Jo 6 000 on nähnyt neljän naisen huippunäyttelyn Kuopiossa

Neljän naistaitelijan Taiteilijatoveruutta-näyttely on kerännyt jo 6 000 kävijää Kuopion taidemuseoon. Harvinaislaatuinen näyttely on mahdollista kokea vielä loppiaiseen saakka.

kulttuuri
Taitelijatoveruutta-näyttely Kuopion taidemuseossa
Sini Ojanperä / Yle

Kuopion taidemuseon Taiteilijatoveruutta-näyttely on vetänyt ennätysmäisen hyvin yleisöä. Taiteilijatoveruutta – Helene Schjerfbeck, Ada Thilén, Helena Westermarck ja Maria Wiik -näyttely on vetänyt ennätysmäisen hyvin katsojia.

Merkittävien naistaiteilijoiden Helene Schjerfbeckin, Ada Thilénin, Helena Westermarckin ja Maria Wiikin töitä esittelevän näyttelyn on käynyt katsomassa jo yli 6 000 ihmistä. Neliapilaksi kutsuttujen taiteilijaystävysten näyttely on esillä Kuopiossa Kuopion taidemuseossa loppiaiseen saakka.

– Tämä on isoimpia kävijämääriä viime vuosien osalta. Ihmiset ovat kiitelleet näyttelyä, ja onhan tällainen näyttely harvinaista näillä leveysasteilla, museoassistentti Pertti Louni toteaa.

Edellisen kerran 6 000 kävijän rajapyykin ylitti taiteilija Pauno Pohjolaisen uraa luotaava näyttely vuonna 2010–2011.

Sirpa Kähkönen palaa museolle luennoimaan

Kuopiolaislähtöinen kirjailija Sirpa Kähkönen palaa museolle luennoimaan taiteilija Helene Schjerfbeckin elämästä. Kähkönen uusii marraskuussa suuren suosion saaneen luennon "Rakas vanha ystävä" – Helene Schjerfbeck ja ystävyys sunnuntaina 4. tammikuuta.

– Aikataulut sattuivat kohdalleen ja koska Kähkösen luennon suosio oli edellisen kerran niin suuri, niin päätimme uusia, Louni iloitsee.