Haglund: Kriisiajan puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa mahdollinen

Puolustusministeri Carl Haglund pitää mahdollisena, että Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä laajennettaisiin rauhan ajasta kriisin aikaan. "Se ei ole tämän hallituskauden asia, mutta voisi olla jo seuraavan hallituskauden aikana."

Kotimaa
Carl Haglund.
Carl Haglund.Markku Ulander / Lehtikuva

Puolustusministeri Carl Haglundin (r.) mielestä Suomi ja Ruotsi voisivat syventää puolustusyhteistyötään jopa kriisin ajan oloihin. Hänen mukaansa Euroopan unionin yhteinen puolustus on menettänyt merkitystään.

– EU:n puolustusyhteistyö on toki tärkeä, Haglund sanoi torstaina Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan seminaarissa Helsingissä.

– Mutta kun tullaan ytimeen eli yhteiseen puolustukseen, sillä ei ole hirveän suurta merkitystä. Suomalaisten kannalta ollaan edelleen siinä samassa pisteessä, jossa olemme olleet hyvin pitkään, eli siinä, että suomalaiset puolustavat itse itseään.

Haglund totesi Suomen ja Ruotsin välisen puolustusyhteistyön kehittyneen aktiivisesti parin kolmen viime vuoden aikana. Tekeillä oleva työsuunnitelma koskee vain rauhan aikaa, hän huomautti.

– Tämä ei ole kriisin ajan yhteistyötä. Nämä ovat kaksi eri asiaa.

Haglundin mukaan asiasta on hyvä käydä keskustelua.

– Omalta osaltani näen, että meillä olisi edellytyksiä Ruotsin kanssa myös syventää yhteistyötä ja laajentaa sitä rauhan ajan yhteistyön puolelta kriisin ajan yhteistyöhön tulevaisuudessa. Se ei ole tämän päivän asia, se ei välttämättä ole huomisenkaan asia, mutta se voi olla tulevaisuuden asia.

Suomen ja Ruotsin kriisinaikainen puolustusyhteistyö edellyttää hänen mielestään paitsi keskustelua myös selvittämistä.

– Se ei ole tämän hallituskauden asia, mutta voisi olla jo seuraavan hallituskauden aikana, hän arvioi.