EU törsäsi kymmeniä miljoonia aavelentokenttiin

EU-varoin tuettiin huonosti suunniteltuja lentokenttiä, jotka lopulta olivat kannattamattomia tai jäivät kokonaan ilman käyttäjiä.

Ulkomaat

Euroopan unioni on tuhlannut kymmeniä miljoonia euroja olemattomalle käytölle jääneisiin aavelentokenttiin, tilitarkastajien raportti kertoi tiistaina.

Raportti tarkasteli kahtakymmentä lentokenttähanketta Virossa, Kreikassa, Italiassa, Puolassa ja Espanjassa. Maat saivat niitä varten yhtensä 600 miljoonaa euroa EU-tukia vuosina 2000-2013. Osa hankkeista oli kuitenkin niin huonosti suunniteltu, että 38 miljoonaa euroa meni EU:lta täysin hukkaan.

– Osa lentokentistä ei ollut kannattavia pitkällä aikavälillä, osa oli alikäytöllä ja osaa ei käytetty lainkaan, tarkastaja George Pufan moitti lausunnossaan.

Kannattamattomat lentokentät tarvitsevat käytännössä jatkuvaa tekohengitystä eli tukea julkisista varoista pysyäkseen toimintakykyisinä.

Erityisesti kriisimaa Espanja on viime vuosina tullut surullisen kuuluisaksi tehtailemistaan hulppeista mutta veronmaksajille hyödyttömistä lentokenttähankkeistaan. Useassa pikkukaupungissa löytyy nyt lentokenttä, jonne ei ole laskeutunut koneen konetta.

Aavelentokenttien ongelma on raivostuttanut espanjalaisia veronmaksajia, jotka ovat talouskriisin myötä itse joutuneet kiristämään vyötä. Valtion säästökuurissa Espanja on karsinut runsaasti muun muassa opetuksesta ja terveydenhuollosta, ja espanjalaisia on suututtanut toistuvat skandaalit takavuosien holtittomasta varainkäytöstä.

– Esimerkiksi Espanjan Córdoban lentokentälle ennustettiin 179 000 käyttäjää, mutta lopulta kentän kautta matkusti alle 7 000 matkustajaa vuonna 2013, raportti paheksui.

EU:n on määrä lähipäivinä esitellä uutta talouden elvytyssuunnitelmaansa, jonka on määrä tukea tuhansia julkisia rakennushankkeita eri jäsenmaissa, kuten uusia lentokenttiä. Raportti patisti EU-komissiota ja jäsenmaita suunnittelemaan paremmin varainkäyttöä.

Lähteet: AFP