Taantuma peittää ongelman – kuljetusalaa uhkaa kuskipula

Kuljetusala ennustaa vakavaa kuljettajapulaa, kun taloustaantuma alkaa helpottaa. Silloin kuljetusten määrä lisääntyy, mutta samalla runsas joukko kuljettajia eläköityy. Yhtälöä hankaloittavat myös uudet ammattipätevyysvaatimukset.

talous
Jyväskylän liikenteen linja-auto.
Virpi Kotilainen / Yle

Raskaan liikenteen kuljettajien pula on SKAL:n mukaan rakenteellinen: C-ajokortin eli kuorma-autokortin suorittaa yhä harvempi. Määrä romahti ajokorttiuudistuksessa vuonna 2009.

Tämänhetkinen tilanne ei kerro totuutta kuljettajapulasta.

Toiminnanjohtaja Mikko Voutilainen

SKAL:n mukaan kuorma-autokortin hankkineista perustason ammattipätevyyden suorittaa noin 4000 – liiton mielestä aivan liian harva, koska läheskään kaikki pätevyyden hankkineista eivät lähde kuljetusalalle.

– Tämänhetkinen tilanne ei kerro totuutta kuljettajapulasta. Taantuma ja hiljaiset ajat peittävät todellista pulaa. Olemme arvioineet, että koko maassa maantiepuolen tavaraliikennekuljetusyritykset tarvitsevat vuodessa 3000 uutta kuljettajaa eläköitymisten korvaamiseksi, SKAL:n Keski-Suomen yhdistyksen toiminnanjohtaja Mikko Voutilainen huolehtii.

"Ongelma eskaloituu"

Voutilaisen mukaan kuljettajapula on jo orastanut muutaman vuoden.

– Kovin syvä pula ei vielä ole, mutta kun taloudellinen tilanne tästä paranee, ongelma eskaloituu. Osaavista ja motivoituneista kuljettajista tulee todella iso pula. Jo tällä hetkellä puutavaran ja eläinten kuljetuksissa on erikoisosaajille tarvetta.

SKAL:n arvioimaan, noin 3000:n uuden vuosittaisen kuljettajan määrään on jo laskettu Äänekoskelle suunniteltavan biotuotetehtaan tarpeet: 150 uutta puutavarayhdistelmää ja noin 300 kuljettajaa.

Kun taloudellinen tilanne paranee, ongelma eskaloituu.

Toiminnanjohtaja Mikko Voutilainen

Uusien kuorma-autokorttien suorittamisen määrän laskun lisäksi tilannetta hankaloittaa ammattipätevyysvaatimukset.

Jokaiselta uudelta ammattikuljettajalta vaaditaan perustason ammattipätevyyskoulutus. Ennen syksyä 2008 linja-autoajokortin saaneilta ja ennen syksyä 2009 kuorma-autoajokortin saaneilta perustason koulutusta ei vaadita, mutta heidänkin tulee hankkia ammattipätevyyden jatkokoulutus.

Ammattipätevyys on voimassa viisi vuotta, minkä jälkeen se on uusittava jatkokoulutuksella, joka on viisi niin sanottua direktiivikoulutuspäivää.

Oikeita valintoja ajoissa

SKAL toivoisi erityisesti muutosta perustason ammattipätevyyskoulutukseen. Liiton mielestä uusilta kuljettajilta vaadittavan 280 tunnin koulutuksen voisi esimerkiksi perheyrityksessä työskentelevä korvata näyttökokeella.

– Nyt alalle tulevan nuoren ihmisen on erittäin varhaisessa vaiheessa tehtävä oikeita valintoja, että tarvittavat lisenssit saa hoidettua kustannustehokkaasti, Voutlainen sanoo.

Työllistäisimme paljon enemmänkin kuljettajia kuin tarjolla on.

Toimitusjohtaja Jaakko Raunio

Yleensä perustason ammattipätevyys sisältyy suoritettavaan tutkintoon, mutta myöhemmin pelkästään pätevyyden hankkimiselle tulee helposti hintaa 3000-4000 euroa.

Jatkokoulutuksetkin maksavat keskimäärin 130 euroa päivältä, sen päälle tulee vielä Liikenteen turvallisuusviraston eli Trafin rekisteröintimaksut, mikäli haluaa koulutuksesta direktiivipäivän.

Ennakoivan ajon koulutus on ainoa pakollinen: muut neljä koulutuspäivää voi valita itse. Koulutuksen aiheita ovat muun maussa kuljetusalan työturvallisuus, ammattikuljettajan hyvinvointi, ensiapu, taloudellinen ajo ja digitaalinen ajopiirturi.

Bussikuskeille heti töitä

Nopeimmin ratin taakse tarvittaisiin linja-autonkuljettajia. Jyväskylän Liikenteelle uusi sopimusliikenne ja lisääntyneet liikennemäärät toivat tänä vuonna tarpeen kymmenestä uudesta kuljettajasta, mutta niin montaa uutta kuljettajaa yhtiö ei saanut.

– Meillä on ollut pientä kuljettajapulaa koko syksyn. Työllistäisimme paljon enemmänkin kuljettajia kuin tarjolla on. Tilanne on hassu, koska samaan aikaan on työttömyyttä, toimitusjohtaja Jaakko Raunio sanoo.

Ammattikuljettajia ei ole ollut tarjolla, vaan kaikki tulevat töihin suoraan ammattiopiston penkiltä.

Meiltä puuttuvat käytännössä kokonaan nuoret kuljettajat.

Toimitusjohtaja Jaakko Raunio

– Osa kokeneista kuljettajista on tipahtunut pois rivistiä, kun he eivät ole käyneet lain vaatimassa jatkokoulutuksessa.

Alan ikärakenne on Raunion mukaan ollut ongelmana pitkään. Jyväskylän Liikenteen kuljettajien keski-ikä hipoo viittäkymmentä.

– Meiltä puuttuvat käytännössä kokonaan nuoret kuljettajat. Kyllä alaa ja sen koulutusta pitäisi saada markkinoitua paremmin. Tietysti myös koulutukseen pitää olla rahaa.

Vain aikuisopisto kouluttaa

Keski-Suomessa ainoa linja-autonkuljettajien kouluttaja on Jyväskylän aikuisopisto. Tilanne on ollut vakiintunut jo vuosia. Silloin tällöin linja-autonkuljettajia koulutetaan työvoimapoliittisella koulutuksella, viimeisimmästä koulutuksesta valmistui 12 viime keväänä.

Valtakunnalliset erot koulutusten järjestämistavoissa on suuret: esimerkiksi Tampereella ammattiopisto kouluttaa myös nuorista linja-autonkuljettajia.

Nuoret ovat kuljetusalasta kiinnostuneita, mutta pääryntäys on yhdistelmäajoneuvojen puolelle.

Koulutuspäällikkö Pekka Maltamo

– Nuoret ovat kuljetusalasta kiinnostuneita, mutta pääryntäys on yhdistelmäajoneuvojen puolelle. Linja-autonkuljettajalinjatkin saadaan täyteen, mutta keskiverto-opiskelija on hieman alle 30-vuotias. Se on kyllä tiedossa, että linja-autonkuljettajien keski-ikä on huomattavasti korkeampi maantien tavarakuljetuksissa, aikuisopiston koulutuspäällikkö Pekka Maltamo sanoo.

Aikuisopiston noin yhdeksän kuukautta kestävän koulutuksen kautta bussikuskiksi pyrkii paljon maahanmuuttajia, mutta monella tie nousee pystyyn puutteellisen kielitaidon vuoksi. Vuosittain uusia kuljettajia Jyväskylässä valmistuu 24-28.

Jyväskylän aikuisopistolla on Oulussa käynnissä rekrytointikoulutus, joka tuottaa uusia työntekijöitä Koskilinjat Oy:lle, samaan konserniin kuuluu myös Jyväskylän Liikenne.

– Samanlaisen koulutuksen järjestäminen on noussut esille myös Jyväskylässä. Ei se mitenkään mahdotonta olisi, Maltamo sanoo.

Mikko Voutilaista ja Jaakko Rauniota haastatteli Riika Raitio.