1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Finnwatch: Kiinalainen kirjapaino lupaa parannuksia työntekijöiden oloihin

Kiinalainen kirjapaino Hung Hing Heshan on järjestön mukaan ilmoittanut puuttuvansa sosiaaliturvamaksuissaan raportoituihin ongelmiin. Lisäksi tehdas kertoo lisänneensä resursseja, jotta kaikki yli kuukauden tehtaalla työskennelleet työntekijät saadaan Kiinan lain mukaisesti sosiaaliturvan piiriin.

Halpatyömaiden työoloja tutkiva Finnwatch-järjestö kertoo Kiinan työoloja selvittäneen raporttinsa saaneen aikaan vaikutuksia Kiinassa. Kirjapaino Hung Hing Heshan on järjestön mukaan ilmoittanut puuttuvansa sosiaaliturvamaksuissaan raportoituihin ongelmiin.

Lisäksi tehdas kertoo lisänneensä resursseja, jotta kaikki yli kuukauden tehtaalla työskennelleet työntekijät saadaan Kiinan lain mukaisesti sosiaaliturvan piiriin. Toteutuessaan parannus tulisi koskemaan tuhansia tehtaalla työskenteleviä kausityöläisiä.

Finnwatch julkaisi tiistaina raportin (siirryt toiseen palveluun), jonka mukaan Suomen markkinoillekin kirjoja valmistavan kiinalaisyrityksen tehtaalla maksetaan työntekijöille noin euron tuntipalkkaa. Kansalaisjärjestön mukaan työntekijät tekevät lisäksi jopa 80 tuntia ylitöitä kuukausittain.

Finnwatch tutki työoloja Suomeen kirjoja tuovan Hung Hing -konsernin tehtaassa Kiinassa Guangdongin maakunnassa. Konsernin valmistamia kirjoja markkinoivat Suomessa ainakin Bonnier Kirjat Suomi, Egmont Kustannus, Karisto ja Kustannus-Mäkelä.

Finnwatchin mukaan osa suomalaisista kustantamoista on teettänyt tehtaalla arviointeja, mutta käytössä olevat vastuullisuusjärjestelmät ovat järjestön mielestä puutteellisia.