Ranuan eläinpuistoon syntyi kaksi jääkarhunpentua

Ranuan eläinpuiston jääkarhuemo Venus synnytti kaksi pentua joulukuun alussa. Pennut syntyivät torstaina 4.12. Lokakuun alusta saakka oli valkoisen karhuemon käytöstä seurattu ahkerasti pesäkameroiden välityksellä.

Kotimaa
Ranuan jääkarhunpennut
Ranuan eläinpuiston toimitusjohtajaa Tommi Hinnoa haastattelee Jarmo Siivikko. Kuva: Ranua Zoo

Viitteitä tulevasta oli kuitenkin antanut jo loppukesän ja syksyn hyvä ruokahalu Venuksen valmistautuessa pitkään paastoon, sillä synnyttänyt emo ei voi jättää pentujaan ilman jatkuvaa lämpöä lähteäkseen etsimään ravintoa.

Ranuan eläinpuiston ensimmäinen eloonjäänyt jääkarhunpentu Ranzo syntyi kolme vuotta sitten. Ranzo muutti Itävaltaan Wienin eläintarhaan toukokuussa.