Suurlähettiläs: Tilanne Sydneyssä rauhallinen

Poliisi on eristänyt Sydneyn miljoonakaupungin ydinkeskustasta parin korttelin alueen.

Ulkomaat
Poliisi on eristänyt Sydneyn miljoonakaupungin ydinkeskustasta parin korttelin alueen.
Poliisi on eristänyt Sydneyn miljoonakaupungin ydinkeskustasta parin korttelin alueen.Joel Carret / EPA

Australian pääkaupungissa Canberrassa asuva Suomen Australian suurlähettiläs Pasi Patokallio kuvailee Sydneyn kaappaustilannetta rauhalliseksi. Poliisi on eristänyt Sydneyn miljoonakaupungin ydinkeskustasta parin korttelin alueen.

– Kaappaustilanne jatkuu edelleen, mutta tilanne vaikuttaa olevan poliisin hallinnassa. Poliisin mukaan kaappareita on vain yksi ja poliisi on saanut häneen yhteyden erityisneuvottelijoiden välityksellä. Poliisi vaikuttaa olevan toiveikas siitä, että tilanne saadaan rauhanomaisesti ratkaistua, Patokallio kuvailee.

Poliisi yrittää saada tilanteen laukaistua väsytystaktiikalla, sillä tilanne on kestänyt jo tunteja.

Panttivankeja on Patokallion mukaan alle kolmekymmentä, viisi on päästetty vapaaksi tai he ovat päässeet pakenemaan. Kaappaajan kansallisuudesta ei ole annettu mitään tietoa julkisuuteen.

– Henkilöstä on kerrottu vain, että hän on arviolta nelikymppinen ja hän on pukeutunut mustaan liiviin. Kahvilan ikkunassa on nähty musta lippu, jossa on valkoista tekstiä, kyseessä on ilmeisesti koraanin lause.

Lipusta on tehty pitkälle vedettyjä johtopäätöksiä, mutta tekijän motiivista ei ole vielä annettu tietoja.

– Poliisi ei kutsu tätä tilannetta terrorismiksi, mutta poliisi ei myöskään ole sanonut, etteikö tämä olisi terrorismia.

Australian pääministeri Tony Abbott on rauhoitellut australialaisia antamassaan puheessa.

– Lausunnossaan hän on korostanut, että ihmisten pitää pysyä rauhallisena ja tehdä sitä mitä aikoivatkin tehdä business as usual -hengessä eikä ole syytä hätääntyä, Patokallio kertoo Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.