Jari Tervo: Revontultentie

Jari Tervon Revontultentie on tarkkaa luettavaa, jotta romaanin kaikista vivahteista ja erikoisesta huumorista voisi nauttia kunnolla. Pienoinen piruilun maku romaanissa kyllä pilkahtelee mutta sen me varmasti jokainen ansaitsemme, jos tekemisiämme tarkastellaan kymmeniä vuosia myöhemmin, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

Jari Tervo
Jari Tervo: Revontultentie -kirjan kansi
WSOY

Julkisuudessa keskustellaan paljon omaelämäkerrallisten romaanien ja muistelmien oikeellisuudesta. Kuinka paljon kirjoittaja perustaa teoksensa todellisiin tapahtumiin ja kuinka paljon hän tietoisesti kaunistelee tai suorastaan valehtelee? Onko kirjoittaja pitänyt päiväkirjaa tai kirjannut muuten ylös tärkeimpiä tapahtumia tai omia tuntemuksiaan? Mielestäni tällainen keskustelu on turhaa, koska vuosikymmeniä myöhemmin kirjoitettu teos kertoo aina kaunistellun tai ainakin tiedostamatta muunnellun totuuden. Eniten on muuttunut on itse muistelija. Hän on vanhempi ja kokenut kaikenlaista, mikä on muuttanut häntä ja vaikuttanut hänen muistoihinsa. Mutta mitäpä kinata menneitten tapahtumien oikeellisuudesta, jos kyseessä on kaunokirjallinen teos. Tärkeintä on se, että kirja on hyvin ja uskottavasti kirjoitettu. Lukija on vakuutettava siitä, että asiat ovat voineet tapahtua kuvatulla tavalla.

Jari Tervo julkaisi syksyllä toisen omiin elämänvaiheisiinsa ainakin väljästi pohjautuvan romaanin nimeltään Revontultentie. Kirjan on kustantanut WSOY. Viime vuonna ilmestynyt Esikoinen oli faktan ja fiktion sekoitus, jossa sata vuotta sitten tapahtunut ja 1980-luvulla tapahtunut sekoittuivat ja kohtasivat romaanin todellisuudessa 1970-luvun alussa. Hyvin toimi tuokin sekoitus.

Mukkaa vakoilemassa

Revontultentie tapahtuu helmikuun puolivälistä syyskuun loppuun vuonna 1973. Kirjailija ja päähenkilö oli tuolloin 14-vuotias. Tervo on kirjoittanut romaaninsa päiväkirjan muotoon autenttisuutta korostaakseen. Rakas isomummu Esme on joutunut vanhainkoti Iltakelloon ja kadottanut elämänhalunsa. Hän vain istuu paikalleen jähmettyneenä ja katsoo kaukaisuuteen. Myös ympärillä oleva maailma voi huonosti. 14-vuotiaan Jarin mielestä kaivataan vallankumousta. Hän päättää parantaa molemmat sekä Esmen että maailman.

Jarilla on myös muita vähäisempiä murheita, jotka liittyvät ikään. Tytöt kiinnostavat mutta niiden kanssa on suulaskin poika ihmeissään. Tytöt arvostavat erilaisia asioita kuin Jari kuten vanhemmalla pojalla olevaa autoa. Onneksi tytöistä ja tekemisistä heidän kanssaan voi edes unelmoida. Romaanin Jari toteaakin: ” Kohta kasvan aikuiseksi. Kohta myös minä saan leikkiä.” Päiväkirjaa kirjoittavaa Jaria kiinnostaa tietenkin kirjoittaminen. Rovaniemellä asuu Timo K. Mukka, jota nuori Jari käy salaa vakoilemassa.

Vankka vasemmistolaisuus on suvun ja kodin perua mutta vallankumouksen tekemisen kaaderiksi Jari saa uuden historianopettajansa Orankivaaran. Yhdessä käydään eri puolilla Lappia agitoimassa. Tervo parodioi äärivasemmiston tilaisuuksien henkeä ja kuvaa ne laestadiolaisseurojen kaltaisiksi nuoren Jarin puheiden kielenpartta myöten.

Berliiinissä

Revontultentien keskeisiksi tapahtumiksi nousevat kaksi Jarin tekemää ulkomaanmatkaa. Toinen tehdään perheen kanssa Moskovaan ja toinen yhdessä satojen suomalaisnuorten kanssa Berliiniin nuorisofestivaaleille. Tervo kuvaa molemmat matkat mainiosti nuoren pojan näkemänä ja kokemana. Naiskauneus ei jää reissuillakaan huomaamatta. Berliinissä on mukana Irenekin, ihastuksen kohde, jolle vanhemman pojan auto on nuoren pojan pyyteetöntä rakkautta tärkeämpi.

Samalla Berliinin matkalla ovat mukana myös Ilkka ja Jorma, asiansa osaavat maailmanmiehet. Kateellisena Jari saa katsella miten Ilkka osaa käsitellä naisia. Myöhemmin olemme kaikki huomanneet, etteivät Ilkan taidot ole ruostuneet vähääkään 40 vuodessa. Samaa tinkimättömyyttä mitä Jorma osoittaa tänään Suomen etuja puolustaessaan hän osoitti jo Berliinissä 1973 tuomitessaan trotskilaiset hairahdukset. Kahden nykypäivän merkittävän päättäjän liittäminen romaanin tapahtumiin 40 vuotta sitten toimii yllättävän hyvin.

Jari Tervon Revontultentie on tarkkaa luettavaa, jotta romaanin kaikista vivahteista ja erikoisesta huumorista voisi nauttia kunnolla. Pienoinen piruilun maku romaanissa kyllä pilkahtelee mutta sen me varmasti jokainen ansaitsemme, jos tekemisiämme tarkastellaan kymmeniä vuosia myöhemmin.