Närpiön kaksikielisyys voi kaatua aikapulaan

Valitus kaupunginvaltuuston päätöksestä voi käydä kalliiksi kaupungin taloudelle. Oikeuskanslerin linjaus on, ettei kaksikielisyyttä voida vahvistaa, jos valtuuston päätös ei ole lainvoimainen.

Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle

Närpiön kaupungin kaksikielisyyshakemus voi kaatua aikapulaan. Kaupunginvaltuuston päätöksestä on tehty valitus, ja oikeuskansleri katsoo, ettei asia voi edetä ennen kuin valitus on käsitelty hallinto-oikeudessa.

Hallinto-oikeus aikoo linjata vielä tämän vuoden puolella, voiko valtuuston päätöksestä ylipäänsä valittaa. Vaikka valitus raukeaisikin, valtioneuvosto ei voi vahvistaa kaksikielisyyttä, ennen kuin 30 päivän valitusaika hallinto-oikeuden päätöksestä on ohi. Tällöin päätös venyy ensi vuodelle eli menee liian myöhäiseksi.

Närpiön kaupunki yrittää nyt selvittää kaikki juridiset mahdollisuudet kaksikieliseksi muuttumiseen valituksesta huolimatta.

Mikäli kaupunki ei ehdi saada kaksikielisyysstatusta ensi vuodeksi, menettää se 800 000 euroa valtiontukea. Närpiön ensi vuoden budjetti on ehditty laskea kaksikielisyydestä saatavan valtionosuuslisäyksen varaan.