Kolumni: Jaettu piparkakku maistuu rakkaudelta

Hymy, ystävällinen sana ja toisen huomioiminen. Niillä on iso merkitys, kirjoittaa Yle Lahdessa tet-harjoittelussa oleva ysiluokkalainen Helmi Lilleberg. Hän vei partioporukkansa kanssa jouluiloa ikäihmisille.

partio
Tettiläinen Helmi.
Yle

Partio on harrastus, jossa ihmiselle annetaan mahdollisuus oppia uutta. Siellä opetellaan esimerkiksi hyödyllisiä käytännön taitoja ensiavusta nuotion sytyttämiseen yhdellä tulitikulla, sekä elämässä tärkeitä sosiaalisia taitoja.

Päädyin harrastuksen pariin isosiskoni kautta yhdeksän vanhana, jolloin liityin Joutjärven Tapulityttöihin. Olen kokenut paljon kuudessa vuodessa, jotka olen partion parissa käynyt.

Seuraava suurempi etappi on heinäkuun puolivälissä järjestettävä maailman suurin partioleiri Japanin länsirannikolla Yamaguchissa.

Partiossa olen saanut ystäviä useilta eri paikkakunnilta ja olen monien leirien sekä kokemusten ansiosta rikkaampi. Ehkä tärkeimpänä taitona pidän ensiaputilanteissa osaamista.

Partiolaisen tapoihin kuuluu tehdä päivässä ainakin yksi hyvä työ. Päivän hyvä työ voi olla pienikin ystävällinen teko kuten oven avaaminen toiselle.

PartiolippukuntammeJoutjärven Tapulityttöjen yläkoulu- ja lukioikäisten vartio kävi joulukuun alussa Johanna-kodissa idealla viemässä hyvää mieltä vanhuksille.

Ei kannata siis jäädä jöröilemään vaan meidän kuuluu jakaa hyvää oloamme ympärillemme.

Syksyllä pohdimme, mitä voisimme adventtikalenterien myyntikampanjan aikana ryhmämme kanssa tehdä, ehdotin muille, että lähtisimme viemään hyvää mieltä ja joulutunnelmaa vanhainkotiin. Ajatuksenani oli, että vanhukset varmasti ilahtuisivat ja arvostaisivat elettä.

Kun saavuimme paikalle, ensimmäinen kommentti vanhusten suusta oli hämmästynyt.

”Eikö yhtään poikaa?”

Tottapa tuo, olemme tyttölippukunta ja siksi paikalla oli kuusi hymyilevää tyttöä. Vierailumme aluksi kerroimme asukkaille, millaista partio on nykypäivänä ja mitä olimme itse kokeneet ja oppineet partiossa.

Jokunen asukas kertoi myös omista partiokokemuksistaan. Lauloimme yhdessä muutamia partiolauluja sekä heidän toivomiaan joululauluja.

Lisäksi olimme valmistaneet omin käsin talon asukkaille joulukalenterin, joka koostui pienistä kankaisista pusseista, joissa on sisällä jouluaiheisia runoja tai muuta pientä.

Ripustimme kalenterin vierailun päätteeksi seinälle kaikkien nähtäville. Useat kyselivät innoissaan, milloin saisi avata ensimmäisen luukuun.

Ripustimme kalenterin vierailun päätteeksi seinälle kaikkien nähtäville. Useat kyselivät innoissaan, milloin saisi avata ensimmäisen luukuun.

Vierailu oli onnistunut. Oli huikeaa nähdä ilo vanhusten kasvoilta. He olivat vierailustamme otettuja ja kiittelivät kovasti.

Itsellenikin tuli hyvämieli siitä, että olimme toteuttaneet vierailun. Tuli tunne, että tämän on toistuttava – ja miksipä ei?

Olisi hienoa ottaa perinteeksi vierailu joulun alla vanhainkodissa. Yhdessä tekeminen on upea juttu – jaettu ilo on kaksinkertainen.

Tekee hyvää tehdä hyvää! Pienetkin hyvät ja ystävälliset teot auttavat meitä jaksamaan arjessa.

Toisen ihmisen huomioiminen on mielestäni hyvä ja helppo tapa luoda iloa ympärilleen. Ei kannata siis jäädä jöröilemään vaan meidän kuuluu jakaa hyvää oloamme ympärillemme.

Voimme kaikki aloittaa vaikka hymyilystä.

Helmi Lilleberg

Kirjoittaja on Salpausselän peruskoulun yhdeksäsluokkalainen. Hän oon tet-harjoittelussa Yle Lahdessa.