja Leila Kalevan pelastaminen sieppaajien käsistä maksoi ulkoministeriölle reilut 200 000 euroa ylimääräsitä. Keskusrikospoliisin kulut olivat samaa luokkaa.

Moni näyttävä tapaus hoituu hämmästyttävän pienellä budjetilla. Ulkoministeriö käytti esimerkiksi Greenpeace-aktivisti Sini Saarelan auttamiseen Venäjällä muutaman satasen ylimääräistä.

– Yleissääntönä on, että autamme kansalaisia auttamaan itse itseään, mutta emme maksa laskuja, konsuliyksikön päällikkö Teemu Turunen ulkoministeriöstä kertoo.

Suurlähetystöt siis jakavat neuvoja, pitävät yhteyttä eri viranomaisiin ja auttavat omaisia. Esimerkiksi asianajajan, sairaalamaksut ja lentoliput maksaa pulaan joutunut.

– Esimerkiksi sellaista kuin ilmainen konsulinkyyti kotimaahan ei ole, Turunen tiivistää.

Avun tarve kaksinkertaistunut

Suomalaiset joutuvat kiperiin tilanteisiin ulkomailla päivittäin. Yksi joutuu sairaalaan, toinen hukkaa passinsa ja kolmas joutuu rikoksen kohteeksi. Myös Syyrian sota-alueella olevat suomalaiset ovat pyytäneet viranomaisten apua.

– ­Voidaan koettaa neuvoa puhelimessa, kuinka alueelta pääsee poistumaan, päällikkö Turunen kertoo mahdollisuuksista auttaa Syyriassa olevia suomalaisia.

Ulkoministeriö avittaa suomalaisia ulkomailla kaiken kaikkiaan 40 000 kertaa vuodessa. Avun tarve on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.

Ulkoministeriön konsulipalvelujen yksikön mukaan suuri luku sisältää paljon tapauksia, joissa ulkomailla asuvat tarvitsevat viranomaisten laillistamia todistuksia vaikkapa naimisiin mentäessä.