1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Puola: Venäjän sotilaallinen toiminta Itämerellä ennennäkemätöntä

Puolustusministeri Tomasz Siemoniak kertoo, että Nato valmistelee vastausta Venäjän toimintaan.

Puolan puolustusministeri Tomasz Siemoniak Kuva: Epa / Rainer Jensen

Puolan puolustusministeri kertoo olevansa huolestunut Venäjän sotilaallisen toiminnan laajuudesta Itämerellä viime aikoina. Nato kertoi maanantaina, että se oli havainnut tunnistuslennoilla yli 30 venäläisiä sotilaskonetta. Mukana oli niin hävittäjiä, pommikoneita kuin kuljetuskoneitakin.

– Venäjän toiminta on ollut ennenäkemätöntä muutaman päivän ajan. Se koskee niin Venäjän Itämeren-laivastoa kuin Itämeren yllä tehtyjä lentoja, Puolan puolustusministeri Tomasz Siemoniak sanoi puolalaisella TVN24-kanavalla.

– Olemme huolissamme tästä. Nato valmistelee jonkinlaista vastausta.

Myös Baltian maat ovat syksyn aikana ilmaisseet huolensa Venäjän toiminnasta. Nato onkin lähettänyt lisää lentokoneita, laivoja ja henkilökuntaa Puolaan ja Baltian maihin rauhoittaakseen maiden huolta Venäjän toiminnasta.

Suomen Ilmavoimat julkaisi tiistaina kuvamateriaalia Itämerellä tunnistamistaan venäläiskoneista. Ilmavoimien mukaan Suomi on tehostanut ilmatilan valvontaa venäläisten poikkeuksellisen vilkkaan lentotoiminnan seurauksena.