Tapakouluttaja harmittelee juhlien kuvausfarssia – "Tunnemuisti jää koneen varaan"

Tapakouluttaja-tietokirjailija Helena Valonen toivoo, että ihmiset malttaisivat tallentaa juhlahetkiään myös päänsisäiseen muistikoteloonsa. Kameraan tarttuvaa hän puolestaan muistuttaa kysymään kuvaamiseen lupaa aina niin isäntäväeltä kuin vierailta.

ilmiöt
Saisiko olla kuohuviiniä?
Alpertti Rieskjärvi / Yle

Kuvaamiseen liittyvät hyvät tavat unohtuvat helposti aikana, jolloin laitteet kulkevat liki jokaisen taskussa joka paikkaan. Tapakouluttaja Helena Valosen mukaan esimerkiksi juhlissa käyttäytymissäännöt tuntuvat unohtuvan osalta.

Aivan ensimmäisenä hän toteaa, että fiksu kysyy isäntäväeltä kuvaamiseen luvan aina etukäteen.

– Paikan päällä asiaa täytyisi kysyä vielä juhlavierailtakin.

Valosen mukaan juhlaväen tulisi myös kunnioittaa paikan päällä mahdollisesti olevaa virallista kuvaajaa. Esimerkiksi kirkossa usein jopa erikseen pyydetään, että vieraat eivät räpsisi kuvia.

– Valitettavasti aina on kuitenkin näitä hiipiviä salakuvaajia, jotka kuvittelevat, etteivät häiritse. Jokaisen pitäisi noudattaa isäntäväen pyyntöä.

Oma tunnemuisti jääkin usein vain koneen varaan, kun itse tilanteessa miettii vain hyvää kuvakulmaa.

Helena Valonen

Tunteet jäävät laitteen varaan

Valonen harmittelee sitä, kuinka mobiililaitteet ovat jatkuvasti itse tapahtuman ja henkilöiden välissä. Ohikiitävästä juhlahetkestä ei tällöin ehditä nauttia kunnolla.

– Oma tunnemuisti jääkin usein vain koneen varaan, kun itse tilanteessa miettii vain hyvää kuvakulmaa. Eihän sellaisessa tilassa voi olla rento tai nauttia.

Valonen vinkkaa, että porukasta kannattaa valita yksi kuvaaja, jonka materiaali jaetaan ilmaiseksi koko porukalle. Monen kuvaajan hääräämisellä on hänen mukaansa selkeä seuraus.

– Siitähän syntyy kuvausfarssi.