Pienyrittäjät kaipaavat päätä ja olkapäätä

Kun mikroyrittäjän asiat menevät solmuun, hän on ongelmien ja mustien ajatustensa kanssa yksin. Yrityssparraaja esittää mikroyrityksille tarjottavaa palveluseteliä, jolla apua voisi hankkia ennen kuin on liian myöhäistä.

Kotimaa
Ompelija korjaa vanhojen päivän tanssiaspukua
YLE / Anna Huittinen

Jyväskyläläinen pienyritysten sparraaja Sanna Jylänki on huomannut, että mikroyritysten ongelmat ovat usein mikrokokoisia: harvoin puhutaan edes isoista rahoista.

– Yhden ja kahden hengen yritykset kaipaavat usein päätä ja olkapäätä. He saattavat olla solmussa monen pienen asian kanssa tai kiireessä ja tuskassa jää asioita huomaamatta. Ulkopuolinen voi nähdä, mistä kannattaa ottaa kiinni ja mihin suuntaan asioita viedä. Hyvinkin pienillä asioilla voidaan pelastua suurilta ongelmilta, hän sanoo.

Hyvinkin pienillä asioilla voidaan pelastua suurilta ongelmilta.

Yrityssparraaja Sanna Jylänki

Jylänki on nelisen vuotta vienyt hätäapua pienille yrittäjille Keski-Suomessa. Häneen otetaan yhteyttä, kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle.

– Kun asioita käydään läpi, yleensä jokin pieni asia tulee esille, mikä on ehkä jäänyt huomaamatta.

Pienikin summa voisi auttaa

Jylängin kokemuksen mukaan pienyrittäjä on usein uupunut ja kiireinen. Kun asiat alkavat mennä solmuun, yrittäjä murehtii yksin ja näkee vain mustaa.

– Ja jos rahaakaan ei ole, yrittäjä yrittää säästää itsensä kuoliaaksi, eikä ainakaan uskalla ostaa apua mistään. Sellaisissa tilanteissa olisi hyvä, että yrittäjä voisi saada sadan euron tai muutaman sadan euron palvelusetelin, samaan tapaan kuin yksityiset saavat rahaa sosiaalitoimesta.

Jos rahaa ei ole, yrittäjä yrittää säästää itsensä kuoliaaksi.

Yrityssparraaja Sanna Jylänki

Palvelusetelillä voisi ostaa yritykselle neuvontaa tai vaikkapa pienen mainoksen.

– Useinkaan ei puhuta isoista summista, joilla asioita voisi viedä taas eteenpäin.

Tarve uusille aputoimille

Jylängin mielestä uudenlaisia aputoimia olisi aika kehittää, koska yksinyrittäjien määrä kasvaa. Yrittäjän asemasta puhutaan paljon, mutta sparraaja kokee lyövänsä jatkuvasti päätä seinään.

– Ymmärrän, ettei asioita tapahdu sormia napsauttamalla, mutta tiedän, että jos tahtoa riittää, niin mahdollisuuksia kyllä olisi panostaa pienyrittäjäkenttään.

Jylänki on näreissään siitä, että kasvuyrittäjyyskeskustelussa unohtuvat yksin tai kaksin yrittävät ja itsensä työllistäjät. Moni antaisi kuolla mikroyritysten pois, koska niiden ei koeta tuottavan mitään – olevan yhtään mitään.

– Se ei tosiaankan ole niin. Mikroyritykset voivat olla pala jotain isompaa kokonaisuutta. Ne tuottavat palveluja kuluttajille ja toisille yrittäjille, ja ne tuovat myös verotuloja.

Sanna Jylänkiä haastatteli Annika Rantanen.