1. yle.fi
  2. Uutiset

Autoilijat, asujat ja tupakoijat taas verottajan tulilinjalla

Lukuisat verot kiristyvät vuodenvaihteessa. Veronmaksajan rahapussiin tulee elintavoista riippuen jopa satasten lovi.

talous
infografiikka
Yle Uutisgrafiikka

Vuoden vaihtuminen merkitsee jälleen kerran korotuksia lukuisiin veroihin. Ensi vuonna verottaja muistaa autoilijaa vajaan satasen lisälaskulla ajoneuvo- ja polttoaineveroissa. Asumisen verolasku taas nousee yhteensä jopa pari sataa sähkön, lämmityksen ja kiinteistöveron kiristymisten kautta.

Tupakkaverokin kiristyy. Savukeaskin päivässä polttava kartuttaa valtion rahasäkkiä yli satasella lisää vuodessa.

Tavallisen veronmaksajan rahapussiin korotukset tekevät elintavoista riippuen jopa satasten loven, vaikka makeisveron suunniteltu korotus peruttiin syksyllä ja alkoholin verotuskin pidettiin ennallaan.

Korotuksista kertyy valtion kirstuun vajaat 600 miljoonaa euroa. Silti se ei riitä. Asuntolainan korkovähennys laskee ensi vuonna ja työmatkakulujen vähennys pienenee. Menetys on keskimääräiselle veronmaksajalle satasen tienoilla. Valtiolle kertyy lisätuloja sata miljoonaa euroa.

Muista veropäätöksistä kertyy vielä toinen mokoma päälle. Pääomatuloverotuksen kiristykset tuovat valtiolle lisää 37 miljoonaa euroa ja perintö- ja lahjaverotuksen korotukset 40 miljoonaa euroa.

Taksien autoverotuen puolituksesta tulee 10 miljoonaa euroa ja muuttoauton verotuen poistosta 12 miljoonaa euroa. Jäteveron korotuksestakin heruu valtiolle viisi miljoonaa euroa lisää.

Joitain kevennyksiäkin tulee. Turpeen veroa kevennettiin 20 miljoonalla eurolla ja tuloverotuksen uusi lapsivähennys miinustaa valtion tuloja 70 miljoonaa euroa. Kunnallisverotuksen eläketulovähennyksen korotus pienentää yhteiskunnan verotuloja 70 miljoonaa euroa.

– Kulutusveroissa ei enää ole juurikaan korotuksen varaa. Joitain pieniä säätöjä voidaan tehdä haittaveroissa: tupakassa, ehkä hieman alkoholissa ja polttoaineissa. Mutta kyllä suuret kulutusverokiristykset on tehty. Siellä on enää korkeintaan hienosäädön mahdollisuus, Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen sanoo.

Lue seuraavaksi