Eduskunta hyväksyi kansalaisaloitteen avioliittolain muuttamisesta

Kansalaisaloite avioliittolain muuttamisesta oli eduskunnan käsittelyssä toista kertaa. Aloite meni läpi äänin 101-90. Ensimmäisessä käsittelyssä sukupuolineutraalia avioliittolakia kannatti 105 ja vastusti 92 kansanedustajaa.

Kotimaa
Eduskunnan äänestystaulu.
Yle

Eduskunta on hyväksynyt kansalaisaloitteen avioliittolain muuttamisesta. Aloite hyväksyttiin perjantaina kello 13 alkaneessa täysistunnossa äänin 101-90. Vaihtoehtoina olivat kansalaisaloitteen hyväksyminen tai hylkääminen. Yksi edustaja äänesti tyhjää, seitsemän oli poissa.

Samalla eduskunta hyväksyi kansanedustaja Jani Toivolan (vihr.) lausuman, jossa ehdotettiin, että hallitus ryhtyy valmistelemaan tasa-arvoisen avioliittolain edellyttämiä muutoksia muihin lakeihin ja antaa esityksen eduskunnalle vuoden 2015 loppuun mennessä.

Uudistettu avioliittolaki tulee esityksen mukaan voimaan maaliskuussa 2017.

Kansalaisaloitteesta avioliittolain muuttamisesta äänestettiin eduskunnassa toista kertaa. Ensimmäinen äänestys sukupuolineutraalista avioliittolaista pidettiin kaksi viikkoa sitten. Tuolloin avioliittolain muuttamista kannatti 105 ja vastusti 92 kansanedustajaa.

Suuri valiokunta käsitteli kansalaisaloitetta viime viikolla. Eduskunnan päätös hyväksyttiin äänin 17-8.