1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Vauvasurmajutun käräjäkäsittelyn viimeinen päivä: Syyttäjä esitti vaihtoehtoisen vaatimuksen viidestä taposta

Oulun vauvasurmajutun syyttäjä vaatii oululaisnaiselle elinkautista vankeusrangaistusta viidestä murhasta ja viidestä hautarauhan rikkomisesta, mutta vaihtoehtoisena syytteenä on viisi tappoa ja viisi hautarauhan rikkomista. Nainen kiistää kaikki syytteet. Puolustuksen mukaan kyse voi olla kuolemantuottamuksista. Käräjäoikeus antaa välituomion perjantaina.

Viiden vauvan murhasta syytetty äiti on pyytänyt, että käsittely pidetään osittain suljetuin ovin. Kuva: Tuomas Hirvonen / Yle Oulu

Oulun vauvasurmien käräjäoikeuskäsittelyn neljäntenä ja viimeisenä päivänä kuultiin vielä asiantuntijatodistajana vastasyntyneiden tehohoidon erikoislääkäriä.

Syyttäjä Sari Kemppainen tiedusteli todistajalta muun muassa todennäköisyyttä siitä, ettei vastasyntyneessä näy minkäänlaisia elonmerkkejä. Todistajan mukaan vastasyntynyt yleensä parkuu syntymän jälkeen. Todistaja on muutaman kerran nähnyt vauvan, joka hengittää, mutta ei huuda.

Puolustusasianajaja Meeri Palosaari kysyi todistajalta, että onko mahdollista, ettei vastasyntynyt liikehdi tai ääntele. Todistajan mukaan se on aika harvinaista, sillä 99 sadasta vastasyntyneestä huutaa syntymän jälkeen

Käräjäoikeus päätti pitää asian käsittelyssä tunnin tauon, jonka jälkeen kuultiin syyttäjän ja puolustuksen loppulausunnot.

Murha tai tappo

Vauvasurmat tulivat esille kesäkuun alussa, jolloin poliisi tutki asiaa viitenä tappona ja viitenä hautarauhan rikkomisena.

Oululaisnaisen asunnon kellarikomerosta löydettiin viiden vastasyntyneen vauvan ruumiit. Vauvat ovat syntyneet vuosina 2005 - 2013. Nainen on muuttanut Oulussa asunnosta toiseen ja hän on kuljettanut ruumiita mukanaan. Esitutkinnan valmistuttua syyttäjä muutti rikosnimikkeen viideksi murhaksi ja viideksi hautarauhan rikkomiseksi.

Tiistaina aamupäivällä syyttäjä esitti vaihtoehtoiset syytteet oululaisnaiselle törkeistä pahoinpitelyistä ja törkeistä kuolemantuottamuksista. Loppulausunnossaan hiukan myöhemmin syyttäjä esitti kuitenkin vaihtoehtoisiksi syytteiksi viisi tappoa ja viisi hautarauhan rikkomista ja viimesijaisena syytteet viidestä törkeästä pahoinpitelystä ja viidestä törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Ensisijaiseksi syytteeksi jäivät kuitenkin viisi murhaa ja viisi hautarauhan rikkomista. Syyttäjän mukaan jutussa ei ole lieventäviä asianhaaroja.

Puolustus kiisti kaikki syytteet. Mikäli naisen katsotaan syyllistyneen johonkin tekoon, niin puolustuksen mukaan rikosnimike on kuolemantuottamus.

Synnytykset ja ruumiiden kätkeminen riidatonta

Syyttäjän ja puolustuksen mukaan asiassa on riidatonta, että nainen on synnyttänyt yksin viisi lasta vuosien 2005 - 2013 aikana.

Vauvat ovat syntyneet elävinä, eläneet joitakin päiviä. Sen jälkeen pienokaiset ovat kuolleet ja nainen säilyttänyt ja kuljettanut ruumiita. Yhtä raskautta lukuun ottamatta  nainen ei ole kertonut asiasta. Lisäksi riidatonta on, ettei nainen ole käyttänyt neuvola- tai lääkäripalveluja eikä varautunut vauvojen syntymän jälkeiseen aikaan.

Riitaista jutussa on tehon tahallisuus ja se, onko nainen syyllistynyt hautarauhan rikkomiseen.

Puolustuksen mukaan teot eivät ole olleet tahallisia.  Ruumiiden kätkemisessä ei myöskään olisi menetelty pahennusta herättävällä tavalla. Puolustuksen mielestä nainen ei ole syyllistynyt kyseisiin rikoksiin, ja kätkeminen on seurausta on muusta tapahtumien kulusta.

Todistelu kertoo puolesta ja vastaan

Syyttäjän mukaan asiantuntijatodistelut, kuten erikoislääkärien lausunnot ja oikeushammaslääketieteellinen tutkimus osoittavat, ettei oululaisnaisen kertoma pidä paikkaansa. Syyttäjän mielestä kertomus siitä, ettei nainen ole havainnut vauvoista elonmerkkejä on paikkansapitämätön. 

Puolustuksen mukaan nainen on luullut, että lapset ovat syntyneet kuolleina. Asiantuntijoiden todistelu kertoo myös siitä, että naisen kertoma tapahtumien kulku on mahdollinen. Esimerkiksi esitutkintapöytäkirjan mukaan vauvojen kuolemansyytä ei pystytty määrittämään ruumiinavauksessa.

– Todistajat ovat lisäksi kertoneet, että nainen on peitellyt raskauksia ja valehdellut, kun asiasta on tiedusteltu, syyttäjä Sari Kemppainen. Hänen mielestään valehtelu osoittaa erityistä suunnitelmallisuutta.

– Hätävalheiden keksiminen ei osoita tietoista salailua tai suunnitelmallisuutta, asianajaja Meeri Palosaari sanoi omassa loppulausunnossaan.

Syyttäjän mukaan naisen teoissa on ollut sama kaava vuodesta toiseen, paitsi yhden raskauden osalta. Tuolloin hän myönsi raskauden. Puolustuksen mukaan nainen ei ole pystynyt suunnitelmallisuuteen teoissaan.

Puolustus vaatii naiselle mielentilatutkimuksen toimittamista. Syyttäjä ei vastustanut sitä. Oulun käräjäoikeus määräsi naisen pidettäväksi edelleen vangittuna. Oikeus antaa jutusta perjantaina välituomion, jonka perusteella nainen lähetetään mahdollisesti mielentilatutkimukseen.