Alastoman taidenäyttelyn suosio yllätti – miehiä enemmän kuin naisia

Taiteilijaseura T.E.H.D.A.S. ry:n järjestämä alaston näyttelykierros Porin taidemuseossa oli yleisömenestys. Dada-näyttelyyn sai osallistua torstai-iltana vain alasti. Taidemuseon mukaan suurin osa kävijöistä oli poikkeuksellisesti miehiä.

Kotimaa
Nainen ottaa paitaa pois.
Lore Korpelainen / Yle

Taiteilijaseura T.E.H.D.A.S. ry järjesti torstai-iltana alastoman taidenäyttelykierroksen. Taiteilijaseuran Live & Dead Art -näyttelyyn Porin taidemuseossa sai osallistua vain alastomana. Vastaavaa tempausta ei ole aiemmin järjestetty Porin taidemuseossa.

Alaston tutkimusmatka nimellä kulkenut tempaus yllätti suosiollaan. Aatamin asussa taiteeseen tutustui viitisenkymmentä osallistujaa. Taidemuseon asiakaspalveluvastaavan mukaan yleensä näyttelyissä käy enemmän naisia, mutta tällä kertaa suurin osa kävijöistä oli miehiä.

– Olemme iloisesti yllättyneitä, että ihmisiä tuli niin paljon. Osa oli kaukaakin, Oulusta ja Mäntsälästä, asiakaspalveluvastaava Anni Venäläinen kertoo.

Osa kävijöistä oli odotetusti naturisteja, mutta joukossa oli myös kokeilumielessä itsensä riisuneita pariskuntia ja kaveriporukoita. Ikäjakauma näyttelyssä painottui keski-ikäisiin.

Yleisön huomio kiinnittyi näyttelyssä tavallista syvällisemmin taiteeseen. Kävijät tutustuivat pidempään teoksiin ja kyselivät paikalla olleelta taiteilijalta teoksista.

– Harvoin ihmiset viipyvät näin kauan näyttelyssä. Tunnelma oli hyvä ja ihmiset syventyivät teoksiin. Vähän tuli kyllä palautetta, että oli museossa oli kylmä, Anni Venäläinen sanoo.