1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ylen aamu

Kansanedustajat: Politiikalla pönkitetään alueiden luontevia vahvuuksia - "Kannettu vesi ei kaivossa pysy"

Koulutuspolitiikka on Ylen aamu-tv:ssä haastateltujen kansanedustajien mukaan yksi avain tasapainoiseen asutukseen. Tärkeitä ovat sekä ammattikorkeakoulut että ammattikoulut ja lukiot.

Seppo Kääriäinen, Typpi Tuppurainen, Janne Sankelo ja Anu Vilkman.
Yhtä kauan kuin suomalaiset ovat pyrkineet asumaan kaupunkeihin ovat poliittiset päättäjät yrittäneet hillitä kaupungistumista erilaisin keinoin. Tästä huolimatta muuttoliike esimerkiksi pääkaupunkiseudulle on vain kiihtynyt. Keskustelemassa kansanedustajat Seppo Kääriäinen (kesk.), Janne Sankelo (kok.) ja Tytti Tuppurainen (sd.)

Kansanedustajat Seppo Kääriäinen (kesk.) ja Tytti Tuppurainen (sd.) uskovat, että Itä- ja Pohjois-Suomi vahvistuvat biotalouden – biomassojen ja metsien – ansiosta.

Kääriäinen, Tuppurainen ja myös kokoomuksen kansanedustaja Janne Sankelo olivat Ylen aamu-tv:ssä yhtä mieltä siitä, että politiikan tehtävä on löytää ja pönkittää alueiden luontevia vahvuuksia, jotta väki jäisi maakuntiin.

– Kannettu vesi ei kaivossa pysy, huomautti Sankelo.

Hänkin on sitä mieltä, että maaseudulla on raaka-aineita ja osaamista. Alueen omintakeisesta vahvuudesta Sankelo nostaa esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan yrittäjyyden.

Koulutuspolitiikka on kansanedustajien mukaan yksi avain tasapainoiseen asutukseen. Tärkeitä ovat sekä ammattikorkeakoulut että ammattikoulut ja lukiot.

Seppo Kääriäisen mielestä kansalaisten asumisen keskittymistä pitää hillitä paitsi muuttotappioalueiden, myös vetovoimaisten keskusten palveluiden riittävyyden takia. Kohtuuhintaisia asuntojakaan ei voida taata ihmisille esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.

– Tasapainoinen aluerakenne on politiikan tehtävä, Kääriäinen sanoo.

Vetovoimainen Oulun seutu patoaa muuttoa etelään

Tytti Tuppurainen sanoo, että muuttoa on aina yritetty säädellä ja joskus siinä on onnistuttu. Liikkumiseen puututaan, jotta estettäisiin osattomuutta, syrjäytymistä ja juurettomuutta.

Tuppurainen huomauttaa, että esimerkiksi Oulu, jossa on pian yli 200 000 ihmistä, patoaa pääkaupunkiseudun muuttoa.

Janne Sankelo on sitä mieltä, että suomalainen byrokratia kahlitsee maaseudun rakentamista. Hallitus puolestaan on kunta- ja sote-uudistuksella pyrkinyt takaamaan maaseudun palvelut.

Silti on pakko todeta, että muuttoliike on fakta, Sankelo sanoo.

Kääriäinenkin muistuttaa, että pakolla muuttoa ei estetä, mutta politiikalla autetaan työllisyyttä ja yrityksiä syntymään. Nykyhallituksen toimia Kääriäinen arvostelee ponnettomiksi, ja Paavo Lipposen ajama alueistamispolitiikka on keskustan kansanedustajan mukaan tyystin lopetettu.

Kääriäinen muistuttaa, että esimerkiksi Oulun, Seinäjoen ja Kuopion alueet ovat kiistatta hyötyneet alueellistamisesta.