Jouludraama pitää pintansa Nurmeksessa

Nurmeksen kaupunki hiljenee jälleen jouluaatonaattona katsomaan Immanuel-jouludraamaa. Näytelmä esitetään keskustassa jo 25. kerran.

kulttuuri
Maria
Matti Häkkinen

Nurmeksen keskustassa on hiljennytty jouludraamaan ääreen joka joulun aatonaatto nyt 25 vuoden ajan. Tänäkin jouluna on odotettavissa, että tuhannet paikkakuntalaiset ja jouluvieraat kerääntyvät Maariankadun varteen seuraamaan näytelmää.

Kirkkopuistossa esitetään Immanuel-jouludraama (siirryt toiseen palveluun), jonka teksti perustuu jouluevankeliumiin. Ohjaaja tuo kuitenkin näytelmään omat persoonalliset näkemyksensä. Tänä vuonna jouludraaman ohjaa Antti Tiensuu, joka opiskelee näyttelijäksi Tampereella.

– On ollut hienoa olla mukana porukassa, antamassa yleisölle yhteistä joululahjaa. Toivon kovasti, että perinne jatkuu tulevinakin vuosina. Sitä varten kuitenkin tarvitaan lisää uusia tekijöitä talkooporukkaan. Tänä vuonna saatiin kymmenkunta uutta jäsentä kansankuoroon, Tiensuu iloitsee.

Näytelmässä Marian roolissa esiintyy Anna-Leena Talasterä, joka oli katsomassa jouludraamaa Nurmeksessa ensimmäisen kerran yläkouluikäisenä.

– Yhtä ainoaa joulua lukuun ottamatta olen viettänyt jouluni Nurmeksessa, eikä kovakaan pakkanen ole estänyt lähtemästä katsomoon, Talasterä kertoo.

Joosefia näyttelee tänä vuonna Aimo Heikkinen.

Vuodesta toiseen jouludraama kukoistaa pitkälti talkoolaisten ansiosta. Näyttämöiden rakentamiseen, vartiointivuoroihin, liikenteen ohjaamiseen ja moneen muuhun työhön tarvitaan satojen vapaaehtoisten apu. Myös paikallisten yritysten tuki tulee tarpeeseen.

Immanuel-jouludraama alkaa Nurmeksen Kirkkopuistossa 23.12. kello 18.00. Kenraaliharjoitus on edellisenä iltana samaan aikaan ja myös sitä saa tulla seuraamaan.