1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Toivola: Laki meni läpi – tuntuu ihan älyttömän hyvälle

Kansanedustaja Jani Toivola on tyytyväinen sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksymisestä toisellakin kierroksella. Hän uskoo, että päätös pysyy.

Sukupuolineutraalin avioliittolain puolestajapuhuja, kansanedustaja Jani Toivola (vihr.) on tyytyväinen, että avioliittolain muutoksen kannatus pysyi tänään eduskunnan äänestyksessä ennallaan.

– Laki meni läpi, tuntuu ihan älyttömän hyvälle. Hieman jännitti säilyykö balanssi, kun jotkut saattavat olla työmatkalla tai muuten poissa, mutta luvut olivat selkeät. Suomi on nyt ehdottomasti parempi paikka elää ja asia on nyt loppuun käsitelty.

Lakimuutosta pääosin vastustaneen keskustan mahdollinen nousu seuraavissa eduskuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi ei huolestuta Toivolaa.

– Uskon, toivon ja luotan, että tämä on lopullisesti selvä. On hienoa, että sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustava keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on jo ilmaissut, että hän kunnioittaa tätä päätöstä eikä hänellä ole mitään tarvetta lähteä torppausyrityksiin. Myös aika moni lakia vastustava kansanedustaja on tullut sanomaan, että nyt vain tehdään mahdollisimman hyvä laki, Toivola sanoo.

Lain on määrä tulla voimaan vuonna 2017. Toivola ei näe esteitä eikä hidasteita lainmuutosten voimaan tulemiselle.

– Olemme laskeneet realistisen aikataulun ja kysyneet kaikilta prosessiin kuuluvilta tahoilta, paljonko tähän tarvitaan ja olemme jättäneet sinne vielä ekstraa. Lisäksi oikeusministeri on todennut, että kansalaisaloite oli äärimmäisen hyvin valmisteltu, eli senkään perusteella mitään viiveitä ei pitäisi tulla.

Toivola on lähtenyt edistämään avioliittolain uudistamista eduskunnassa ensimmäisten joukossa, mutta hänen mukaansa Tahdon 2013 -kampanja on ollut avainasemassa nykyisiin äänestystuloksiin.

– Minulla on ollut kunnia olla edistämässä vastalausetta ja mahdollisuus tarttua kansalaisaloitteeseen, jonka mukaan kansalaiset haluaisivat tasa-arvoisen avioliittolain. Emme todellakaan olisi tällaisessa tilanteessa ilman Tahdon 2013 -kampanjaa, joka ansaitsee todella suuren kiitoksen.