"Niinkuin metrin halolla olisi tarjottu"

Takilan pariskunta otti iloisen yllättyneenä vastaan tiedon Vuojen Kaenuulaenen -tittelistä. Tarmokkaalla pariskunnalla on selvät sävelet siitä, kuinka hommat saadaan sujumaan jouhevimmin.

Kuva: Sini Salmirinne / Yle

– Niinkuin metrin halolla olisi tarjottu, Kai Takila kuvaili ensituntojaan kuultuaan valinnasta, joka osui hänelle ja Eila-vaimolle. Pariskunta pokkasi yhdessä Vuojen Kaenuulaenen 2014 -tittelin.

Kai on kotoisin Helsingistä, mutta hän on ehtinyt asua Hyrynsalmen Moisiovaarassa 35 vuotta.

– En ole syntyjäni kainuulainen, mutta luonne on muuttunut kainuulaiseksi vuosikymmenten aikana, hän tuumii.

Ennen muuttoa Ylä-Kainuuseen Kainuusta kotoisin oleva Eila oli puolestaan ehtinyt asua Helsingissä 14:n vuoden ajan.

– Kipasin tuon miehen hakemassa sieltä ja niin siitäkin tuli kainuulainen, Eila muistelee hersyvästi nauraen.

– Oikeastaan minä toin tuon emännän takaisin. Minä olin meistä halukkaampi tulemaan Kainuuseen, Kai tarkentaa.

Maitotila vaihtui sähköasennuksiin

Takilat tulivat takaisin Kainuuseen karjankasvattajiksi, kunnes isäntää pyydettiin töihin Ämmänsaareen sähköasentajan töihin. Siihen loppui maitotilan pito.

– Yksi firma kaipasi töihin sähkömiestä ja johtaja sitten soitti eräänä päivänä ja kysyi, tulisinko sinne töihin. Kysyin, milloin minun pitäisi aloittaa, niin sieltä vastattiin että heti. Sanoin, että minun pitää myydä karja pois ensin, että ehdin seitsemäksi töihin Ämmänsaareen aamuisin, Kai muistelee alkuaan palkkatyössä.

– Emännällä on melkein aina ollut yrityksiä. Ja me olemme laskeneet niin, että emme halua kahta yrittäjää samaan perheeseen, Kai selvittää.

Vuojen Kaenuulaisen valintakriteerissä Takiloita kuvataan vahvaksi pariksi, joka tukee toisiaan ja vaihtaa rooleja luovasti. Mutta kumpi heistä onkaan joustavampi?

– Kyllä se on tuo isäntä, Eila huudahtaa kuin apteekin hyllyltä.

– No, enpä kuuluttaisi noinkaan, kyllä meillä sitä särmääkin löytyy. Mutta meille on alkanut tulla ikää sen verran, että enimmät särmät on kuluneet. Ihminenhän vanhemmiten pyöristyy ja ottaa lungimmin nämä hommat, Kai sanoo vaatimattomasti.

Eila on kylän kokoonpaneva voima

Eila tunnetaan kotikylässään ihmisena, joka saa talkoolaiset liikkeelle. Hän tosin sanoo miehensä tekevän enemmän vapaaehtoistyötä.

– Moisiovaarassa on hieno toimia. Siellä on paljon aktiivista porukkaa, joille ei tarvitse kuin ilmoittaa talkoista niin porukka lähtee liikkeelle. Minulla aivot pelaa ja suunnittelen paljon asioita, mutta en saa edes kaikkea toteutetuksi, Eila sanoo.

Helsingissäkin aikoinaan vuosia asunut Eila näkee eroja kaupunkilaisten ja maaseudun väen yhteenhiileen puhaltamisessa.

– Kyllä kaupungissa talkoisiin on vaikea saada väkeä. Maalla se, että pystyy toista auttamaan, on hirveän tärkeää. Ja kyllä siitä saa itsellekin aina hyvän mielen kun toista auttaa, Eila kiteyttää.

Kun Takiloilta kysyy parin keskinäisestä työnjaosta, Kai vastaa oitis.

– Kyllä se meillä menee ja on aina mennyt niin että emäntä suunnittelee ja minä toteutan. Myös liike-elämässä toimiessa: kun liikkeitä pantiin pystyyn, niin vaimo suunnitteli ja minä pystytin seinät, joiden sisällä Eila sitten toimi, näin se on mennyt meillä aina.