Tutkimus: Valtamerissä lilluu lähes 270 000 tonnia muovijätettä

Muovikappaleita arvioidaan olevan maailman merissä 5,25 biljoonaa. Jätteet päätyvät joko merilintujen ja -nisäkkäiden elimistöön tai valtamerten "jätepyörteisiin".

luonto
Hongkongilainen hallituksen työntekijä kerää muovinkappaleita rannalta.
Hongkongin hallituksen palkkaama siivooja puhdisti Shek On rantaa maihin huuhtoutuneesta muovista.EPA / Alex Hofford

Maailman valtamerissä on lähes 270 000 tonnia muovijätettä, kertoo kansainvälinen tutkimus. Plos One -tiedejulkaisussa esitellyn tutkimuksen mukaan suurehkot muovikappaleet kelluvat rannikkoalueilla, mutta ne murenevat jatkuvasti pienempiin ja pienempiin osiin, jotka ajautuvat yhä kauemmas rannasta.

Tämä niin sanottu mikromuovi päätyy tutkijoiden mukaan ravintoketjuun, ja sitä on yli 90 prosenttia merten muovijätteestä.

– Muovisaastetta on paljon enemmän kuin on arvioitu. Viiden subtrooppisen pyörteen keskelle kertyvät roskakasat eivät ole kelluvan muovijätteen viimeinen leposija. Se vaikuttaa koko valtamerten ekosysteemiin, sanoo tutkimuksessa mukana ollut Marcus Eriksen

Eriksen on muovijätteen vähentämiseen pyrkivän Five Gyres Institute -järjestön tutkimusjohtaja.

5 250 000 000 000 kappaletta muovia

Kuudesta eri maasta kotoisin olevat tutkijat kokosivat yli 20 eri tutkimusmatkalta peräisin olevia tietoja kuuden viime vuoden ajalta. Mukana oli tietoja muovijätteen määrästä niin Australian rannikolla, Bengalinlahdella Intian itäpuolella kuin Välimerelläkin.

Näistä tiedoista tehdyn mallinnuksen perusteella tutkijat arvioivat, että maailman merissä on noin 5,25 biljoonaa eli tuhatta miljardia muovijätekappaletta. Tutkimusryhmän mukaan kyseessä on toistaiseksi tieteellisesti tarkin arvio muovijätteen määrästä.

Pienet muoviesineet ja mikromuovi päätyvät usein merilintujen ja -nisäkkäiden elimistöön, ja tukkivat näiden hengitysteitä tai ruuansulatuskanavaa. Suuremmat muoviesineet päätyvät lopulta usein johonkin viidestä subtrooppisesta pyörteestä valtamerten keskellä. Tunnetuin näistä "jätepyörteistä" on Pohjoisella Tyynellämerellä sijaitseva pyörre, jossa jätteitä on arvioitu olevan satojentuhansien neliökilometrien alalla.

Lähteet: AFP, Reuters, Yle Uutiset