Erkki puurtaa pilkkopimeässä: "Aika valoisin mielin täällä touhutaan" – katso video

Pohjoisella pallonpuoliskolla on tänään vuoden lyhyin päivä. Pimeä aika ilahduttaa tähtiharrastajaa ja saa metsäkoneenkuljettajan pohtimaan syntyjä syviä. Fysiikan asiantuntija puolestaan tietää, mistä valo tulee ja minne se menee.

Kotimaa
Metsäkone pimeässä metsässä.
Katso, miltä näyttää metsäkoneenkuljettaja Erkki Kauppisen työ vuoden pimeimpään aikaan.

Talvipäivänseisaus osuu tänä vuonna joulukuun 22. päivään. Pohjoisella pallonpuoliskolla eletään siis parhaillaan vuoden pimeintä päivää. Talvipäivänseisauksen jälkeen päivä alkaa jälleen pidentyä ja on pisimmillään juhannuksen tienoilla.

Helsingissä päivän pituus on tänään 5 tuntia 49 minuuttia, Jyväskylän korkeudella 5 tuntia 3 minuuttia ja Oulussa päivä paistaa vain 3 tuntia 34 minuuttia. Sodankylässä ja sitä pohjoisempana aurinko ei nouse nyt lainkaan.

Pimeyttä vihataan, rakastetaan, siedetään ja osataan selittää.

Millaista on työskennellä yksin pimeässä?

Mies nousemassa autosta pimeässä.
Matti Myller / Yle

Metsäkoneenkuljettaja Erkki Kauppinen kurvaa varhain aamulla Saarijärven ja Uuraisten rajamaille, Palsankylän perukoille.

Maata peittää toistaiseksi vain ohut lumivaippa. Kauppisella on edessään tavanomainen työpäivä energiapuupaalaimen puikoissa. Metsätöissä mies on viihtynyt kymmeniä vuosia.

Aika valoisin mielin täällä touhutaan.

Erkki Kauppinen

– Pyrin tulemaan ennen kuutta. Kuuden aikaan koneet pitäisi olla jo ryskämässä. Työmaalle tulo pimeässä ja kylmässä on mielenkiintoinen hetki. Jos on pakkasta eikä pöhinää kuulu kopin lämmittimestä, niin silloin on vähän ankeampaa, mutta jos lämmitin tohisee, niin silloin on mukava mennä lämpöiseen koppiin, kuvailee Kauppinen.

Metsäkoneenkuljettaja Erkki Kauppinen.
Matti Myller / Yle

Valoisalla ajalla on työn kannalta merkitystä Kauppisen mukaan lähinnä työmaahan tutustumisessa. Tosin nykyään karttaohjelmasta näkee työmaan paikan, palstat ja ne löytyvät kuulemma vaikka tulisi töihin säkkipimeässä. GPS pitää huolen, että mies pysyy metsässäkin suunnista selvillä.

Metsäkone.
Matti Myller / Yle

– Ei luonnonvalon määrällä ole merkitystä, jos on ehtinyt valoisalla tutustua paikkaan. Jos joutuu täysin uuteen kohteeseen menemään pimeällä, niin se on vähän eri juttu. Tietysti työmaakartat on koneella. Tavallisesti ei siinä ole muutakun, että hyppää koppiin ja alkaa paahtamaan.

Metsätöissä energiapuunkorjaaja.
Matti Myller / Yle

Yksin työskentely pimeyden keskellä ei ole konkarikuskia lannistanut.

– Ei tässä vielä masennus ole vallannut. Aika valoisin mielin täällä touhutaan, vaikka pimeää onkin. Joillekin tämä ei passaa ollenkaan, mutta jos viihtyy itsekseen, niin ei tässä tarvitse olla yksinäinen, vaikka yksin touhuaakin, pohtii Kauppinen.

Energiapuuta korjataan pimeässä metsässä.
Matti Myller / Yle

Pimeinä aikoina koneen kopissa pintaan nousee kaikenkirjavia ajatuksia. Metsässä on aikaa ajatella.

– Nimenomaan filosofisia ajatuksia tulee mieleen ja aika paljon mietteet pyörivät rakkaan harrastuksen eli kalastuksen piirissä. Kyllähän täällä tulee pähkäiltyä asioita laidasta laitaan - maailmanpolitiikkaa, Suomen taloutta, oman alan kehitystä ja sitä, että ehdinkö ennen pimeää verkoilla käymään, virnistää Kauppinen.

Metsäkone pimeässä metsässä.
Matti Myller / Yle

Kysymyseen työn parhaista puolista Kauppinen vastaa viipymättä:

– Tässä näkee työnsä jäljen. Se on nautinto. Harvennustyö ja metsänhoito on palkitsevaa ja on tavallaan jo osa palkkaa. Viihdyn oikein hyvin, tämä on loistohommaa.

Mitä ihanaa valottomassa ajassa voi nähdä?

Mies katsoo kaukoputkella.
Isto Janhunen / Yle

Sirius ry:n puheenjohtaja, tähtiharrastaja Marko Back kipuaa tottuneesti Jyväskylän Rihlaperän tähtitorniin. Hän osaa iloita pimeistä aamuista ja illoista. Tähtiharrastajille ne tarkoittavat ihanteellisia harrastusoloja.

Pimeys on sitä aikaa, kun voi ruveta harrastamaan!

Marko Back

Back kertoo, että Rihlaperän tähtitornista tutkaillaan tavallisesti kaukoputken avulla muun muassa kuuta, planeettoja ja erilaisia tähtisumuja.

– Joskus sattuu olemaan komeettojakin liikenteessä ja pikkuplaneettoja eli asteroideja. Pimeys on sitä aikaa, kun voi ruveta harrastamaan! Päiväsaikaan näkyy vain yksi iso meitä lähellä oleva tähti eli aurinko, joka estää muiden tähtien näkymisen. Pitää odottaa, että tulee pimeää, kertoo Back.

Tähtitorni.
Esko Pulliainen / Yle

Paras sää taivaan tarkkailuun on Backin mukaan pilvetön, pimeä ja lumeton.

– Paras havaintokeli tulee siitä, että pääset kaupungin valosaasteen ulkopuolelle, on pimeää, eikä ole lunta maassa, koska lumi heijastaa hajavaloa ylöspän.

Keinovalosta aiheutuva valosaaste haittaa harrastusta.

Mies katselee kaukoputkella.
Isto Janhunen / Yle

– Jos haluaisi tarkastella syvän taivaan kohteita kaukoputkella tai kuvata pitkillä valotusajoilla, niin se ei onnistu, koska hajavalo on ilmakehässä meidän yläpuolellamme. Pimeintä on tarpeeksi kaukana keinovalosta ulkona metsässä ja kaukana sivistyksestä. Silloin alkaa taivaalta näkyä paljaalla silmällä asioita, joita kaupunkilaiset eivät koskaan näe - esimerkiksi taivaan poikki kulkeva vaalea valojuova, linnunradan vyö. Se on meidän oma galaksi, jossa auringon ympärillä pyörimme.

Tähtiharrastaja ei kummemmin pelkää pimeää, mutta tuttu tunne se hänellekin on.

– Uskon, että pimeän pelko on geneettistä. Luonnossa oltiin saaliseläimiä ja ihmisen vaistoissa on edelleen se, että pimeys on jotain, missä et näe heikommilla silmillä.

Pimeyden keskellä voi Backin mukaan kokea jotakin hyvin valaisevaa.

Me valaistaan vähän turhankin paljon kaikkea ja valoa menee hukkaan.

Marko Back

– Kun seisot tähtitornilla parinkymmenen ihmisen kanssa 30 asteen pakkasessa tarkkailemassa taivaan kohteita, niin se on valomäärällisesti ehkä pimeä kokemus, mutta muuten kyllä varsin valaiseva tunne, kun pääsee ihmisille kertomaan tähtitaivaasta.

Back toteaa, että jokapäiväisessä elämässä valo merkitsee hänelle ennen kaikkea turvallisuutta.

– Näkee liikkua ja tehdä töitä. Mutta me valaistaan vähän turhankin paljon kaikkea ja valoa menee hukkaan. Samoin valon sävyillä pystyttäisiin säätämään sitä, miten valo heijastuu ympäristöön.

Mitä valo on?

Jyväsjärveä pimeällä.
Isto Janhunen / Yle

Jyväskyskylän yliopiston fysiikan laitoksen johtaja, professori Jukka Maalampi tutkailee toimistohuoneensa ikkunasta joulukuista hämärää päivää. Hän jaksaa valottaa kysyjälle kärsivällisesti valon syvintä olemusta.

Valon toimintamekanismien ymmärtäminen ei sekään kuitenkaan auta tunteeseen, että pimeys pitkästyttää. Maalampi kertoo suhtautuvansa itse valoon ja pimeyteen aika monen kanssaihmisen tavoin.

– No, eihän fyysikko suhtaudu valoon ja pimeään kummemmin kuin muutkaan. Pimeys masentaa ja valo piristää, Maalampi tokaisee pienen miettimisen jälkeen.

Maalampi tietää, mitä tähän aikaan vuodesta niin kipeästi kaivattu valo on.

Kun taskulampulla näyttää metsässä, niin valoa heijastuu ympäristön kohteista takaisin silmään ja näemme kivet ja kannot.

Jukka Maalampi

– Valo on sähkömagneettista säteilyä. Energian muotoa, joka syntyy siitä, että sähköisesti varatut hiukkaset värähtelevät. Sähkömagneettista säteilyä on monenlaista ja osa siitä on sellaista, johon ihmisen silmä reagoi ja kutsumme sitä osaa säteilystä valoksi.

Pimeys on puolestaan yksinkertaisesti valon puutetta.

– Kyllä pimeys on sitä, että sähkömagneettisesta säteilystä puuttuu tiettyjä aallonpituuksia eli juuri sitä osaa säteilystä, jolle ihmisen silmä on herkkä. Pimeys on valon puutetta. Mikään ei säteile pimeyttä, mutta aurinko säteilee valoa, selittää Maalampi.

Taivasta tuijottaessa maallikko saattaa ihmetellä avaruuden ja maailmankaikkeuden pimeyttä, mutta sekin on selitettävissä.

– Tähdet ovat kirkkaita ja lähettävät valoa, mutta niitä on avaruudessa suhteellisen harvassa. Paljaalla silmällä katsottuna tähdet ovat aika pieniä tuikkuja, mutta onneksi aurinko on noin lähellä, niin se valaisee maapalloa kunnolla. Kyllä avaruus on aika pimeä paikka.

Avaruudesta puuttuu myös kohteet, joita valo valaisisi.

Ainolanrannan taloja iltavalaistuksessa.
Heli Kaski / Yle

– Kun näemme ympärillämme esimerkiksi rakennuksia ja maata, niin se johtuu siitä, että auringonvalo heijastuu pinnoista eli meillä on valaistua nähtävää. Avaruudessa taas ei ole esineitä eikä pintoja, joten näkymät on yleensä hyvin pimeitä.

Maalammella on vastaus valmiina siihenkin, kuinka keinovalo, vaikkapa taskulamppu toimii.

Mäntyjä valaistuna.
Heli Kaski / Yle

– Patterista tulee sähkövirta, joka johdetaan lamppuun ja lampun sisällä on ohut lanka ja kun sähkövirta kulkee langan läpi, niin se kuumentaa sitä ja alkaa säteillä sähkömagneettisesta säteilyä. Ja kun taskulampulla näyttää ulkona metsässä, niin valoa heijastuu ympäristön kohteista takaisin silmään ja siten me näemme kivet ja kannot siellä polun varressa, kuveilaa Maalampi.

Ja kun lamppu sammutetaan, niin valo jää elämään.

– Lamppu lakkaa lähettämästä valoa, mutta valo, jota se on ehtinyt lähettää ennen virran sammuttamista, niin se etenee avaruudessa valon nopeudella eli 300 000 kilometriä sekunnissa. Valohan koostuu pienistä hiukkasista, fotoneista ja ne matkaavat avaruudessa. Eivät ne sieltä mihinkään häviä. Valo jää elämään, tiivistää Maalampi.

Valaistuja puita.
Heli Kaski / Yle

Kun valo "jää elämään" ja matkaa avaruudessa äärettömästi, voisi olettaa, että taivas olisi koko ajan kirkas, sillä meitä ympäröivätmiljardit ja taas miljardit tähdet säteilevät valoa koko ajan. Asia on aikanaan pohdituttanut myös fyysikkoja.

Selitys vähälle valolle löytyy maailmankaikkeuden laajenemisesta. Osa avaruuden perukoilta peräisin olevasta valosta ei koskaan pääse maapallolle asti, koska maailmankaikkeus laajenee "karkuun".

Valo jää elämään.

Jukka Maalampi

– Kymmenisen vuotta sitten on huomattu, että maailmankaikkeuden laajaneminen on kiihtyvää, joka tarkoittaa sitä, että kaikista maailmankaikkeuden osista ei koskaan valo tule meille. Tilaa tulee niin nopeassa tahdissa lisää, ettei valo pääse tänne asti.

Erkki Kauppista haastatteli Yle Keski-Suomelle Marja Roiha ja Marko Backia Elina Kinos