1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Pontikkatehtailijan sinnikkyys palkittiin – bioetanolitehtaalle etsitään vielä rahoitusta

Myllykoskelle suunniteltu bioetanolitehdas nytkähti eteenpäin, kun ministeriö myönsi hankkeelle 30 miljoonan euron tuen. Savonlinnalainen yrittäjä Aate Laukkanen on suunnitellut biojalostamoa jo vuosien ajan, ja välillä koko hanke oli vaarassa kaatua.

Kuva: Juha Korhonen / Yle

Kouvolaan saatiin keskiviikkona vaihteeksi positiivisia talousuutisia, kun työ- ja elinkeinoministeriö päätti myöntää 30 miljoonan euron energiatuen Suomen Bioetanoli Oy:lle. Yhtiö aikoo rakentaa bioetanolilaitoksen Myllykoskelle UPM:n entisen paperitehtaan tiloihin.

Suomen Bioetanolin toimitusjohtaja Aate Laukkanen oli tiedotustilaisuudessa huojentunut mies. Ajatus biojalostamosta lähti liikkeelle jo vuonna 2000. Silloin suunnitelmissa oli valmistaa viljapohjaista etanolia.

Myllykosken hanke oli jo vaarassa kaatua viime keväänä, mutta Laukkanen ei luovuttanut.

– En haluaisi toista kertaa käydä läpi tätä prosessia. Tämä on kuitenkin nyt ensimmäinen todella merkittävä askel hankkeen kannalta, sanoo Laukkanen.

Laukkanen on tullut tunnetuksi pontikkatehtailijana. Esimerkiksi Kiteen Kirkas on Laukkasen yrityksen tuotteita.

Ministeriön tuki on hyvin merkittävä laitoksen toteutumisen kannalta, mutta rahoitusta pitää löytää vielä rutkasti. Yhtiö oli hakenut ministeriöltä kaikkiaan 50 miljoonan euron tukea. Yhteensä 150 miljoonan euron hankkeen rahoituksesta on tässä vaiheessa varmistunut siis noin viidesosa.

Lopullisen rahoituksen löytymiseen uskottiin tiedotustilaisuudessa vahvasti. Rahoituslähteitä on tiedossa, mutta salassapitosäännöksiin vedoten yksityiskohdista ollaan vielä vaitonaisia.

– Joudumme vielä ponnistelemaan rahoituksen eteen. Esimerkiksi Suomen Teollisuussijoitusta ja Finnveraa emme vielä edes lähestyneet. Uskon hankkeen toteutumiseen. Jotain yllättävää pitää tapahtua, jotta se ei toteutuisi, sanoo Laukkanen.

Merkittävä syy tehtaan perustamiseen juuri Myllykoskelle oli tehdasalueen valmis infrastruktuuri. Alueelta löytyy lämpövoimala, biojätelaitos sekä prosessitekniikkaan perehtynyttä työvoimaa. Jos näitä asioita ei olisi ollut valmiina, olisi hintalappu ollut 100 miljoonaa euroa suurempi.

– Vierailin tehtaalla tänään ja kyselin siellä vielä työskenteleviltä ihmisiltä valmiutta tähän uuteen projektiin. Ne ihmiset ovat kokeneet kovia, mutta tunnelma oli innostunut. Osaaavaa työvoimaa löytyy varmasti, sanoo Aate Laukkanen.

Laitos työllistää suoraan 50 henkilöä, rakennusaikana jopa 300. Tuloja on tiedossa myös maatiloille, joilta hankitaan olkia bioetanolin valmistukseen. Raaka-aineita hankitaan noin 300 kilometrin säteellä.

Rakentamisen arvioidaan kestävän noin kaksi vuotta. Rahoituksen lisäksi bioetanolilaitos tarvitsee vielä muun muassa ympäristövaikutusten arvioinnin.

Tiedotustilaisuutta oli seuraamassa myös Kouvolan kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki, joka iloitsi ministeriön tukipäätöksestä. Kaupunginjohtaja kertasi Kouvolan rankan rakennemuutoksen vaiheita ja piti biolaitosta isona askeleena eteenpäin. Kaupungin strategiaan uusi laitos sopii Lamminmäen mukaan kuin "nyrkki silmään".

– Vertailun vuoksi kannattaa muistaa, että kauppakeskus Veturi oli runsaan 100 miljoonan euron investointi ja tämä 150 miljoonaa. Lisäksi kannattaa muistaa UPM panostus Kymin tehtaaseen. Täällä päin on tapana harrastaa kovaakin itseruoskintaa, mutta eikö nyt olisi viimein aika olla optimistisia? kyseli Lamminmäki.