1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

"Kerroimme heille, että täällä on kylmää, pimeää ja hiljaista"

Ylä-Savo on onnistunut siinä, missä moni muu seutu on epäonnistunut: terveydenhuoltoon rekrytoidut espanjalaiset on saatu jäämään. Värvääjä pitää yhtenä salaisuutena rehellisyyttä: tulijoille kerrottiin hyvissä ajoin, millaiseen maailmankolkkaan he ovat matkalla.

Kuva: Anu Pöntinen / Yle

Mitä kuuluu, Patricia Torres-Gomez huudahtaa olohuoneen ovelta. Hän on saapunut Kangaslammin pienkotikeskuksessa asuvan Eeva Ahosen luokse. Hoitajan ja hoidettavan välillä on lämmin tunnelma.

Espanjassa sairaanhoitajaksi kouluttautunut mutta pitkään työttömänä ollut Torres-Gomez on työskennellyt Iisalmessa kahdeksan kuukautta. Hän on viihtynyt Ylä-Savossa mainiosti.

– Kaikki ovat olleet minulle todella mukavia. Minulla on suomalaisia ja espanjalaisia kavereita, joiden kanssa teemme ruokaa, käymme luistelemassa ja nautimme ajasta. Pimeydestä en pidä, mutta se ei haittaa. Mieluisa työ on tärkeämpää.

Ulkomaille lähtee moni muukin

Myös Torres-Gomezin kanssa samaan aikaan Suomeen saapunut maanmies, niin ikään sairaanhoitajaksi kouluttautunut Alvaro Lopez pitää Ylä-Savon pestiään lottovoittona.

Uskon, että olen täällä pitkään.

Alvaro Lopez

– Olen ollut todella onnekas saadessani tulla tänne. Täällä minulla oli tiedossa varma työpaikka sekä jopa valmiiksi kalustettu asunto hankittuna. Ja ihmiset ovat olleet todella ystävällisiä, Lopez kiittelee.

Myös Lopez on joutunut pettymään kotimaansa työtilanteeseen. Ammattiin valmistumisensa jälkeen hän on kuitannut opintovelkojaan muun muassa ravintolassa työskentelemällä.

– Lähes kaikki opiskelukaverini työskentelevät ulkomailla. Moniin muihin työpaikkoihin verrattuna asiat täällä ovat todella hyvin. Uskon, että olen täällä pitkään.

Mentori on tukena jo ennen Suomeen tuloa

Ylä-Savossa kaikkien Espanjasta tulijoiden työn ja vapaa-ajan tukena on ollut henkilökohtainen mentori. Torres-Gomezin mentorina on toiminut hänen läheinen työkaverinsa Hanna Vidgren. Hänen merkityksensä kotiutumiseen on ollut suuri.

– Olen ollut mukana ihan alusta saakka, eli käynyt Espanjassa muun muassa Patriciaa haastattelemassa. Suomessa olen etsinyt Patricialle esimerkiksi asuntoa. Nyt meistä on tullut jo niin hyvät ystävät, että vaikka kotouttamisaika pian loppuu, meidän yhteydenpitomme säilyy.

Inhorealismi ehkäisee pettymyksiä

Ylä-Savon soten vajaat kaksi vuotta sitten alkanut Espanjan-rekrytointihanke on osoittautunut menestykseksi. Alun perin alueelle lähdettiin hakemaan vain kahta espanjalaista sairaanhoitajaa ja kahta hammaslääkäriä, mutta tämän vuoden mittaan Ylä-Savoon on muuttanut muitakin Espanjan-tulijoita.

Täällä on vähän ihmisiä, kylmää ja pimeää suurimman osan vuotta. Tai sitten kesällä liian valoisaa, jottei saa nukuttua.

Marjo Heikkinen

– Meillä on hyvä maine. Heillä on lisäksi täällä hyvä verkosto, ja suomalaiseen kulttuuriin perehdyttämisestä huolimatta he saavat olla myös espanjalaisia. Mutta he ovat ystävystyneet hyvin myös paikallisten kanssa, Ylä-Savon soten rekrytointi- ja koulutuspäällikkö Marjo Heikkinen luettelee.

Tärkeimpänä tekijänä Heikkinen pitää kuitenkin työn ja asuinpaikkakunnan rehellistä markkinointia. Ylä-Savosta on kerrottu tulijoille Heikkisen mukaan suorastaan inhorealistisesti.

– Eli että täällä on vähän ihmisiä, kylmää ja pimeää suurimman osan vuotta. Tai sitten kesällä liian valoisaa, jottei saa nukuttua. Valitsimme jo valmisteluvaiheessa oikeat ihmiset, jotka tulivat tänne oikeilla odotuksilla. Silloin ei tullut pettymyksiä, Heikkinen toteaa.

Arvokas kokemus voi hyödyttää muitakin aloja

Monilla muilla espanjalaisia palkanneilla paikkakunnilla kokemukset eivät ole olleet yhtä aurinkoisia. Moni Suomeen rekrytoitu on lähtenyt takaisin kotimaahansa, esimerkiksi "tylsyyteen" vedoten.

– Kaikilla tulijoilla ei ole ollut tarkkaa käsitystä esimerkiksi työnsä sisällöstä. Suomessa sairaanhoitajan työ eroaa osittain espanjalaisista käytännöistä, Heikkinen arvioi.

Ylä-Savossa kriittisimmät vakanssivajeet on nyt saatu täytettyä, joten Espanjan-rekrytoinnit ovat tällä erää kasassa.

– Meillä on pysyvät ja tyytyväiset työntekijät ja heihin hyvin tyytyväiset asiakkaat. Mutta tietenkin arvokasta rekrytointikokemusta on mahdollista hyödyntää muillakin aloilla, joissa on työvoimapulaa.