Kulttuurivuosi 2014: Jytinää näyttämöllä ja vuoden odotetuin comeback – katso kulttuuritoimituksen suosikit

Yle Uutisten kulttuuritoimituksen vuoden parhaiden listalle pääsi muun muassa Y-sukupolven kaikkialle sinkoileva teatteriesitys, museoarkkitehtuurin taidonnäyte ja elokuvakulttuurista huolestunut kansanliike. Katso lista ja lue, mitkä säväyttivät eniten teatterin, kirjallisuuden, kuvataiteiden, musiikin, elokuvan ja muun viihteen saralla.

kulttuuri

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Näyttämö

Teatterivuosi alkoi jytinällä, kun Q-teatterin Kaspar Hauser räjäytti potin. Pienen ryhmäteatterin sukupolvinäytelmä toi näyttämölle ajankuvan, joka jäänee merkkipaaluksi suomalaisen teatterin historiaan. Loppuvuodesta huomiota herättivät Helsingin kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin sovitukset Tšehovin Vanja-enosta. Virkeimmän maakuntateatterin titteli menee Joensuun kaupunginteatterille. Sen kotimaiset kantaesitykset, supisuomalaiset klassikot tanssilla maustettuina ja pienimuotoiset nopeasti työstetyt esitykset ovat uudistaneet kuvaa pienen kaupungin teatterista.

Tanssin vuoden suurimmaksi tähdeksi nousi Jane ja Aatos Erkon säätiö. Se myönsi 15 miljoonaa euroa Tanssin talo -hankkeelle. Se on yli puolet niistä rahoista, joilla Helsingin Kaapelitehtaalle kaavailtu uudisrakennus voitaisiin tehdä.

Q-teatterin Kaspar Hauser

Vuoden teatteritapaus, ehdottomasti. Näytelmässä kaikki on kohdallaan. Esityksen jälkeen olo oli katarttinen ja teki mieli syleillä koko maailmaa pelkästään siitä ilosta, että tällaista teatteria tehdään. Jos usko teatteritaiteeseen on horjunut, tämä esitys palauttaa sen.

Q-teatterin Kaspar Hauser pysäytti viisarit ja näytti, mistä meidät on tehty. Erittäin tarkka kuvaus tästä ajasta ja meistä – koskettavan hauskasti

Harjoituksissa helmikuussa 2014 aloin aavistaa: tässä kysytään ne kysymykset, jotka ovat ilmassa NYT. Kun koko esitys runsaudessaan sitten vyöryi ylitseni, oli selvää, että 2010-luvun sukupolvinäytelmä on tässä. Samalla näytelmä oli Q-teatterin vahva paluu. Perustamisensa aikoihin teatteri toimi peilinä oman aikansa nuorten aikuisten maailmankuvalle.

Akse Petterssonin ohjaama ja yhdessä Johannes Ekholmin kanssa käsikirjoittama Kaspar Hauser kertoi, miltä tuntuu, kun ei tunnu miltään, ei ole matkalla oikein mihinkään, mutta haluaa olla – matkalla ja kaikkea – haluaa kaiken. Y-sukupolven puristava tuska siitä, että kaikki tieto ja koko maailma vyöryy päälle 24/h, siirtyi näyttämöltä katsojaan samalla, kun tämä nauroi kyynelet silmissä.

Vuoden teatteriehdottomuus peilasi oman sukupolveni ja 2000-luvun ihmisen dilemmoja tinkimättä ja syvällisesti. Kaleidoskooppimainen toteutus näytti ihmisen, joka on yhtä aikaa viaton ja peruuttamattoman viallinen. Sen, ja ainakin miljoona muuta asiaa. Siinä, mikä vaikutti sinne tänne hapuilulta, jokainen huitaisu osui ja löysi kaiun yleisöstään.

Lähdin taas kerran pitkin hampain teatteriin. Jään helposti näytelmien heikkojen lenkkien pauloihin: ohjaus ei toimi, dramaturgia ontuu, puvustus on kamala, samoin lavastus. Tai miksi ihmeessä tähän on valittu juuri nämä näyttelijät? Q-teatterin Kaspar Hauserissa kaikki oli hyvin: teksti, ohjaus, ensemble, lavastus, puvustus, visuaalisuus ja äänimaailma. Nauroin niin, että takaraivossa sattui. Kiitos siitä!

Enpä ole pitkään aikaan saanut nauraa niin makeasti itselleni teatterissa ja ihailla niin hyvää kolmen hengen näyttelijätyötä. Kiitos Q-Teatteri ja Kaspar Hauser!

Race Horse Company

Suomalainen nykysirkus on ollut viime vuodet kovassa nosteessa. Hienojenkin esitysten jälkeen olen jäänyt kaipaamaan jotain. Kun näin Race Horse Companyn esityksen Super Sunday Helsingin juhlaviikoilla, tajusin, mitä kaipasin. Näin ja koin huippuunsa hiotun sirkusshown, joka oli samalla rento ja humoristinen. Se kolahti.

Race Horse Companyn nuorten miesten huumori iski syvälle keski-ikäisen kulttuuritädin sieluun. Temput pallonpuolikkaiden päällä, hypyt pallomeren palloja tursuvalla trampoliinilla, Jeesus kuolemanpyörässä sekä surumielinen suuri nalle, joka singotaan milloin mihinkin. Jo yksikin näistä olisi tehnyt esityksestä mieleenpainuvan.

Valtteri Raekallio: Edustaja

Tanssija ja koreografi Valtteri Raekallio herätti vuosi sitten huomiota helsinkiläisessä väestösuojassa ensi-iltansa saaneella teoksella Mihin valo katoaa? Siinä Raekallio houkutteli katsojat fyysiselle matkalle mielen syvyyksiin.

Immersiiviseen teatteriin hurahtanut taiteilija pani tänä syksynä mittakaavan uusiksi ja alisti uuden teoksensa Edustaja monumentaaliselle betoniarkkitehtuurille Länsisataman entisessä välivarastossa. Raekallion riskinottokykyä ei voi kuin ihailla.

Elektra

Uumajan kulttuuripääkaupunkivuoden suursatsauksena toteutettu ooppera kannatti. Espanjalaisryhmä Fura dels Baussin spektaakkelimainen toteutus ja Norrlandsoperanin laulajien taidokkuus syöksi tulta, tekoverta ja jylisevää Straussia Uumajan vanhan sotilasalueen hiekkakentälle.

Jani Nuutinen

Kittilän Hiljaisuus-festivaalilta kiertueelle lähtenyt kolmen esityksen kokonaisuus, Trilogie cirque d’objets, pysähtyi elokuussa Helsingin juhlaviikoille. Nuutinen on pienimuotoisten, nostalgisten esitysten mestari ja ehkä maailman sympaattisin sirkustaiteilija. Käsityöläisyys näkyy ja kuuluu kaikessa. Esityksissä soivat harmonikka ja rahisevat äänilevyt. Miten sellaista voisi vastustaa?

Vanja-eno

Paavo Westerberg ohjasi Kansallisteatteriin vaikuttavan ja syvällisen Vanja-enon. Ensemble on hyvä kauttaaltaan, ja Krista Kosonen sekä Eero Aho ovat suorastaan huikeita. Puitteet näyttelijäntyölle luo Markus Tsokkisen upea lavastus. Westerberg on onnistunut luomaan suurelle näyttämölle niin intiimin ja lämpimän tunnelman, ettei katsomosta olisi halunnut poistua esityksen jälkeen laisinkaan.

Lue ja katso

Elokuva

Elokuvavuoden kohokohtia oli kotimaisen elokuvan uusien tekijöiden esiinmarssi. Akseli Tuomivaaran, Antti Heikki Pesosen ja J-P Valkeapään elokuvat toivat tuoreita tuulahduksia huomisesta. Kirsikkana kakun päällä oli historian toinen suomalainen Oscar-ehdokkuus. Loppuvuotta synkistivät elokuvan puolestapuhujan Peter von Baghin kuolema ja Helsingin Maxim-teatterin epävarma tulevaisuus. Kotimaisen elokuvan katsojaluvut pysyivät isoina, jakautuen toki yhä vain parille suosituimmalle elokuvalle. Kansainvälisiä yllättäjiä olivat indie-elokuvat, joista osa sai hyvin katsojia elokuvateattereissa.

Pelastetaan Maxim -liike

Suomen pisimpään toimineen elokuvateatterin, helsinkiläisen 105-vuotiaan Maximin, toiminta päätettiin nykyisellään lakkauttaa ja osa teatterista purkaa. Elokuvaväki tempaisi vastaan ja Facebookissa nousi varsinainen kansanliike. Tällä hetkellä Maximin tuleva elokuvatoiminta kiinteistön omistajan Ilmarisen kaavaileman hotellin yhteydessä on vielä kysymysmerkki. Taistelu jatkuu.

Pitääkö mun kaikki hoitaa?

Oscar-katsomoissa myös suomalaisilla oli pitkästä aikaa jännitettävää. Selma Vilhusen Pitääkö mun kaikki hoitaa? ei lopulta voittanut parhaan lyhytelokuvan kultaukkoa, mutta kisakelpoisuus oli kylliksi saamaan ilon ylimmilleen.

La grande bellezza - Suuri kauneus

Paolo Sorrentinon ohjaus niputtaa loistavasti tyhjänpäiväisyyden, kun kaikki on vain pintaa. Hengästyttävän kaunis ja kontrastinen kuvaus elämän rajallisuudesta, merkityksen etsimisestä ja meitä alati uhkaavasta tyhjyydestä.

Elokuvateatteri Orion

Entisen elokuva-arkiston (nykyisen Kansallisen audiovisuaalisen instituutin) elokuvateatteri on viimeisiä paikkoja Helsingissä, joissa elokuvaa todella arvostetaan. Entisestäänkin hieno ohjelmisto on parantunut viime aikoina niin paljon, että uuden kauden katalogia odottaa kuin lapsi joulua.

Yleisöä kunnioittavia uusia avauksia ovat olleet aikaisemmin väheksittyjen genrejen ottaminen ohjelmistoon sekä Kuukauden elokuva -konsepti. Jälkimmäinen on tuonut Helsinkiin nähtäväksi nykyelokuvia, joita kaupalliset elokuvateatterit ovat hylkineet. Yleisöäkin on riittänyt: ainakin puolalaisen elokuvan mestariteos Ida veti marraskuussa salin täyteen yhä uudelleen.

Boyhood

Elokuvavuodessa oli valinnanvaraa, vain kesällä notkahti mielenkiintoisten ensi-iltojen kohdalla. Ennaltakin kohistu, 12 vuoden aikana kuvattu, fiktioelokuva kasvamisesta ja perheestä lunasti odotukset ja nousi vuoden kiinnostavammaksi elokuvaksi. Muita vuoden parhaita: Turisti, Nebraska, Grand Budapest Hotel, Interstellar ja Nymphomaniac.

Vuoden elokuvaelämys oli Richard Linklaterin Boyhood, joka kertoo pojan ja hänen perheensä kasvutarinan. Elokuvasta ei tee poikkeuksellista pelkästään tekotapa. Erityisen ansiokasta on näyttelijätyö. Henkilöt ovat kaikella tavalla luontevia ja ihmiskohtaloihin on helppo samaistua. Elokuva on aitoudessaan ja uskottavuudessaan syvästi koskettava.

Kertu & Turisti

Boyhood on komeillut monen elokuvalistan kärkipaikalla ja sille on jo ehditty veikata parhaan elokuvan Oscar-palkintoakin. Itselläni tuon arkisuudessaankin eeppisen lapsuudenkuvauksen rinnalle yltää kaksi naapurimaissa tehtyä taideteosta: herkkä ja samalla karhea virolainen rakkaustarina Kertu sekä ruotsalainen perheen roolit vaivattomasti auki repivä Turisti.

He ovat paenneet

Vuoden tärkein kotimainen elokuva. Kaavoihin kangistumattoman elokuvan ”pointittomuus” herätti hämmennystä lehtikritiikeissä asti. Se osoittaa, miten yksipuoliseksi elokuvien tarjonta ja niiden ymmärrys on meillä kehittynyt. Vinkki: kaikkea ei aina tarvitse tajuta. Elokuva kulkee Fellinin, Kubrickin ja Tarkovskin jalanjälkiä, joilla tärkeintä ei ole juoni, vaan se millaisten tunteiden läpi elokuva katsojansa kuljettaa. Sitten se poikkeaa noilta jäljiltä omille teilleen. Kahden nuoren pako on sen verran simppeli tarina, että elokuva toimii hyvänä ensikosketuksena haastavampaan elokuvataiteeseen.

J-P Valkeapään toinen ohjaustyö, eri genrejen läpi vimmalla kiitävä He ovat paenneet nousi vuoden parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi.

Risttuules

Vuoden paras elokuva tulee Virosta. Martti Helden toisen maailmansodan aikaisista kyydityksistä kertova elokuva hätkähdyttää sekä sisällöllään että visuaalisella kuvastollaan. Harvoin näkee yhtä rohkeaa ja onnistunutta elokuvallista kokeilua: Helden elokuva nimittäin perustuu tableau vivanteihin eli piinallisella tarkkuudella rakennettuihin tilanteisiin, jotka ovat kuin kolmiulotteisia maalauksia.

Katso ja lue

Kirjat

Tänä vuonna saimme lukea poikkeuksellisen hienoja esikoisromaaneja. Muun muassa Finlandia-ehdokkaat Tommi Kinnunen ja Anni Kytömäki sekä Pajtim Statovci ja Henni Kitti vakuuttivat kirjoitustaidoillaan. Hyvä esikoisvuosi lupaa hyvää myös tulevaisuudelle. Vuoteen vaikuttivat vahvasti myös Frankfurtin kirjamessut, joiden teemamaana Suomi oli. Satsauksen avulla suomalainen kirjallisuus kansainvälistyi ainakin jonkin verran. Kansainvälistä menestystä toi myös Pispalassa asuva irakilaissyntyinen kirjailija Hassan Blasim, joka voitti arvostetun brittiläisen kirjallisuuspalkinnon. Kuluneena vuonna ei voinut välttyä muumeilta, sillä Tove Janssonia juhlittiin näyttävästi monenlaisin menoin.

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Taitavasti rakennetun sukupolviromaanin kirjoittaja ei toki ole mikään noviisi, mutta en voi kuin ihailla, miten joku osaa kirjoittaa näin vaikuttavan esikoisromaanin. Kinnunen on kuvannut henkilöhahmonsa niin uskottavasti ja hienoilla vedoilla, että niiden elämän kulkua seurasi suorastaan läkähtyen. Neljäntienristeyksessä on mielestäni koskettavin homoseksuaalisuuden kuvaus, johon olen koskaan törmännyt.

Kirjassa kiehtoi sen tarkka henkilö- ja ajankuvaus. Kinnusen kyky kirjoittaa uskottavasti eri-ikäisten naisten elämästä ja tunnoista on hämmästyttävä. Kirjaa on nautinto lukea, koska myös sen kieli on rikasta ja teksti soljuu taitavasti eteenpäin. Vaikea uskoa, että kysymyksessä on esikoisromaani, niin hienosti kirjoitettu kirja Neljäntienristeys on.

Tällaisia esikoisia syntyy harvoin. Väkevä ja tunteisiin vetoava tarina imaisee mukaansa, eikä varmasti jätä ketään kylmäksi.

Donna Tartt: Tikli

Menestyskirjailija Tartt vieraili Suomessa toukokuussa. Kohteliaan, ystävällisen ja vaatimattoman kirjailijan 900-sivuinen kirjajärkäle Tikli on kiehtova ja mukaansatempaava tarina hollantilaisen Carel Fabritiuksen samannimisestä maalauksesta. Ehkä jokusen sivun olisi kirjasta voinut editoida pois itse kertomuksen siitä juurikaan kärsimättä. Tarttin seuraava kirja ilmestynee aikaisintaan kymmenen vuoden päästä. Tätäkin hän kirjoitti 11 vuotta.

Noitavasara

Maailman tuhoisimpiin kirjoihin kuuluva Malleus Maleficarum eli Noitavasara sai tänä vuonna arvoisensa suomennoksen, kun kääntäjä Vesa Suomalaisen ja Salakirjat-kustantamon vuosia kestänyt työ saatiin päätökseen. 1400-luvun lopulla kirjoitettu Noitavasara tarjoaa näkökulmasta riippuen kiehtovan tai karmean katsauksen noituuteen ja noitaoikeudenkäynteihin.

Frankfurtin kirjamessut

Suomi oli Frankfurtin kirjamessuilla teemamaana. Tämä oli suuri satsaus Suomelle ja maamme kirjallisuudelle. Oli ilo nähdä, miten pieni Suomi sai paljon positiivista huomiota valtavilla kirjamessuilla. Ylpeä sai olla myös suomalaisista kirjailijoista, jotka ammattimaisesti ja coolisti ottivat paikkansa jättimäisillä messuilla.

Kustannusosakeyhtiö Siltala

WSOY:ltä yrittäjiksi loikanneet Siltalan veljekset ovat pitäneet kiitettävästi yllä tasokkaan käännetyn kaunokirjallisuuden julkaisemista Suomessa. Toiminnasta ei ehkä sada rahaa kassaan, mutta lukijat kiittävät. En olisi kenties koskaan törmännyt hollantilaiseen Hermann Kochiin ilman Siltalan veljesten apua. Kochin Lääkäri on tyrmistyttävä, veitsenterävä kuvaus potilaitaan halveksivasta lääkäristä, joka on valmis luopumaan ammattietiikasta oman etunsa nimissä. Älä varaa aikaa Marc Schlosserille!

Hassan Blasim

Pispalaan kotiutunut irakilaiskirjailija voitti novellikokoelmallaan Irakin Purkkajeesus brittiläisen Independent-lehden tämän vuoden kirjallisuuspalkinnon. Novellikokoelmat Irakin Purkkajeesus ja Vapaudenaukion mielipuoli ovat surrealistisia, mutta silmät avaavia tarinoita Irakista ja pakolaisuudesta.

Lue ja katso

Kuvataide

Kuvataiteelle avautui vuonna 2014 uusia mahdollisuuksia. Mäntässä sijaitsevalta Serlachiuksen Gösta-paviljongilta voi odottaa kunnianhimoista tarjontaa. Hyvä uutinen oli myös Amos Andersonin taidemuseon päätös avata uusi, laajempi museo Helsingin keskustaan. Uudenlaisten gallerioiden ja käsitteellisen kuvataiteen esiinnousu Suomen osastolla Miamin taideviikkojen UNTITLED-messuilla oli hieno piristys loppuvuoteen.

Gösta-museo

Kuvataiteessa – ja myös arkkitehtuurissa – vuoden juhla oli kokonaan uuden, merkittävän nykytaiteen museon avautuminen Mänttään. Göstan paviljongilta voi odottaa paljon – kunhan museo vielä ratkaisee, miten se saavutetaan myös talvikaudella.

Taidemuseo Gösta järjesti minulle vuoden museo-waun. Uinuvan Mäntän kupeeseen nousseen upean puurakennuksen mittasuhteet, materiaalit ja muoto istuvat täydellisesti paikalleen. Espanjalaisen MX_SI-arkkitehtuuritoimiston suunnittelema rakennus osoittautui loistavaksi näyttelytilaksi. Se on eleettömyydessään houkutteleva, avara ja hengittävä.

Kesällä museossa oli jo paljon nähnyttä katsojaa vastassa Eija-Liisa Ahtilan videoteos ja Riiko Sakkisen ironinen Museum of No Art. Rakennus jäi kiehtomaan ja pani jo miettimään, milloin sinne voisi palata.

Hyvinkään taidemuseon ON/OFF-näyttely

Pörinää, kohinaa, kilkettä ja kolketta. Muun muassa Petri Eskelisen, Pavel Ekriaksen, Pekka ja Teija Isorättyän sekä Jaakko Tornbergin mekaanisista liikkuvista veistoksista koostuva näyttely osoittaa, missä kotimaisessa kuvanveistotaiteessa mennään. Kokeellisen taiteen ja keksintöjen rajapintoja hipovista teoksista on patsastelu kaukana.

Tommi Toija: Bad Bad Boy

Helsingin juhlaviikot toi keramiikkataiteilija Tommi Toijan ilmeikkäät patsaat Amos Andersonin taidemuseoon. Show’n varasti Kauppatorin rantaan sijoitettu yli kahdeksanmetrinen pissaava betonipoika Bad Bad Boy. Aiemmin teos on nähty seisoskelemassa Ruotsissa. Sen sijoittaminen paraatipaikalle Presidentinlinnan eteen riemastutti niin kaupunkilaisia kuin risteilyvieraitakin.

Hilma af Klint Helsingin Taidehallissa

1860-luvulla syntyneen Hilma af Klintin näyttelyssä värisytti kolme eri seikkaa. Kuvataiteilijan herkkyys ja tekniikka avautuivat jo ensisilmäyksellä. Lisäksi vaikutuksen teki hänen abstraktien maalaustensa edelläkävijyys: kun tulevat ei-esittävän taiteen mestarit vielä teroittelivat luonnoskyniään, maalasi af Klint jo täyttä häkää.

Suuret ja hätkähdyttävät sekä samalla tunteelliset teokset paljastettiin tekijän toivomuksesta vasta toistakymmentä vuotta taiteilijan kuoleman jälkeen. Kolmanneksi af Klintin töissä hämmensi se, miten monia tasoja ne sisältävät. Tekijä itse selitti niitä sivu- ja kirjakaupalla. Af Klint kertoi astuneensa olevaisen tuolle puolen ikään kuin kurkistamaan tulevaan sekä olemassaolon ytimeen. Sieltä hänelle avautui uusia ja taas uusia ovia. Hienoa, että hänellä oli kyky paitsi nähdä myös kuvata!

Tove Jansson 100 vuotta

Ateneumin taidemuseon näyttely osoitti, miten monipuolinen taiteilija Tove Jansson oli. Vaikka hänet tunnetaan parhaiten Muumi-hahmoista, näyttelyn parasta antia olivat värikylläiset öljyvärimaalaukset. Ne vahvistivat, että mustan viivan mestarina tunnettu Jansson oli etenkin taitava taidemaalari. Ilman näyttelyä moni ei tuntisi taiteilijasta tätä puolta.

Lue ja katso

Musiikki

Populaarimusiikissa vuosi on ollut etenkin vanhojen konkareiden. Esiintymislavoilla meillä ja maailmalla on nähty vakuuttavia comebackejä. Musiikkiohjelmissa on puolestaan kuunneltu covereita ja kyynelehditty. Musiikin myynti näytti Suomessakin hiljalleen siirtyvän suoratoistopalveluihin, mikä näkyy yksittäisten kappaleiden suosion kasvamisessa albumien kustannuksella. Klassisen musiikin puolella säväytti erityisesti Jonas Kaufmannin vierailu.

Pepe Willberg & Saimaa

Suomalaisen musiikin konkari teki ansaitsemansa paluun ja nautti ehkä parhaasta menestyksestä koko uransa aikana. Tuottaja Matti Mikkolan käsissä syntyi mahtipontista soundia. Se toi myös esiin Willbergin lauluäänen parhaalla mahdollisella tavalla. Saimaa-projekti soi hienosti keikoilla, jotka jäivät harmittavan vähälukuisiksi.

Portishead

1990-luvun trip hopin suuri nimi Portishead esiintyi kesällä ensimmäistä kertaa Suomessa. Ilosaarirockin keikka osoitti, että ajan hammas ei ollut purrut yhtyeen musiikkiin. Koko esitys oli musiikkinsa näköistä eli synkeää, karua ja riipaisevan koskettavaa. Laulaja Beth Gibbonsin lohduton tulkinta naulasi kuulijat paikoilleen koko keikan ajaksi.

Melt!

Saksassa vanhan teräskaivoksen keskellä järjestettävä Melt!-festivaali yhdistää ainutlaatuisesti elektronisen DJ-musiikin ja indie rockin. Festivaalikattaukseen oli valittu mainio yhdistelmä. Portishead, Moderat, lukuisat DJ:t sekä myös Flow’ssa vieraillut Röyksoppin ja Robynin yhteiskonsertti soivat upeasti massiivisten kaivoskoneiden koristamalla niemenkärjellä.

Jonas Kaufmann

Kaufmannin Turun musiikkijuhlien konsertti oli hurmoshenkinen. Naiset kyynelehtivät ja hikitipat valuivat selkää pitkin, kun Kaufmann paukutti menemään. Puccinin Tosca-aaria E lucevan le stelle sai koko salin huokaamaan ja puristamaan penkeistään kovempaa. En ole koskaan nähnyt yhtä hurmoksellisia aplodeja.

Joensuun melumusiikillinen skene

Joensuussa on järjestetty tänä vuonna enemmän noiseen, kokeelliseen musiikkiin ja hardcoreteknoon liittyviä tapahtumia kuin vaikkapa Tukholman kokoisessa miljoonakaupungissa. Joensuusta myös ponnistaa sellaisia alan nimiä kuin OJJ, Joulupukki, FYKTH, Antero Vipunen, Janne Kalewi ja Frans Höyer. Skenen primus motoreina toimivien Olli, Joonas ja Joel Tanskasen asenne on oikea: toimitaan oman varman näkemyksen mukaan ja pistetään tuulemaan.

Kate Bush

Kate Bush yllätti tekemällä paluun esiintymislavoille ensimmäistä kertaa 35 vuoteen. Muusikko löi ällikällä Lontoossa järjestetyillä konserteilla, joissa yhdistyivät musiikki, teatteri, performanssi ja videotaide. Esitys jätti sanattomaksi. Ladygagat ja muut nuoremmat esiintyjät voisivat ottaa mallia.

The Birthday Massacre: Superstition

Kanadalainen goth synth rock -yhtye The Birthday Massacre on onnistunut yhdistämään musiikissaan monipolvisten melodioiden kultaaman pop-sensibiliteetin lievään paranoiaan, uhkaavan yliluonnolliseen ja kauhuromanttiseen atmosfärisointiin sekä lumoaviin naisvokalisointeihin. Yhtye ei petä myöskään uusimmalla Superstition-albumillaan. "Shadows cast in wake of the past / reaching out into the dark and out of the light", kuten Divide-biisissä todetaan.

Lue ja katso

TV ja pelit

Television kuolemaa on toitotettu pitkään, mutta tv-draamaan panostetaan enemmän kuin koskaan. Yhä useammat elokuvatähdet poikkeavat tv-rooleissa ja supersankaritarinoiden kilpailukin on laajentunut valkokankaalta pienemmille ruuduille. Yhdysvalloissa pelätään jo hittisarjojen ylitarjonnan johtavan alan romahdukseen – samalla kun Suomessa otetaan ensimmäisiä askeleita kansainvälisille markkinoille.

Uusille pelikonsoleille alkoi tänä vuonna tipahdella pelattavaa ja viimeisinkin kahdeksannen sukupolven konsoli saatiin markkinoille syksyllä. Maailmalla käytiin ja käydään yhä kiivasta keskustelua gamergatesta eli naispuolisiin videopelaajiin kohdistuvasta vihamielisyydestä. Pelialalan lippulaivoista Rovio irtisanoi väkeä ja pelitubettajat herättivät kasvavaa kiinnostusta netissä.

True Detective

Laadukas televisiodraama porskutti yhä arvostetumpaan asemaan. Sarjoissa nähtiin elokuvanäyttelijöitä ja -ohjaajia. Kutkuttavimmaksi uutuudeksi kohosi True Detective -rikosdraama, jossa Matthew McConaughey ja Woody Harrelson näyttelivät etsiväparivaljakkoa

Viime syksynä loppuneen Breaking Badin puutteeseen auttoi parhaiten intensiivinen, henkilöiden varassa etenevä southern gothic -dekkari, joka rikostarinaksi naamioituna pohti ihmisen elämää ja kuolemaa vähän tavallista syvemminkin. Synkän sarjan lopetus ei miellyttänyt kaikkia katsojia, mutta se sopi hyvin elämän rajallisuutta käsittelevän sarjan viimeiseksi sanaksi. Seuraava kausi ei ennakkotietojen perusteella lupaa yhtä hyvää. Nähtäväksi jää, mistä löytyy ensi vuonna täyttäjä tv-sarjan kokoiselle aukolle elämässä.

The Honourable Woman

Sarjojen ehdoton kuningas tänä vuonna oli HBO:n The Honourable Woman, todella terävästi ja viisaasti toteutettu poliittinen dekkari israelilaisten ja palestiinalaisten valtataistelusta.

Watch Dogs ja muut parhaat pelit

Videopeleissä kiinnostivat hakkeripeli Watch Dogs, kauhuseikkailut kuten Alien: Isolation ja pienemmillekin sopiva Little Big Planet 3. Mobiilipelien osalta kotimaisen Supercellin saaritaisto Boom Beach koukutti. Erikoisin tapaus oli Flappy Bird, jonka keksijä ahdistui raivostuttavan vaikean luomuksensa saamasta huomiosta ja veti pelinsä pois – vain tuodakseen sen myöhemmin takaisin lukuisten kopioiden vanavedessä.

Kotimaiset sarjat maailmalla

Suomalaiset ohjelmat kurottivat tänä vuonna maailmalle. Esimerkiksi Nymfit-sarja nähtiin ulkomailla ja Mustat lesket, Tappajan näköinen mies ja Putous myytiin formaatteina maailmalle.

SuomiLOVE

Loppuvuodesta TV2:n musiikkiohjelma SuomiLOVE yllätti positiivisesti. Koskettavat tarinat ja musiikki ovat tämän päivän musiikkiohjelmissa se juttu. Tässä tavallisten ihmisten tarinat ja suomalaisartistien esitykset onnistuttiin yhdistämään toimivaksi kokonaisuudeksi. Ohjelma sai jopa Vain elämää -sarjan kolmoskauden dream teameineen kalpenemaan rinnallaan.

Lue ja katso